Syksyn kylmien sateiden myötä tekee mieli käpertyä sohvalle hyvää kirjaa lukemaan. Mutta mitä kannattaisi kokeilla? Tässä on taas yksi yritys listata sata maailman parasta proosateosta. Paljon erinomaisia kirjojahan tuosta puuttuu, mutta jonkinlaisen lukulistan siitä voi kuitenkin printata kirjastoon mukaan ja kokeeksi tutkia, mitä klassikkoja ehkä on jäänyt vielä löytämättä.
Kotimaisia harkitseville suositan tänä syksynä vanhojen taitajien ääreen palaamista: Joel Lehtosen Putkinotkoa, Lauri Viidan Moreenia, Aino Kallaksen Sudenmorsianta sekä Minna Canthin, Teuvo Pakkalan ja Juhani Ahon lyhytproosaa. Lyriikan ystäville Eeva-Liisa Manneria ja Edith Södergrania.
Jos tuntuu liian raskaalta, Tove Janssonin Muumi-kirjat voi lukea yhä uudelleen. Ja stten on vielä kaikki hyvät nykykirjailijat…
Voi vain ihmetellä, miksi muun muassa koko Kurt Vonnegutin tuotanto, Edgar Allan Poe ja Ken Keseyn hieno Yksi lensi yli käenpesän ovat tipahtaneet listalta.. ja jos kerran proosarunojakin listataan, niin missä ovat Kalevala ja Mickiewiczin Pan Tadeusz?
On muuten sääli, että kotimaiset klassikkokirjailijat eivät todennäköisesti ikinä pääse vastaavanlaisille listoille, vaikka esimerkiksi Ilmari Kianto ja A. Kivi sen ansaitsisivatkin.
Aleksis Kivi ja Ilmari Kianto ovat toki loistavia kirjailijoita molemmat. Vaan eipäs unohdeta saman sarjan Arvid Järnefeltiä, jonka Vanhempieni romaani ja Isänmaa kannattaa myös pistää lukulistalle.
Kah, siellähän oli monta omaakin suosikkia. Flannery O’Connor ja Angela Carter esmees yllättivät iloisesti ja monta vähemmän yllättävää lempikirjaa sieltä löytyi myös. Näiden luetteloiden ulkopuolelle jää aina hyviä kirjoja, tokkopa sitä kannattaa murehtia, vaan tehdä ihan omia luetteloja.
Tämmöiset luettelot ovat aina angolaksisesti painottuneita, mutta niinpä taitaa olla oma lukeneisuutenikin… Ihan vaan sattuneista syistä, kun kerran lukutaito skulaa nautittavalla tasolla vain suomeksi ja enkuksi. Onneksi sentään kääntäjät puurtavat harvinaisempienkin kielten parissa, jos vaan kustantajat kustantavat.
Tällä viikolla muuten luin Pirkko Saision omaelämäkerrallisten romaanien kaksi ekaa osaa ja odotanpa malttamattomana, milloin saan käpälääni kolmannen.