Wordpress 2.0
Kirjoittaja Sami, 27.12.2005Wordpressistä, Pinserissäkin käytetystä bloggausohjelmistosta, on ilmestynyt versio 2.0. Uudet versiot tuovat aina mukanaan uusia ominaisuuksia mikä tekee päivittämisestä hauskaa.
Wordpress 2.0:n ominaisuuslistan löytäminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista, sillä linkki “Mitä uutta” -listaan loisti poissaolollaan Wordpressin sivuilla. Ahkeran klikkailun jälkeen sivu lopulta löytyi, tosin jostain ihan muualta: What’s new in Wordpress 2.0?
Suurin osa muutoksista on tapahtunut pinnan alla mutta on käyttöliittymäänkin asti tullut monenlaista pientä kivaa. Juttujen kirjoittaminen on entistä mukavampaa lopullisen ulkoasun esittävän käyttöliittymän, kuvien lähettämistoiminnon ja Ajax-pohjaisten toimintojen avulla.
Innokkaimmat voivat imuroida uusimman version Wordpressin sivuilta. Itse ajattelin odotella vielä hetkisen ja seurata ensin muiden kakkosversion asentaneiden kokemuksia.
Wordpressiin liittyy myös K2, erittäin edistynyt ja monipuolinen sivupohja Wordpressille. Muistilappu itselle: tutustu tähän tarkemmin.
28.12.2005 klo 00:39
[...] Wordpress päivittyi versioon 2. Piikkilankablogissakin päivitys onnistui “melko kivuttomasti”, eli ehkä vartin koko systeemi oli rikki ja palasina. Nyt (toivottavasti) toimii taas. Ainakin Pinseri ehti jo raportoida tarkemmin uuden Wordpressin ominaisuuksista, minä täällä vasta tutkailen ja kummastelen. On se nyt olevinaan niin AJAXia että heikompaa hirvittää. Nätti ja monipuolise(mma)n tuntuinen tämä nyt ainakin on. Kun nyt vielä oppisi kaikkea uutta ja hienoa härpäkettä hyödyntämäänkin… [...]
28.12.2005 klo 13:11
WordPressin “muutos numero 3368″ liittyy myös piikkilankablogin rikkinäiseen trackbackiin.
28.12.2005 klo 13:16
Ja vielä tämä linkkivinkki: What’s Already Broke in 2.0
29.12.2005 klo 15:39
iso-8859-1 vai utf-8? Työn alla on uusi Wordpress-blogi, mutta kertokaapa gurut kumpi merkistä kannattaa ottaa Suomessa käyttöön? Pinseri käyttää iso-8859-1:aa, kun taas maailmalla suositellaan utf-8:a.
29.12.2005 klo 16:22
Pinseri käyttää iso-8859-1:aa vain siksi että vanhat arkistot ja sivupohjat olivat sillä tehty. UTF tuottanee vähemmän ongelmia.
12.01.2006 klo 10:22
[...] Wordpressin uuden version julkistaminen oli uskoakseni vedenjakaja, sillä sen uudet ulkoasuteemat, kuten todennäköisesti suosituimmaksi nouseva K2 ja Pohdiskelevan liftarin käyttämä Squible käyttävät tehokkaasti hyväkseen Ultimate Tag Warrior (UTW) -lisäosaa ja sen tagitysmahdollisuuksia. Väitän, että useat Wordpressia käyttävät bloggaajat lähtevät Wordpress 2.0:n ja K2:n myötä mukaan avainsana-avaruuteen, ja muiden on seurattava perästä. [...]