Vuorokausi pikkupostauksia

Takana ensimmäinen vuorokausi pikkupostauksia. Kuten kuvasta näkyy, uutuudenviehätys oli melkoinen ja linkkivinkkejä suorastaan tulvi blogiin – kaikki täytyi raportoida :-) Tahti varmastikin rahoittunee tästä hiljalleen. Pari asiaa on tullut opittuakin.

Jokainen pikkupostaus päivitti Blogilistaa. Niitä tuli tehtyä sen verran usein, että lista laittoi Pinserin hetkeksi jäähylle epäillen haamupäivityksiä. Miten noloa. Tähän täytyi siis keksiä jonkinlainen ratkaisu.

Pyöriteltyäni erilaisia ideoita päädyin loppujen lopuksi siihen että pikkupostaukset eivät oletusarvoisesti päivitä Blogilistaa. Koska kukin pikkupostaus kuuluu omaan kategoriaansa, lähdin aluksi tutkimaan WordPressin puukottamista siten että pikkupostauskategoriaan kuuluvat artikkelit eivät näy Blogilistan seuraamassa RSS-syötteessä.

Se ei ollut kuitenkaan ihan niin helppoa, sillä WordPressissä voi kyllä helposti tehdä halutuista kategorioista omia RSS-syötteitä, mutta syöte jossa olisi kaikki kategoriat paitsi yksi olikin hankalampi tehdä.

Niinpä kokeilin toisenlaista lähestymistapaa. Koska jokainen artikkeli lisätään oletusarvoisesti kategoriaan nimeltä “uncategorized”, muutin kategorian nimeksi “Päivittää blogilistan”. Nyt uutta pikkupostausta lähettäessä rastitan sen ensin pikkupostaukseksi, ja sen jälkeen poistan rastin “Päivittää blogilistan” -kategoriasta. Näin voin kirjoittaa Pinseriin juttuja, jotka eivät aiheuta turhaa päivitystä Blogilistalla.

Tästä seurasi vielä miellyttävä sivuominaisuus: jos en ole kirjoittanut pitkään aikaan varsinaisia isoja juttuja, voin jättää halutessani pikkupostaukselle rastin päivitysruutuun ja sillä tavalla tiedottaa listan lukijoille että Pinserissä on luettavaa.

Huomasin myös, että etusivun “näytetään 10 uusinta” sääntö toimii hieman huonosti, jos suurin osa sisällöstä on pikkupostauksia. Sivu alkoi lyhentyä kovaa vauhtia. Lisäsin siis etusivun juttujen määräksi 15 – täytyy seurata olisiko tuo hyvä määrä sivulle.

Pikkupostauksien aiheet täytyy vielä miettiä. Selvästi ihan kaikkien vastaantulevien linkkien postittaminen ei ole hyvä asia, koska silloin blogi hukkuu linkkien alle, eikä se ollut tässä tarkoituksena.

5 thoughts on “Vuorokausi pikkupostauksia

  1. Liikaa sälää, palaa aikaisempaan tyyliisi. Tuntuu, että nyt haet väkisin blogiisi sisältöä.

  2. Kyseessä taitaa olla ilmiö, jossa joku kovaääninen/tunnettu bloggaaja (enkä tällä viittaa samikkiin :) keksii uuden ominaisuuden tai tavan blogata. Tämä uusi ja jännittävä käytäntö sitten lähtee leviämään kuin meemi konsanaan.

    Esimerkiksi juttujen kategorisointi tiettyjen avainsanojen alle on arkistoinnin kannalta oikein fiksua, mutta juttujen liian spesifinen taggaaminen todennäköisesti tuottaa vain pitkän listan eri luokittelutapoja (vrt. http://binarybonsai.com/archives/). Muutos on aina jännää, mutta ei välttämättä aina hyvästä.

  3. Mä en ole varma onko tuo juttujen väliin leijumaan laitettaminen ihan järkevä/selkeä tapa julkaista minisisältöä (keksinkö uuden termin?). Sen pitäisi mielestäni olla jotenkin paremmin visuaalisesti jäsenneltyä.

  4. Muuten en osaa sanoa tuon uuden tyylin hyvyydestä tai huonoudesta mitään, kun vasta sen huomasin, mutta erillistä ikilinkkiä kaipasin Karpelasta blogatessani ja Pinseriä viittaajaksi merkatessani. Nyt se piti poimia tuosta kommenttilinkistä ja pyyhkiä siitä se #respond-loppu pois.

    Ei se nyt ylitsepääsemättömän vaikeaa noinkaan tietysti ole, muttei sitä ehkä olisi myöskään erillisen, pikkuruisen ikilinkki-ikonin lisääminen sen kommenttilinkki-ikonin rinnalle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *