Suomalaisten blogien Top10

Kirjoittaja Sami, 9.10.2002

Päivän pamaus on ollut ahkerassa käytössä nyt hieman toista viikkoa. Koska tilaustiedot tallettuvat levylle, niistä pystyy laskemaan myös mielenkiintoisia tilastotietoja. Esimerkiksi: mitä blogeja on rastitettu eniten? Siispä julkistetaan ensimmäinen Suomen luetuimmat blogit Top-10:

  1. Pinseri (94%)

  2. Suodatin (86%)
  3. Käytöskukka (84%)
  4. Pekkaspace (82%)
  5. Visa Kopu (82%)
  6. Absum.net (80%)
  7. Matkalla (75%)
  8. Tommipommi (73%)
  9. Kobaïa (73%)
  10. Kuutio (73%)

Tilastot pohjautuvat 52 rekisteröityneen käyttäjän rastituksiin. Huomaa, että lista on vielä nuori ja suurin osa käyttäjistä hakee omaa valikoimaansa. Joukossa on myös runsaasti testitunnuksia, joten tuloksia voi pitää vähintäänkin epävirallisina.

Pinserin sijainti kärjessä selittyy sillä, että suurin osa blogilistan käyttäjistä on todennäköisesti myös lukijoitamme. Ja tietysti Pinserin erinomaisuudella :-)

On kuitenkin hauska seurata, miten tilanne kehittyy. Tulenkin ehkä palaamaan asiaan joskus lähitulevaisuudessa. Ja tiedoksi sitten että tiedän vallan hyvin, että omaa sijoitusta voi parannella tekemällä uusia tunnuksia, joissa vain oma blogi on rastitettuna ;-) Joten eipä aleta häkkeröimään.

Katso oman blogisi sijoitus.