Mitä tekisin lintuinfluenssa.comille?

Vajaa vuosi sitten minusta tuli lintuinfluenssa.comin onnellinen omistaja. Sivuston hankkiminen oli mielenkiintoinen tarina. Jyväskyläläinen opiskelija hankki domainin itselleen lintuinfluenssauutisoinnin ollessa kuumimmillaan. Hän perusti osoitteeseen lintuinfluenssauutisia listaavan blogin, josta tulikin pienimuotoinen auktoriteetti alallaan – ainakin jos Googlelta kysytään: Sivusto hyppäsi nopeasti ykköseksi lintuinfluenssa-hakusanan hakutuloksissa.

Sittemmin sivuston silloiselle omistajalle tuli muita kiireitä ja hän laittoi sivuston myyntiin huuto.netiin. Tässä kohtaa minä astun kuvaan mukaan: huusin sivuston itselleni pikkusummalla. Minulla ei ollut sen kummempia suunnitelmia sivun varalta – ajatus vain tuntui hauskalta.

Kyseessä lienee muuten ensimmäinen kerta kun Suomessa on myyty blogi :-)

Syksyllä 2006 tapahtui pienimuotoinen fiasko. Nettioperaattori Homepage-SJR:n palvelimilla hajosi kovalevy ja kävi ilmi että levystä ei ollut olemassa toimivia varmuuskopiota. Lintuinfluenssa.comin sisältö blogeineen kaikkineen katosi bittiavaruuteen.

Kun pöly laskeutui, tulin siihen tulokseen että en jaksa pystyttää blogia enää uudelleen ja tein sivustolle vain pienimuotoisen informaatiopaketin lintuinfluenssasta ja lisäsin linkkejä asiantunteviin lisätietoa tarjoaviin lähteisiin. Hämmästyksekseni sivu hyppäsi taas Googlen hakutuloksien kärkeen, vaikka se oli antanut pelkkää virheilmoitusta parin kuukauden ajan.

Vuodeksi maksettu kotisivutila Homepage-SJR:ltä on kulumassa umpeen tässä syksyllä enkä aio enää uudistaa tilaustani ko. firman kanssa. Voisin toki siirtää sivuston esimerkiksi Nebulaan, mutta sen vuosimaksut ovat melkoisen suuret sivustosta saatavaan hyötyyn nähden.

Lintuinfluessa tuottaisi kunnollisia mainostulojakin vasta seuraavan pandemian alkaessa (tosin silloin sivusto toimii todennäköisesti jonkinlaisena kultakaivoksena omistajalleen). Näin huolettomina aikoinakin sivusto houkuttelee ilman sen kummempaa markkinointia hakukoneista kymmenittäin osumia pienenkin lintuinfluenssa-aiheisen uutisoinnin ilmestyessä.

Sen sijaan haluaisin tehdä lintuinfluenssa.comilla jotain sellaista, joka takaa sivustolle sen arvoisen tulevaisuuden informaatiolähteenä (ja ehkä tuo samalla itsellenikin pientä hyötyä).

Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan. Alanko luukuttaa sivustoa kansainvälisille lääkefirmoille (myyntitykit: hyvä provisio luvassa! vink vink) vai lahjoitanko sen Kansanterveyslaitokselle kuten Jari Lindholm ehdotti Apinalaatikossa? Kerro oma ideasi.

5 thoughts on “Mitä tekisin lintuinfluenssa.comille?

  1. Itse olisin myös ehdottanut KTL:lle lahjoittamista. Nuo ovat käsittääkseni satsanneet melkoisesti rahaa tietotekniikkaan, jolla mahdollisen epidemian sattuessa taataan tietouden välittäminen mahdollisimman monelle uteliaalle (lue: rautaa rajalla).

  2. KTL tai vastaava taho olisi hyvä omistaja. Luulen, että meillä normaaleilla ihmisillä on pandemian sattuessa parempaakin tekemistä kuin em. sivuston päivittäminen.

  3. Niin ja sittemminhän annoin siis domainin ekspiroitua ja nykyisin se on taas vapailla markkinoilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *