Mystinen laiteongelma ja avunpyyntö lazywebille

Kun muut keinot pettävät, Internetistä kysymällä saa usein hyviä neuvoja (tätä kutsutaan termillä "Dear Lazyweb"). Kokeilen taas.

Meillä on kytketty neljä laitetta televisioon HDMI-kytkimen kautta: digiboksi, Canal Digitalin satelliittidigiboksi, bluray ja Xbox. Kun Xbox saapui taloon, satelliittidigiboksi alkoi oikutella. Kun HDMI-kytkimen vaihtaa satelliittidigiboksille, televisiossa näkyvä kuva vilkkuu ja räpsyy jonkin aikaa, joskus ruutu pysyy mustana pitkiä aikoja ja TV alkaa antaa virheilmoituksia väärästä resoluutiosta. 

Tätä tapahtuu kuitenkin vain silloin kun Xbox on pois päältä. Kun Xboxiin laittaa virrat, räpsyminen loppuu siihen paikkaan. Vastaavasti, kun Xboxin sammuttaa, räpsyminen saattaa alkaa tai olla alkamatta. Räpsymisen saa lakkaamaan myös sammuttamalla tai irrottamalla antennidigiboksin HDMI-johdon. Xboxin ja antennidigiboksin kuva näkyy aina moitteetta. Kunhan satelliittidigiboksin kuva rauhoittuu, sekin näkyy moitteetta aina siihen asti kun on katsottu hetkinen jotain toista ohjelmalähdettä. 

Digibokseja pidetään yleensä jatkuvasti päällä. Helppo ratkaisu olisi pitää myös Xboxia koko ajan päällä, mutta sen tuulettimen ininä muuttuu välillä häiritseväksi.

Onko vika digiboksissa, satelliittidigiboksissa, Xboxissa, reitittimessä vai televisiossa? Vai heitänkö kaikki laitteet kaatopaikalle ja alan lukea pelkästään kirjoja? :)

.

3 thoughts on “Mystinen laiteongelma ja avunpyyntö lazywebille

  1. Hieman samantyyppisiä ongelmia kuin mulla oli vanhan telkkarin kanssa, tosin SCART-liitännät. Poistuivat kun telkkari vaihtui.

    Itse sain ongelmat _enimmäkseen_ kuriin kun kokeilin kahdella SCART-jakajalla ja TV:n kahdella SCART-portilla pistää laitteet sellaiseen ketjuun etteivät ne häiritse toisiaan. Telkkarissa oli “parhaimmillaan” kiinni yhdistetty digi- ja satelliittiboksi, DVD-soitin toisessa sekä Wii, XBox (se vanhempi) ja PS2 toisessa.
    Jos tarjolla on useampi HDMI-portti, kokeile pistää joku ongelmatapaus toiseen kiinni.

  2. Pistän toisen kommentin, kun unohdin näpätä tuon “Lähetä minulle sähköposti-ilmoitus jos tähän juttuun tulee uusia kommentteja” päälle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *