Lisää bloggaajaehdokkaita

Bloggaajat saavat lisää ehdokkaita täältä Pirkanmaalta ensi maaliskuun eduskuntavaaleihin. Maija Tuomaala lähtee kisaan vihreiden listalta. Odotan kovaa skabaa Maijan kanssa.

8 thoughts on “Lisää bloggaajaehdokkaita

  1. Tapasimmekin eilen Pirkanmaan vihreiden ehdokkaiden kolmannen mutta ei viimeisen ryhmän julkistamistilaisuudessa. Sen jälkeen keskustelin vihreiden toriteltan äärellä Tullin aukiolla vihreästä politiikasta kiinnostuneiden kahveilla kävijöiden kanssa yli kolme tuntia. Sinä olit jo lähtenyt, kun tulin paikalle. Illalla kuuntelin Ihan vihreän hyvissä bileissä Klubilla nousevien bändien musiikkia. Paikalla oli osa vihreistä kansanedustajaehdokkaista, mutta ihan kaikki muutkaan eivät päässeet paikalle. Sunnutaina tapaamme Vihreän Lohikäärmeen lastenjuhlassa jossain vaiheessa, eikös? Juhla alkaa Tullintorinkamarin Pakkahuoneella Anni Sinnemäen tervehdyksellä klo 11.45 ja jatkuu aina 17.30 saakka.
    Toiste enemmän teemoista, mutta menestystä sinunkin kampanjallesi!

  2. Jouduin todellakin lähtemään kolmelta toriteltalta. Sinne jäi silloin hyvä joukko muita vihreitä. Minusta teemoista kannattaa alkaa keskustella netissäkin pikapuoliin, varsinkin kun meille molemmille tasa-arvo, köyhyyden vastustaminen ja koulutuksen turvaaminen ovat tärkeitä asioita. Kyse on keinoista, joilla näitä päämääriä edistetään.

    Toivon tästä aiheesta vilkasta debattia sen takia, että mielestäni valtamedian keskustelu kulkee aika pinnallisena. Jankkaaminen korkokenkien käytöstä ei juuri vastaa käsitystäni siitä, mistä kannattaisi mielipiteitä vaihtaa.

  3. Tänä iltana on Metsossa Pirkanmaan NYTKISin seminaari “100-vuotias äänioikeus”, jossa kirjailija Kaari Utrio puhuu naisten mahdollisuudesta työhön ja FT, dosentti Minna Harjula tarkastelee sitä, ketkä eivät saaneet äänioikeutta Suomessa vielä 100 vuotta sitten. Tampereen Seudun Vihreät Naiset ovat olleet muiden naisjärjestöjen kanssa järjestämässä juhlaseminaarisarjaa (20.9., 27.9. ja 4.10.) Metsoon sekä pääjuhlaa 7.10. yliopiston juhlasaliin. Ehditkö tänään mukaan kahveille klo 17.30 ja sitten seminaariin klo 18? Siinä olisi hyvä kohta osallistua tasa-arvokeskusteluun. Minä olen paikalla järjestäjien yhtenä edustajana.

  4. Valitettavasti olen todennäköisesti tänä iltana muualla, jos ei sitten tule äkillisiä muutoksia aikatauluun (siitä on sovittu näiltä osin jo keväällä). Luotan siihen, että blogissasi on kattava selostus tapahtumasta! Kaari Utrio on taatusti kiinnostava puhuja.

  5. Haluaisitko sä keksiä määritelmän bloggaajaehdokkaalle? Kuinka kauan ennen vaaleja bloggaaminen on aloitettava, että nettiin kirjoittavaa ehdokasta voi uskottavasti kutsua bloggaajaksi? Vaalien allahan kaikilla ehdokkailla on blogi. Entä mahdollisen läpimenon jälkeen: Onko sitten jatkettava bloggaamista ja kuinka pitkään? ;-)

  6. Jaa-a. Itse arvelen, että bloggaajaehdokkaaksi voi kutsua ihmistä, joka on jo pitempään ollut mukana blogiympyröissä. En osaa sanoa, kuinka pitkä tuo aika on. Jotenkin minulla on tunne, että pelkästään vaaleja ajatellen perustetut blogit kyllä erottuvat joukosta tietyllä tendenssimäisyydellä.

    Lopetanko bloggaamisen vaaleihin? En usko. Lopettaako Maija? Sitä täytyy kysyä häneltä, mutta tuskin.

  7. Jaa, että bloggaanko vaalien jälkeenkin? Jännä kysymys. En ole ajatellut mitään tiettyjä vaaleja mitenkään erityisenä bloggaamisen päätepisteenä. Voipi olla, että lopetan bloggaamisen joidenkin vaalien jälkeen, mutta tuskin vielä muutamaan vuoteen tai ehkä vuosikymmeneenkään, kunhan tekniikkaa, asiaa ja toimintakykyä riittää. Nettipäiväkirjan pitäminen on kiehtova harrastus.

  8. Blogaus on toisaalta yhtä merkittävä ehdokkaan ominaisuus, kuin että ajaako ehkokas etujousitettua vai etujousittamatonta polkupyörää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *