Peruskoulumeemejä

Perjantain leffassa jollain oli samanlainen sinivalkoinen putkikassi kuin minulla aikanaan koulussa. Ja sehän toi taas mieleen nostalgisia muistoja. Selkä on vieläkin vino putkikassien toisella hartialla kantamisesta.

Olikohan muuten muualla Suomessa samoja muotivillityksiä kuin meillä? Kuudennella luokalla kaikilla oli bootsit, ekalla luokalla kuukengät. Joskus neljännen luokan tienoilla sana tukka tarkoittikin äkkiä ihan jotain muuta kuin pään karvoitusta ja aina sen kuullessaan kuului tirskua.

19 thoughts on “Peruskoulumeemejä

  1. Taidat olla hieman eri ikäluokkaa, mutta tukka tarkoitti todellakin jotain muuta kuin hiuksia suunnilleen kolmannen tai neljännen luokan tienoilla. Putkikassia en ole koskaan omistanut, eikä buutsitkaan olleet muodissa minun aikanani. Ala-asteella kaikilla oli MacGyverin malliin takatukka. Varsilenkkarit olivat todella coolit ja farkkutakin selkämystä piti tietysti koristaa jonkun todella kovan bändin selkälippu (Wasp, Twisted Sister tai Mötley Crüe useimmiten).

    Takatukkaiset pojat saivat varsin usein kuulla kylän juopoilta tytöttelyä ja huonoja iskurepliikkejä. Ilmeisesti runsas alkoholin käyttö heikentää sukupuolten erotteluun vaadittavaa taitoa. Yläasteella kaikki alkoi muuttua. Varsilenkkarit jäivät historiaan ja takatukat leikattiin pois. Tuli teknoaika ja kaikki meni huonompaan suuntaan. Kyllä kasari ysärin päihittää mennen tullen.

  2. Tukasta en tiedä, mutta meillä oli neljännen ja viidennen luokan tienoilla kova Rockabilly -buumi, jota jatkui yläasteelle saakka. Lukioaikoihn iski sitten hevibuumi… tukkahevi lähinnä.

  3. Kuukengät olivat sellaiset saappaat, jotka näyttivät vähän samanlaisilta kuin astronauttien vastaavat. Eivät pitäneet kosteutta ja hajosivat viikossa.

  4. Jep, neljännellä-viidennellä buutsit ja kovimmat hankkivat toiseen korvaan korvakorun. Ja se piti olla siinä ööö.. tietyssä korvassa, sillä toisessa se olisi kyseenalaistanut seksuaalisen suuntautumisen. Voi meitä 80 ja 90 -luvun vaihteen lähiökersoja.

  5. Mutta olikos teilläpäin koskaan lapikas-buumia? Meillä itä-helsingissä joskus 70-80 -lukujen taitteessa joka jampalla oli pakko olla jalassa oranssit lapikkaat. Onneksi muoti kesti muistaakseni vain yhden talven…

  6. Jos nyt en ihan väärin muista, oli meillä aika kova sana pitää pientä kaulakorua joskus kolmannella ja neljännellä luokalla. Mulla oli pieni juomatölkki. Se oli tosi viileä.

    Kuukengät eli moonboots, ovat kai muuten tulossa muotiin taas.

  7. Tottahan lapikkaat löytyivät, juuri tuossa 70-80-lukujen vaihteessa. Ne olivatkin talven jälkeen kosteudesta sopivasti mustuneet ja käpristyneet.

    Puukengätkin olivat – ja ne olivatkin mahtavat kesäkengät. Ja tietysti kaikki naapurit ja sukulaiset kauhistelivat sitä, kuinka poikaparan nilkat ovat pian mennyttä kalua kun hän puukengillä kirmailee ulkona (for the record: ei yhtään nyrjähtänyttä nilkkaa).

    Hmm, puukengät voisikin taas hankkia…

    Ai hitto, ja muistin juuri että 80-luvun alkupuolella meillä pojilla oli myös kaulaketjuja. *puistatus*

  8. Entäs kun piti päättää, oliko “tedari” (teddy boy) vai punkkari? Ja kuitenkin melkein kaikilla oli “tedarikengät”? Rumat ruskeat lyhytvartiset kengät, joissa oli aika paksit mustat pohjat. Eivät kuitenkaan oikeiden teddy-kenkien kaltaiset..

    Lapikas-buumista sain jämät (pikkuserkun vanhat mutta hyvät lapikkaat); taisin käyttää niitä yhden talven, kun oikea buumi oli jo ohi.

    Myöhemmin Nike Vandal Supreme -lenkkarit olisivat olleet cooleista cooleimmat (ei tosin hopeanvärisenä)… mutta tietenkään en ikinä saanut sellaisia.

  9. Kavereiden kanssa on tullut keskusteltua tuosta “tukan” merkityksestä. Tuntuu että oli paikkakunta mikä tahansa, niin aina samaan aikaan (n. neljännellä luokalla) sen merkitys muuttuu tirskuntaa aiheuttavaksi. Olisi kiva tietää onko asia edelleen näin.

  10. Tedarikengät, läskärit, aiheuttivat kovan tappelun kahden koulun kovimman jätkän välillä:
    – Sä et muuten käytä noita
    – Käytän!
    Lätty lätisi ja kenkien käyttö jatkui… hehe…
    Itse katselin ujona nörttinä usan kymmenen metrin päästä tappelua ja pelkäsin kuin pieni sika. Ylpeänä sitten tietenkin kun meidän luokalta oleva kovis voitti. Voi kiesus. Hullua tuo kouluelämä.

    “Tukka” ei koskaan ollut meilä kova juttu, mutta toisaalta kävinhän ruotsinkielistä koulua… hmm… mikäköhän meitä nauratti? Murimurrhår?

  11. Marja: tukka-sana oli ainakin vielä omina ala-asteaikoinani hihitystä aiheuttava, eikä siitä nyt vielä niin kovin montaa vuotta ole, joten käytössä on varmaan yhätikin. Olisi kyllä oikeasti kiva tietää, että mistä tuo johtuu ja mihin asti sanan historia oikein ulottuukaan?

  12. Aivan. Kundeilla piti olla korallikaulakorut, jaloissa läskärit, tukassa, öh, hiuksissa Suavea ja ranteessa – get this – digitaalikello.

    Farkut oli pillit ja rockabilly rules ok.

    Ja Remu laulo vain “englanniksi”.

  13. Ala-asteella oli neonvärit, kuukengät, muhkeat toppatakit ja säkkärät permanentit.
    Yläasteella kaikilla oli purkkarit (purjehduskengät)!

    Tukka sanaa aiheuttaa edelleen “tirskuntaa”, taisi iskostua liian tiukkaan. :D

  14. Heh, ala-asteen pikkuneiti olen (tosin “jo” kuudennella) ja vielä pari vuotta sitten ollessani nelosella, kyllä tuo “tukka”juttu nauratti.. samoin ei voinut ikinä sanoa kumi tai kynä, aina tuli kaksimieliset mieleen.

  15. Eräskin opettaja kertoi männä viikonloppuna, että “kassi” aiheuttaa nykyään yläasteella saman reaktion kuin “tukka” aikoinaan. Merkkaa siis kiv*eksiä, ainakin tuolla Haminassa päin. Hihii! Iik!

  16. Entäs sitten tuoksuvat pyyhekumit? Itse olin ala-asteella ekalla ja tokalla, kun kaikilla oli magneettipenaalit, jotka olivat täynnä erilaisia tuoksuvia pyyhekumeja. Ne näyttivät hauskoilta ja tuoksuivat oudoilta ja harvemmin niillä sai siististi mitään pyyhittyä.

    Ne tuoksukumit kiellettiin jonkun huhun mukaan syöpäriskin tms. takia. En sitten tiedä totuutta, mutta aika nopeasti ne sitten myös hävisivät, kuten kaikki lasten/nuorten villitykset.

    Mulla taitaa olla niitä vieläkin muutamia tallessa…

  17. “Nuorison suosimat Teddy-boys työkengät !!!”
    K-kenkä tuplasi ellei triplannut hintoja kun nämä “oikeiden läskäreiden” halpakopiot jostain käsittämättömästä syystä tuli muotiin. Kukahan senkin muodin aloitti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *