Kirjailijoiden aikomuksista

Yksi mieliblogeistani, Naamioiden takana, onnistui tänään yllättämään minut täydellisesti. Moni muukin on varmaan törmännyt tähän: kun on lukenut jotakin blogia pitempään, alkaa tulla sellainen olo kuin suorastaan tuntisi toisen (se on tietysti illuusio – mehän tunnemme vain kirjoituksen minäkertojan, emme lainkaan blogia kirjoittavaa henkilöä, paitsi jos olemme tutustuneet häneen muutenkin kuin virtuaalisesti). Jossain vaiheessa kuvitelma kuitenkin särkyy, yleensä silloin kun kirjoittajan mielipiteet eroavat jossain kohtaa täydellisesti omista näkemyksistä.

No, Naamioiden takana on valmis äidinkielen opettaja, joka on pakosta joutunut opiskelemaan 35 opintoviikkoa kirjallisuudentutkimusta. Se on herättänyt hänessä kysymyksen:”Minun oli (ja on yhä) jotenkin kauhean vaikea kuvitella, että kirjailija teosta kirjoittaessaan tarkoituksella täyttäisi tarinansa mitä omituisimmilla symboleilla, joita kirjallisuudentutkijat saavat sitten hurmiossa tulkita.”

Ei kai missään yliopistossa enää kirjallisuuden laitoksella opeteta, että kirjallisuudentutkimuksen tarkoitus on kaivaa esiin kirjailijan aikomuksia? Miten me oppisimme kirjoittamaan hyvin, ellemme kirjallisuutta lukemalla ja tutkimalla? Opettelemalla kielioppisääntöjä?

11 thoughts on “Kirjailijoiden aikomuksista

  1. Ei meitä ainakaan muistaakseni opetettu pohtimaan nimenomaan kirjailijan aikomuksia. Minulle ongelmana oli lähinnä se, että kaikkea olisi pitänyt analysoida ja paloitella – tuli sellainen tunne, ettei kirjalla tai tarinalla ole arvoa omana itsenään, että sille on löydettävä joku syvempi tarkoitus tai sanoma, sen sijaan, että siitä nauttisi ihan sen itsensä vuoksi.

    Minusta oli tuskastuttavaa mm. piirtää semioottista kaaviota runon maailmassa tapahtuvasta liikkeestä ja laskea runon tavujen ja etu- ja takavokaalien määriä. Minusta tuolla ei ole kovinkaan paljon tekemistä itse runon kanssa, tai sen, miten minä sen koen.

    Mutta tästä syystä minusta ei tullut – eikä koskaan tule – kirjallisuudentutkijaa.

  2. Minun mielestäni kaunokirjallisen teoksen arvo ei vähene, vaikka sitä viipaloitaisiin, raastettaisiin ja keitettäisiinkin hiljaisella tulella. Voihan saman teoksen lukea monella eri tapaa: analyyttisesti tai eläytyen. Kirjallisuudentutkija voi myös aivan hyvin jäljittää teoksesta kaikuja sen tekijästä. Tällöin on kuitenkin pidettävä mielessä, että teoksen perusteella rekonstruoidulla tekijällä (implisiittisellä tekijällä) ei ole välttämättä mitään yhteistä aktuaalisen tekijän kanssa (teoksessa voi esimerkiksi olla ranskankielisiä sitaatteja ilman, että teoksen aktuaalinen tekijä olisi ranskankielen taitoinen, implisiittinen tekijä kuitenkin on. Loogista?).

    Millä asioilla on tekemistä “itse runon” kanssa? Millainen lähestymistapa tekee oikeutta teokselle? Mitä tutkitaan, kun tutkitaan kirjallisuutta? Kuinka jännittäviä hallusinaatioita nämä lääkkeet aiheuttavatkaan yhdistettynä tulenkantajien lyriikkaan ja huokeaan valkoviiniin!

  3. Kirjallisuudentutkimuksen tarkoituksena ei ole opettaa opiskelijoita paremmiksi kirjoittajiksi vaan – hui! – tutkia kirjallisuutta. Aika harva kirjailija on lukenut kirjallisuudentutkimusta. Aika moni kirjailija jopa suosittelee, että kirjailijaksi aikovat lukevat kaikkea muuta paitsi sitä (tai luovaa kirjoittamista)!

    Ainoa tapa oppia kirjailijaksi on kirjoittaa paljon ja lukea vielä enemmän. Ensimmäisessä auttaa esimerkiksi Nanowrimoon (http://www.nanowrimo.org/) osallistuminen. Älkääkä uskoko kehenkään, joka väittää, että hyvä kirjailija toimii juuri tietyllä tavalla (there are nine and sixty ways…)

  4. Tosiaan! Nanowrimohan on taas pikapuoliin. Vuosi sitten kirjoitin 50 000 sanaa, joita en ole katsonut sen koommin. Olisikohan spyhunterin aika tehdä dekkarilleen jatko-osa. :-)

    En tarkoittanut, että kirjallisuudentutkimus on kirjailijakoulutusta. Mutta kai kirjallisuutta tutkimalla pakostakin jotain oppii myös kirjoittamisesta?

  5. Tätä aihetta seuratessani tuli mieleen, että.. Suhde kirjoihin taitaa olla niin henkilökohtainen ja siten jokaisella erilainen, että se mitä toinen tekee mielellään häiritsee toista uskomattomasti. Niin kuin vaikkapa ruuassa. Yhdelle on tärkeää vain se, että ruoka on hyvää ja täyttää masua, mutta toinen haluaa välttämättä tietää mitä ravintoaineita siitä saa ja missä suhteissa, ja maku tulee sitten toisarvoisena, joskaan ei negatiivisena, aspektina.

  6. Kirjallisuudentutkimus aiheuttaa jostain kumman syystä tasaisin väliajoin vihareaktioita kirjailijoilta ja lukijoilta. Mutta varmaan poliitikkojakin ärsyttää, kun politiikantutkijat analysoivat heidän retoriikkaansa ja toimintaansa. Kukapa haluaisi nähdä ammattisalaisuutensa paljastettuina.

  7. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä Naaamioidentakana siiten oikein opettaa puhuessaan kirjallisuudesta. Tokihan kirjallisilla teksteillä on aina rakenne, jossa on monelaisia elementtejä. Sitä ei voi kiihkeinkään fiilistelijä kieltää. Mitä oppilaat saavat irti opetuksesta, jossa luetaan “pelkkiä tekstejä”? Eihän biologiassakaan elukoita luokitella kivoihin ja muihin.

    Kirjoittaja on viittä vaille valmis äidinkielenopettaja.

  8. Heh – koska olen tuota mieltä, kyseenalaistetaan koko koulutukseni? Tuskin kukaan äidinkielenopettaja varauksetta rakastaa jokaista työnsä puolta. Jokaisessa työssä on oma pakkopullansa, ja minulla se varmaankin olisi kirjallisuuden analysoiminen, jos toimisin opettajana.

    Sanoin, että haluan saada nauttia kirjallisuudesta ilman, että minun on pakko analysoida kaikkea puhki. En sanonut, etten koskaan analysoisi tai haluaisi analysoida mitään. En usko olevani yhtään sen huonompi äidinkielenopettaja kuin joku toinen vain sen vuoksi, että en erityisemmin välitä kirjallisuuden analysoimisesta.

    Selvennyksen vuoksi: minulla on äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyys, mutta en toimi opettajana vaan freelancer-toimittajana ja -graafikkona.

  9. Käsittääkseni on kuitenkin eroa sillä, kritisoiko kirjallisuustutkimusta siitä, että liiallinen analysointi saattaa tappaa lukemis- ja kirjoitusinnon, ja sillä, että koko kirjallisuustutkimus pitäisi heittää romukoppaan ja vain fiilistellä läpi esseiden. Käsittääkseni Outi kuitenkin tarkoitti ensimmäistä eikä jälkimmäistä… :)

    Siis onhan struktuuri ymmärrettävä, jos tutkii kirjallisuutta. Mutta mielestäni siihen ei pidä jäädä kiinni. Suurin osa ihmisistä lukee kuitenkin kaunokirjallisuutta sen synnyttämien tunteiden takia, joten totta kai silläkin on oma arvonsa. Toista ei ole ilman toista.

  10. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=4500000000000071&posting=22000000004929118#22000000004929118

    Tuolla aloittamani keskustelu Suomen
    kirjailijat Top 200 ja sillä kohta tuhat lukijaa.

    Kiva kun otit esille kirjallisuusaiheen.
    Moni meistä blokkaajista on kuitenkin varsin
    keskinkertaisia kaunokirjallisena kirjailijana
    ja minä kai sen tason alapuolellakin. Jos ei
    ole varaa omaan kustantamiseen niin vaikka
    sinulla olisi maailman paras ja tärkein
    asia, jollaisena pidän omaani:
    SUOMINEITO 2007
    http://wwnet.fi/users/veijone/

    (22. 2. 2004 – 28. 10. 2004)
    niin eipä kukaan tärkeintä kirjaa paina.
    Tekstit kuitenkin ovat luettavissa
    netissä ja se on hyvä se.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *