Musta aukko tulossa

Mustasta aukosta, aineen äärimmäisestä tihentymästä, aiotaan rakentaa ensimmäisen kerran maailmassa malli Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratoriossa Espoossa”, kirjoittaa Aamulehti (linkki vaatii rekisteröitymisen).

Huh, teekkarit leikkivät tulella! Tulee ihan mieleen Pinserissäkin aiemmin hehkutetun Hyperion-kirjan musta aukko -onnettomuus: tutkijat rakensivat laboratoriossa minikokoisen mustan aukon ja pudottivat sen vahingossa. Ja koska mustan aukon luonteeseen kuuluu imeä sisäänsä kaikki siihen koskeva, muodostui siitä jatkuvasti kokoaan kasvattava fiasko joka minkään estämättä tippui kohti planeetan keskipistettä ja alkoi syödä planeetan sisuksia.

Mutta ennen paniikkiin joutumista kannattaa palata maan päälle: jutussa kerrotaan mustan aukon mallin synnyttämisestä, arvatenkin hyvin pienen ja lyhytikäisen sellaisen. Eli luulen, että tuosta ei vielä maailmanloppua saada aikaiseksi. Hyviä paranoiajuttuja kuitenkin!

8 thoughts on “Musta aukko tulossa

  1. On muuten aika helvetin pelottava ajatus sellanen, että musta aukko jollain konstilla pääsisi tänne tekemään tuhojaan. Voisi sitten viimeistään todeta, että Science equals death!

    Teoreettinen mahdollisuus tähän kai on, tähän mustan aukon apokalyptiseen tuhoon.

  2. Mutta eikö tuollaisella “kontrolloidulla” mustalla aukolla saataisi maailman jäteongelmat kertaheitolla kuriin? Sinne vaan kaikki töhkä ydinjätteistä kalanruotoihin.

    Tosin olisiko tuokaan nyt niin kovin eettistä? Tiedä mihin rinnakkaisuniversumiin kaikki roskat sitten päätyisivät.

  3. Noh, tuopa tuo ainakin sitten vanki-, maahanmuuttaja- ja jäteongelmiin jonkinlaisen ratkaisun…

  4. Mikä siinä on sinun kannaltasi Sami pelottavampaa kuin se, että jäät bussin alle? Tai ehkä vielä pahempaa; jää bussin alle, ruhjoudut, mutta et kuole?

  5. Saas nähä, millasen mallin luovat… Ehkä jopa sellaisen mistä tiede hyötyy! Tekis vaa mieli itekin tietää enemmä…

  6. Musta aukko on arvoitus eikä joitakin arvoituksia saa koskaan tietää. Vain Jumala voi tietää, ei me!

    Jumala pelastaa! :)

  7. Raamatussa on (Jesaja 40:12) noin 2700 vuotta sitten kirjoitettu Herran kysymä lause: “Kuka on kolmannesmittaan mahduttanut maan tomun?”

    Raamatun kolmannesmitta on 2,025 litraa (1/3 Hiin-mitasta, joka oli 6,074 litraa). Onko tuo viittaus, että tämä Telluksemme olisi niinkin ahtaalla ollut?

    Onko musta-aukon massa materiaa vai antimateriaa tai jotakin tuntematonta. Muistelen jostakin lukeneeni jonkun tiedemiehen mielipidettä, että teoreettisesti olisi mahdollista, että tällaisen aukon massa olisi ääretön ja tilavuus nolla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *