Lisää sää- ja koirauutisia

Kirjoittaja Sami, 7.2.2004

Kultaiset Kuukkelit jaetaan vasta lähiaikoina, mutta Pinseripä voitti jo yhden palkinnon. Absolute Truthin jakama Kultainen kiikkeli lämmittää mieltä, koska siinä annettiin erikoismaininta jokatalviselle lumiteemallemme! Ehdin jo epäillä, että säästä ja lumen eri muodoista puhuminen kyllästyttäisi lukijoitamme mutta onneksi tämä hälventää moisia epäilyjä.

Viime päivien lumituiskujen, suojakelien ja vesisateiden seurauksena pihamme muistuttaakin nykyisin kuunpintaa. Kaikki autonrenkaiden kuovitukset sekä tassun- ja jalanjäljet ovat jäätyneet muodostaen kraaterimaiseman. Siellä täällä puuterilumen alla vaanivat peilimäiset jääkentät tuovat hauskaa kontrastia epätasaisuuteen.

Seikkailuksi liukkailla liikkuminen muuttuu Tottia ulkoilutettaessa. Piskillä on nykyisin nimittäin aivan erityisen kiire lenkille haistelemaan naapuruston tyttökoirien kiusoittelevia viestejä ja silloin remmin toisessa päässä oleva saa tyytyä lähinnä liukumaan pihan yli. Koiraa käy kuitenkin suorastaan sääliksi kun yksikään lenkkeily ei tuota tulosta – narttuja ei näy mailla halmeilla, tai jos näkyykin, lähelle ei päästetä. Mahtaa Totti tuntea itsensä ATK:ksi.

Ei vielä kommentteja

Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä juttua. Ehkä sinä voisit kirjoittaa ensimmäisen kommentin?

Kirjoita kommentti


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.