Säätiedotus lupailee sään lämpenemistä ja pilvien hälvenemistä viikonlopun alkajaisiksi. Mikä onkin hyvä asia, sillä tänä viikonloppuna kannattaa taas ihailla taivaalla kelluvaa punaista planeettaa.
Planeetta Mars on tullut taas kiertoradallaan siihen pisteeseen, että se paistaa poikkeuksellisen kirkkaasti. Edellinen Mars-näytelmähän oli pari vuotta sitten ja seuraavaa kirkastumista saadaankin odotella toistakymmentä vuotta, eikä planeetta enää silloin ole yhtä näyttävä kuin nyt (siihen meneekin jo 60000 vuotta).
[Nasa, CNN]
Jutussa “Mars-show” on yksi kommentti.
Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa
Arvaa artisti
Merten kutsui vastustamattomaan leikkiin, joka kiertää blogeissa kuin kulkutauti: Vastaa kymmeneen kysymykseen biisien nimillä (kaikki samalta tekijältä). Kai tunnistat artistin lunttaamatta vastausta linkistä jutun lopussa?
Intro:...
Reposia
Ulkona leimuaa parhaillaan hyvännäköisiä revontulia - jos joku sattuu vielä näin iltasella lukemaan tätä, niin mars ulos ihastelemaan. Kirkkaampiakin reposia on nähty, mutta näin eloisasti...
Marsilaisia, mutta pieniä sellaisia
NASA:n julkistamassa lehdistötiedotteessa kerrotaan, että Marsista maahan tulleesta meteoriitista on löytynyt merkkejä bakteerikasvustoista. Näyttää siis yhä todennäköisemmältä että Mars-planeetalla on aikoinaan ollut elämää. Nykyään planeetta...
Kirjoita kommentti
28.10.2005 klo 15:36
60 000 vuoden kuluttua pääsee taksilla marsiin 2 tunnissa.