Tilastojen kertomaa

Jo kauan sitten yliopiston serverien kanssa työskennellessäni huomasin että käyttömääriltään vuoden vilkkaimmat kuukaudet ovat maaliskuu ja lokakuu. Sama päti niin WWW-serverin tilastoihinkin kuin (silmämääräisesti arvioituna) Unix-palvelimien käyttöön ja nettiliikenteeseen yleensäkin.

Mutta mistä tuo ilmiö johtuu? Silloin arvelin että sillä oli jotain tekemistä opiskelijoiden kanssa. Uudet aloittavat syyskuussa, saavat käyttäjätunnukset ja kuukauden aikana hiljalleen opettelevat koneiden käyttöä. Vanhat opiskelijatkin ovat palailleet koneiden ääreen syyskuun loppuun mennessä. Kevätskenarion miettiminen olikin jo hankalampaa: joululomat venähtävät ja huhtikuussa kiireisimmät jo karkailevat kesälaitumille..?

Sama ilmiö pätee edelleen. Ihastelin juuri Pinserin kävijätilastoja (taas on tehty uusia ennätyksiä) ja kiinnitin huomiota maalis- ja lokakuun kävijämääräpiikkeihin. Näiden kuukausien erikoismerkitys askarruttaa minua. Kuulisin mielelläni teorioita ja ajatuksia aiheen tiimoilta…

3 thoughts on “Tilastojen kertomaa

  1. Voisiko tuo piikki johtua myös siitä, että yliopistoon pyrkivät opiskelijat etsivät tietoa hakuajoista ja pääsykoekirjoista?

  2. tai talvilomaa odotellessa kulutetaan aikaa, kun työinto on jo lopahtanut ja talviloman jälkeen koitetaan orientoitua takaisin töihin surffaten.

  3. Yksisyy voipi olla joidenkin yliopistojen kohdalla se, että tenttiviikot sattuvat suurinpiirtein noille ajanjaksoille. Opiskelijat siis etsivät tärppejä, tai yksinkertaisesti tietoa mitä pitäis osata :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *