D’oh!

samik puutarhassa, suurenna klikkaamalla Lopetin digikameran mukana kantamisen parisen kuukautta sitten, kameran protestoidessa repun pohjalla pyörimistä. Tänään harmitti turkasesti sillä vastaan tuli yksi vuoden parhaita kuvaustilaisuuksia.

Kymmenen asteen pakkanen oli huurtanut metsät valkoisiksi, alta näkyi hieman syksyn punaista ja keltaista. Siellä täällä leijuvat sumulautat saivat kirkkaan auringonvalon siivilöitymään kauniisti metsän läpi. Mitkä ovat sinun parhaita ottamatta jääneitä valokuviasi?

Lohdutuskuvituksena tässä jutussa on eilen illalla otettu puutarhakuva. Lehdet alkavat peittää puutarhaa maton lailla ja maa on jäinen. Tunnelmallista.

7 thoughts on “D’oh!

  1. Mä en myöskään kanna digikameraa mukanani ainakaan hölkätessäni ympyrää töölönlahdella. Hyvä kuva jäi tästäkin huolimatta ottamatta, kun joku sauvakävelijätäti lähti lenkkipolulta kohti rautatieasemaa. Sen verran ehdin pysähtyä, että näin otollisen “Helsinki – Suuri Metropoli” -kuvakilpailun voittajakuvan: Maisema kuin mistä tahansa muualta maaseudulta sauvakävelijöineen ja taustalla rautatieaseman torni.

  2. Eikös ottamatta jäänet valokuvat ole vähän kuin kalajutut? “Ainakin puolmetrinen, mutta pääs perhan pakoon.” “Maisema oli kauniimpi kuin osaan edes kuvitella, kamerasta vain oli filmi loppu.” :)

  3. Mielestäni suomalaisen bloggariyhteisön on jo syytä oppia turhautuneen murahduksen (engl. annoyed grunt) oikea kirjoitusasu. Tämän postauksen otsakkeen tulisi siis olla muotoa D’oh! Kattavasti asiasta osoitteessa http://www.snpp.com/guides/dohs.html.

  4. iskekää eduskuntataloon taysistunon aikana jotka on kiinnostuneet pommijutuista.
    mua ei surettais yhtää vaikka kokopaska lentäis taivantuuliin(ehkä tekijä vielä löytyy)-siis terroristi.iskekööt sinne!!!!
    niin mulkkuja siellä arkadian mäellä on

  5. Niin totta, niin totta. Pahuksen G1 on vain niin kovin isokokoinen että se tuppaa litistymään repussa. Siihen ruuvattu Lensmate takaa sen, että sopivaa kameralaukkuakaan ei löydy mistään.

    LOMO 0mistaisi, mutta kun se ei ole digi >;-) Nimim. unohtaa kuvatut filmit vuodeksi hyllyyn.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *