Muutos blogilistan toiminnassa

Tärkeä tiedotus kaikille blogeja pitäville:

Blogilista on kasvanut hurjaa vauhtia. Listan kasvamisesta seuraa kuitenkin myös ikäviä ominaisuuksia: kaikkien blogien päivityksien tarkastaminen on erittäin raskas operaatio ja palvelimille aiheutuu ohjelman suorituksesta aivan liian suuri kuorma. Monet ovat varmasti huomanneetkin kuluneen viikon aikana, kuinka blogilista ja Päivän pamaus eivät ole huomanneet useiden blogien päivittymistä.

Tämän vuoksi olemme päättäneet uudistaa blogilistan toimintamallia uudenlaiseksi. Huhtikuun alusta lähtien blogilistan ja päivän pamauksen tarkistusajo suoritetaan vain kerran vuorokaudessa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että blogeja pääsisi lukemaan vain kerran päivässä, päinvastoin!

Olen Pinserin Blogilistalla Tästä lähtien blogienpitäjillä on mahdollista lisätä kirjoittamiensa juttujen yhteyteen Pinserin tarkistus-ikoni. Kun kirjoitat blogiisi uuden jutun ja siitä löytyy tällainen ikoni, blogilista huomaa tekemäsi päivityksen samalla tavalla kuten tähänkin asti.

Ikonin käyttäminen ei toki ole pakollista – voit kirjoittaa blogiisi aivan kuten ennenkin. Siinä tapauksessa blogisi päivitys näkyy blogilistalla kuitenkin vasta seuraavan yön aikana kello 03:00 alkaen.

Miten lisään tarkistus-ikonin?
Kirjoitettuasi jutun, lisää ennen sen julkaisemista tekstisi perään seuraava HTML-koodi:

Voit leikata ja liimata tekstin ja lisätä sen suoraan juttusi loppuun. Koodin lisäys toimii ongelmitta tietojeni mukaan ainakin Bloggerissa ja Movable Typessä.

Uuteen toimintatapaan siirrytään torstain aikana, joten voit aloittaa ikonin käyttämisen välittömästi. Tiedän että ikonin ulkoasu ei ole kaunein mahdollinen – tein sen itse Photoshopissa. Sen vuoksi graafisesti lahjakkaammat Pinserin lukijat voivat lähettää ehdotuksia paremmaksi ikoniksi osoitteeseen samik@pinseri.com.

[Lisäys illemmalla] Jos joku ei ehtinyt vielä tajuta: kyllä, se oli aprillipila.

18 thoughts on “Muutos blogilistan toiminnassa

  1. Tunnistaako tuo tarkistussysteemi blogin päivitetyksi, mikäli kuvan koon määrittelee uudelleen esimerkiksi nollaksi? Eli siis onko tuo kuva pakko laittaa näkyviin omaan blogiinsa?

    Ja toinen asia: ainakin Päivän Pamauksessa taitaa olla kello vielä talviajassa.

  2. Kuva on hyvä näyttää kokonaisuudessaan – lähiaikoina siitä saadaan varmaankin hieman paremman näköinen versio.

    Serveri on tosiaan edelleen talviajassa. Huomasin asian itsekin vasta äsken… Ilmoitin asiasta Nebulalle.

  3. Näyttäisi toimivan ihan mutkattomasti tuossa Serendipityssäkin.

    Kuvan päivitystä odotellen :)

  4. Onhan vain sattumaa, että ylläoleva muutos osuu juuri huhtikuun ensimmäiselle päivälle? :-)

  5. Tulihan se uudistus sieltä, mistä varoittelitte viikonloppuna. Tämä on tosi hyvä, nyt saan laittaa hienoa Pinseri-logoa omalle sivulleni joka kirjoituksen perään! Jes!

    Toi olisi ollut vielä parempi ja jopa käyttökelpoinen, jos tarkistin.cgi:ssä oli ollut id-parametri mukana.

  6. Ihan hyvä, saisko tuohon kuvaan vielä lisäyksen: “Olen Pinserin blogilistalla eli oon saletisti HOT!”

  7. Pitääkö logo lisätä jokaiseen päivitykseen (jos oletetaan ettei kyseessä ole aprillipila), vai riittäisikö yksi sivun oikeassa yläkulmassa?

  8. ÄÄÄÄH! Mä olen niin helppo! Varmaan neljäs tai viides kerta tänään, kun menen halpaan!

  9. Vaihdetaankos blogin muuttuneet osoitteet manuaalisesti vai onko siellä joku skripti? Ihan mielenkiinnosta kyselen.

  10. Käsittelen palautelomakkeella tulleet muutos-, lisäys- ja poistopyynnöt manuaalisesti viikonloppuisin.

  11. Aika hyvä. Melkein yhtä hyvä kuin neljävuotiaan itseni maitopurkin avaajan haettaminen naapurista Valkeakoskella kahdeksankymmentäluvun alussa. Naapurin täti antoi onneksi karkkia.

  12. :) Tämä oli hauska. Kiitoksia.

    Odotin/pelkäsin kyllä vähän raflaavampaa kuvaa kun leppä-allergista koiraa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *