Oma liinavaatehuone

Kirjoittaja Riitta, 11.11.2003

Raivasin marraskuulta muita projekteja ja päätin osallistua NaNoWriMoon. Sen jälkeen on ainakin tullut tehtyä valtavat määrät kotitöitä, jotka yleensä muuten jäävät rästiin. Päivittäin pitäisi istua tietty aika tietokoneen ääressä kirjoittamassa fiktiota. Sama taistelu on edessä joka kerta, eli on kohdattava alkamisen kauheus. Kirjoittamaan ryhtyminen on vaikeaa, vaikka välillä kertomus etenisi hyvin ja tilanteet kehkeytyisivät kuin itsestään. Valitettavasti olen tullut luoneeksi joukon henkilöitä, joita etupäässä inhoan. Lohtua synkkyyteen tuo kuitenkin Stephen Kingin erinomainen kirja Kirjoittamisesta (On Writing), jossa kertoja rutistelee Carrien ensimmäiset liuskat roskiin, koska tyttö on niin tympeä. Sieltä ymmärtävä vaimo ne pelastaa ja kehottaa jatkamaan. Loppu onkin historiaa. Tai ainakin tarina on hyvä.

Kirjoittelen sillä mielellä, että jokaisen on raapustettava ensimmäiseksi ne tuhannet liuskansa tuubaa. Välillä tuntuu siltä, kuin raivaisi Amazonin viidakoita linkkuveitsellä. Selkeästi kerrottavaa on päässyt kerääntymään vähän liiankin paljon, ja se tahtoo sitten kaikki kerralla ilmaistuksi. Kunnes eteen tulee totaalinen pysäys eikä mikään hetkeen liikahda eteenpäin.

En usko, että tästä vielä mitään julkaisukelpoista syntyy. Sen sijaan olen saanut raivattua käyttöömme liinavaatehuoneen, eli yksi pieni, mutta sitkeä unelmani on viimein toteutunut. Pari vuotta sitten muuton yhteydessä tuli tungettua iso vaatehuone täyteen sekalaista rojua, koska se oli nopein ja helpoin ratkaisu. Roinaarion raivaaminen ehti jo muuttua eräänlaiseksi ikuisuusprojektiksi, koska koti alkoi muistuttaa jossakin välissä suurta shakkipeliä. Tavarat etsivät yhä paikkaansa, ja yhden siirtäminen käynnistää ketjureaktion, jonka päätteeksi jokin uusi esine on ilman kotia. Eli käytännössä vaatehuoneessa.

Joka kerta juuttuessani johonkin tavallista typerämpään kohtaan tarinassa olen mennyt raivaamaan liinavaatehuonetta. Sen jälkeen olen siivonnut sen. Sitten olen järjestänyt liinavaatteille lokerikot. Ja lopuksi aion vielä viikata siististi myös liinavaatteet, ehkä jopa silittää osan. Woolfia mukaellen – jokainen kirjailijaksi aikova tarvitsee oman liinavaatehuoneen.

Valitettavasti liinavaatehuone ei generoi järin ihmeellisiä juonikuvioita vaan lähinnä pohdiskelua siitä, miksi sinne on kertynyt kaikenlaista yksittäistä ja sekalaista ja onko makuni horjahtelu yhtä silmiinpistävää myös kirjoittamisessa kuin liinavaatteiden hankinnassa. Se herättää myös hajanaisia pohdintoja, milloin olisi aika luopua niistä tekst(iil)eistä, jotka ovat selkeästi parhaat päivänsä nähneet. Vai pitäisikö ne säilyttää alati siltä varalta, että jossain tarvitaan vielä kauhtuneita froteepyyhkeitä, jotka ovat hiutuneet nenäliinan ohuiksi tai yksittäistä kermanväristä tapahtumaketjua, joka muuttui pesussa harmaansiniseksi joskus vuoden 1986 paikkeilla? Ei, vaikka siihen liittyisi miten hienoja muistoja? Eikö varmasti? Olisiko kuitenkin mahdollista, että tämä sekalainen kokoelma vähän kaikenlaista kasvaa joksikin hienoksi, ikään kuin liinavaatehuoneiden Kirjavaksi satamaksi? Että siitä syntyy väkevä metafora eletystä elämästä…

No, tuskin. Samoin taitaa käydä NaNoWriMon tekstilleni. Epäilen jo nyt, jaksanko alkaa myöhemmin raivata eli hienosti sanottuna “editoida” fiktiivistä romuaariota, johon olen koonnut kaiken, mikä kirjoittamista juuri tällä hetkellä tuntuisi tarvitsevan. Puhtaat valkeat lakanat taitavat aina houkuttaa enemmän.

    Jutussa “Oma liinavaatehuone” on 4 kommenttia:

    • samik says:

      Totti mainitsi, että hän ottaa mielellään lahjoituksena vanhoja kauhtuneita pyyhkeitä pureskelu- ja retuutustarkoituksiin. Uudetkin kelpaavat.

      Hän korostaa myös, että pyyhkeille on noutopalvelu: jätät vain liinavaatehuoneen oven auki.

    • Riitta says:

      Pitääpä olla varovainen, että ovi ei jää auki epähuomiossa. :-D Voin hyvin kuvitella, miltä liinavaatehuone näyttäisi Totin uudelleen järjestämänä.

    • Merja says:

      Koska On Writing tulee suomeksi julkaistuna?

    • Riitta says:

      Hei Merja, kustannusosakeyhtiö Tammi on julkaissut Ilkka Rekiaron (ja runojen osalta Riku Jutin) suomennoksen Stephen Kingin kirjasta On Writing. A Memoir of the Craft samana vuonna kuin se ilmestyi Yhdysvalloissa eli 2000. Kirjan suomenkielinen nimi on Kirjoittamisesta. Muistelma leipätyöstä.

Kirjoita kommentti


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.