Muutospäivä

Ajanhallinta. Jos olet kuin minä (pää kuin seula, eikä tarpeeksi kykyä pitää itseään erossa erilaisista velvollisuuksista), tarvitset ajanhallintajärjestelmän. Sen pääasiallisena tehtävänä on toimia paikkana, jonne voi tallentaa kaikki ikävät asiat niin että ne eivät kuormita ajukopan rajallista kapasiteettia.

Pallottelen jatkuvasti kahden erityyppisen ajanhallintasysteemin välillä. Edellisen puolen vuoden ajan olen uskonut tulemiseni ja menemiseni kännykän kalenterin ja Outlookin varaan. Mutta yhtä varmasti kuin vuodenajat tulevat, kyllästyn sähköisiin kalentereihin ja kaivan taas esiin Filofaxini. Sen väliin on hyvä tunkea muistilappusia ja käyntikortteja ja sen taskuihin voi haalia kaikenlaista turhaa tavaraa. Paperille kirjoitetut asiat säilyvät vielä senkin jälkeen kun olen vaihtanut kännykkää ja mailiohjelmaa.

Ja mikä parasta, voin taas taantua lapsekkaaseen äijämoodiin: voin keräillä hienoja kyniä, vertailla niiden jättämää piirtojälkeä, ostella hauskoja välilehtiä kalenterin täytteeksi ja tutkiskella joko nahkakannet ovat patinoituneet niin paljon että ne alkavat huokua vanhan ajan naarmuista tyyliä jostain Sherlock Holmesin Lontoon tai 1920-luvun New Yorkin liepeiltä.

9 thoughts on “Muutospäivä

  1. Kokeilin joskus kännykän kalenteria ja Outlookiakin on tullut testattua, mutta mikään ei voita vanhaa kunnon paperikalenteria.

  2. Mulla oli kans joskus firman puolesta käytössäni palm, mutta kyllästyin siihen totaalisesti parin ekan kuukauden jälkeen – vaikka kaveripiirin mielestä se olikin mukava lelu ja loputon riemun aihe ravintolapöydässä. Tulin siihen tulokseen, että post it -lappuja on paljon mukavampaa liimailla kalenterin paperisille lehdille kuin palmin muoviseen kanteen. :-) Filofax rules!

  3. jos joskus on jotain menoa, mikä pitäisi muistaa, olen siellä jo ja kalenterit ovat turhia.

  4. Oon käyttänyt Palmia jo kolmisen vuotta ja ilman en pystyisi enää olemaan. Kalenteri, osoitekirja, todo-lista ja muistio on ihan ykkösiä. Varsinkin kun synkronointi tietsigan välillä pelaa paremmin kuin hyvin. Kännykkää kokeilin ajanhallinnassa joskus, mutta kun tuo luuri tuppaa vaihtumaan niin usein, ettei hommassa ole mitään mieltä.

    Toki filofax on myös käytössä, mutta siitä on kalenterisivut revitty mäjelle. :)

  5. Juuri naureskelimme hyväntahtoisesti palmia käyttävälle toverillemme – kun oli virta häneltä lopussa ja menojen tarkastelu ynnä treffien sopiminen siltä osin mahdotonta. Itse olen luisunut filofaksista opinahjoni ohkaiseen kalenteriin, vaikka kalenteri on täydempi kuin koskaan. Roinaa on mukana niin helkutisti, että kevennys tekee terää – ja hyvin pärjää!

  6. Riippuu kai siitä kuinka paljon laittaa arvoa itse kalenterille, ja kuinka paljon siinä olevalle tiedolle. Paperikalenterin kun hukkaa, niin siinä olleet tiedot pitää sitten kokonaan kerätä uudestaan; sähköisessä kalenterissa rahallinen menetys on suurempi, mutta uuden Palmin/kännyn synkronoi hetkessä vanhan näköiseksi.

    Lisäksi se, että sähköisen kalenterin saa myös hälyttämään ennen jotain mitä ei saa unohtaa, on ehdoton påp. Paperikalenterin aikaan tarvitsin toisen kalenterin, jossa luki “muista lukea kalenteria”… :-)

  7. Itse käytin ensiksin n. puolitoista vuotta PDA:ta, vaihdoin takaisin Timexin paperikalenteriin, kunnes puolen vuoden jälkeen oli taas kiire sähköisen version pariin.

    Paperikalenteriin voin vaihtaa takaisin, kun sen hukattuani voin kaivaa tiedot vielä esiin ja kun niihin saadaan CRTL+F sekä toistuvien tapahtumien syöttö yhdellä kertaa.

  8. Oman kokemukseni mukaan ajanhallintasysteemi kannattaa hankkia duunien mukaan.
    – Opiskelu/freelance-aikana minulla oli paperikalenteri, koska “työpiste” muuttui jatkuvasti. Voisin kuvitella Komukan toimivan aika mainiosti liikkuvassa käytössä.
    – Töihin tultuani aloin käyttämään Outlookkia, ja se on ollut käytössä kuusi vuotta.
    – Välillä hankin Palmin neukkarikäyttöä varten, mutta sen kirjoitusnopeus ei ollut riittävä vs. näppis tai paperi vaikka kuinka treenasin.
    – Nyt on käytössä kannettava mikro (ei pöytäkonetta ollenkaan), jota raahaan duunin/kodin/keikkojen väliä. Lisänä Noksu 6310, johon synkkaan tapahtumat ja osoitekirjan sekä käytän tarvittaessa GPRS:ää. Tämä on täysin ylivoimainen yhdistelmä:
    * kaikki tiedostot aina mukana duunissa, kotona, neukkarissa tai missä vaan. Tämä koskee myös kalenteria: harva asia tulee enää paperilla, joten dokumentit voi siirtää suoraan kalenterimerkintöihin kiinni.
    * sähköpostiin vastaaminen sujuu missä vaan, koska postit ovat koneella.
    * VPN:n yli työpiste aina mukana ihan just samana (en käytä ulkoista monitoria/näppistä, vain hiirtä duunissa)
    * noksu muistuttaa tapahtumista, siitä näkee menot siviilissä plus sillä voi pistää asioita pikamuistiin
    * muistioiden yms. kirjoitus läppärillä täysin ylivoimaista vs. kynä tai pda
    * voi blogata mistä vaan :D
    – Lähimmäksi nykysysteemiä pääsisi varmaan pöytäkone + komukka -yhdistelmällä, mutta ensin pitäisi tulla GPRS-kommu.

  9. Minä käytän ja tulen todennäköisesti aina käyttämään perus paperikalenteria. Siitä huolimatta, että sähköiset systeemit kiehtovat ja niitä tulee testailtua jatkuvasti mahdollisuuksien mukaan.

    Voi olla, että asiaan vaikuttaa se, että kalenteri toimii eränlaisena päiväkirjana tai se, että tykkään tuhertaa merkintöjä käsin sen sijaan, että naputtelisin ne koneelle (vaikka se on nopeampaa) tai tökkisin PDA:lle.

    Kalenterin hukkaaminen ei ole minulle sekään todellinen ongelma, koska en ole koskaan siihen sortunut eikä siellä loppujen lopuksi niin elintärkeitä merkintöjä paljoa ole. Vaikka toisaalta joidenkin jatkuvasti mukana kulkevien tärkeidenkin lappujen, korttien yms. suhteen kalenteri on minulle jossain määrin lompakon jatke. Siihen ei mikään sähköinen vempain pysty, vaikka se toisaalta pahentaa seurauksia, jos kalenteri joskus hukkuisikin.

    Lukutoukkuutenikin voi vaikuttaa asiaan, koska kirja on edelleen lukijalle ylivoimainen käyttöliittymältään. Vain sähköinen paperi voisi muuttaa tilanteen, mutta silloin oikeastaan tapahtuisi sulautuminen eikä jomman kumman voitto.

    Kännykän kalenteriin en jaksa merkkailla mitään. Jos minulla olisi PDA käyttäisin sen kalenteria tärkeimpien juoksevien asioiden merkkailuun, mutta se ei silti syrjäyttäisi paperikalenteria.

    Muistutusmahdollisuus ja vastaavat ylimääräiset kilkkeet ovat minulle turhia nekin, koska muistan yleensä sovitut asiat ilman kalenteriakin. Tai ainakin, että tiettyyn aikaan on sovittuna jotakin. Kalenteri toimii varmistajana ja arkistona sekä lokikirjana.

    Vanhoista kalentereistani pystyisin luultavasti jäljittämään vuosia taaksepäin hyvinkin ylättäviä asioita. Kukaan muu ei siihen kuitenkaan kykene, vaikka kalenteria ei ole mitenkään kryptattu. Käsiala ja termit ovat sen verrran hämäriä. Dementia voi joskus tulevaisuudessa ne minultakin kadottaa. Veikkaa kuitenkin, että ennen sitä alan jo selventää terminologiaa johonkin, jotta voin luntata, mitä milläkin olen tarkoittanut. Samat asiat kun kulkevat mukana vuodesta toiseen.

    Eksyin ehkä jo aiheestakin tai ainakin hukkasin ajatusteni punaisen langan. Kommenttien ei kai pitäisi antaa venyä näin pitkiksi. Kun en näe kerralla koko kommenttia, en ole varma mihin asti olen päässyt. OT, täältä tähän.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *