Suhteeni bloggaamiseen on ollut viime aikoina hakusessa. Jossakin vaiheessa Tärkeistä Asioista, jotka leikillisesti keksittiin Pinserin sloganiksi runsaat neljä vuotta sitten, on tullut välillä liiankin Painava Lause, velvoitusten säkki.
Toisinaan tuntuu, että kaikista asioista pitäisi saman tien syntyä mielipide, sanottavaa. En lakkaa hämmästelemästä, miten toimittajan ruumiin löytymisen jälkeen vartissa valtamedia pääosin voi olla yhtenäisen varma, että kyseessä on salamurha.
Tänään on jälleen valittu kirjallisuuden nobelisti, joku josta en ole kuullutkaan. Epäilemättä se on kannanotto Turkin EU-jäsenyyden puolesta, mutta onko asia niin ilmeinen, ettei sitä edes kannata kirjoittaa? Mitä ihmeen sanomista minulla on Pohjois-Korean ydinkokeista, paitsi ehkä “voihan hitto”.
Uutisvirta kulkee ohitse herättäen kiemuraisia ajatuksia mutta jättämättä erityisiä jälkiä blogiin, jonka hiljaisuus on joskus itsellekin tyrmäävä. Eikö meillä taaskaan ole päivitetty?
Helppo ratkaisu voisi olla linkkaaminen, mutta yllätys yllätys: pari neutraalia sanaa linkin selityksenä luetaan pikaisesti kannanottona jotakin vastaan tai jonkin puolesta ja pian kommenttilootassa tivataan tilille jonkin yleismaailmallisen aatteen edustajana, jonka puhenainen äkisti huomaan olevani (usein vasten tahtoa).
Antautumalla keskusteluun huomaan piankin edustavansa kommentoijille mitä kummallisimpia aatteita, jotka nämä tekstin lähilukijat ovat kaivaneet sanoistani. Se pistää ihmettelemään, onko olemassa niin kirkasta, selkeää ja yksiselitteistä lausetta, että sen avulla voisi välittää ylipäänsä mitään todellisuudestaan.
Ja miten ihmeessä tästäkin jutusta tuli tällainen valitus? Pinseriin on laskurin mukaan kertynyt lähes kolme miljoonaa käyntiä ja yli yhdeksän miljoonaa sivulatausta sen jälkeen, kun Sitemeter otettiin käyttöön. Satunnaiset älähdykset, jotka katkaisevat yleisen hiljaisuuden: mitä niistä koostuu? Kummallisen vaappuva, yksipuolinen, näkemyksetön kokoelma ohikiitäviä ajatuksia. Välillä tuntuu siltä, että juttujen väliset hiljaisuudet ovat oikeastaan ainoa jatkuvuus, jossa on voimaa.
Kun julkaisunappulan painamisesta on kulunut alle minuutti, sähköposti yleensä kilahtaa. Näkymättömät silmät ovat ruotineet juttuni ja jollakulla on jo valmis mielipide kaikesta.
“onko olemassa niin kirkasta, selkeää ja yksiselitteistä lausetta, että sen avulla voisi välittää ylipäänsä mitään todellisuudestaan”
No ei. Siksi tarvitaan mm. monta blogia. Se totuus löytyy sitten jostain sieltä välistä.
Ja hyvä, että välillä itse kukin pohtii sitä, miksi kirjoittaa. Teksti tekstin vuoksi, tuotos tuottamisen vuoksi ei eroa vessakäynnistä: itseä helpottaa, mutta muiden ei olisi tarvinnut tietää. Parempi on useinkin aprikoida hiljaa kuin mölistä yhtenä sopulilaumasta.
Itse olen myös muutamaan otteeseen miettinyt, mitä ihmettä sitä blogiin kirjoittaisi jostain maailman uutisesta. Useimmin en kirjoitakaan, muistan viime ajoilta oikeastaan vain Jaavan maanjäristyksen ja Politkovskajan murhan, joissa molemmissa kirjoituksissani näkökulma oli, miten netti muuttaa mahdollisuuksiamme saada tietoa / jakaa kokemuksia. Mutta eipä sitäkään itsestäänselvyyttä viitsi joka uutisen yhteydessä hokea, riittää, kun joskus havahtuu.
Eihän blogihiljaisuudessa sinänsä mitään pahaa ole. Kirjoitusaktiivisuuus vaihtelee kausittain, se on ihan luonnollista eikä kenelläkään pitäisi siihen olla nokan koputtamaista. Ainoo tylsyys, jos blogissa olisi kovasti haamupäivityksiä, jotka saivivat tilaajat pettymään, mutta ei kai Pinserissä tätä ongelmaa ole.
Onko ehdokkuus nostanut kirjoittamisen rimaa, miltä tuntuu?
“Tärkeistä Asioista” on varastettu Nalle Puhista.
IL 2300 “Kansanedustaja varasti sloganin blogiinsa”
marimba: Näinhän se on – siksi tarvitaan kaikenlaisia blogeja. ja lukijoita.
Juppe: Haa, että jo 2300. Kiitos luottamuksesta ;-)
Tuija: En koe, että ehdokkuus sinänsä olisi nostanut kirjoittamisen rimaa, joskin se on selvästi terävöittänyt vasta-argumentointia, mikä sinänsä ei ole paha juttu (kun vain malttaisi argumentoida takaisin kärsivällisesti, taito, jota yhä opettelen).
Koen enemmänkin, että projekteja on nyt vaiheessa niin monta, että kirjoittamiseen on entistä vaikeampi fokusoitua ja pysyä itse tekstissään läsnä – välillä asiat vilistävät ohi kuin kirjava nauha ilman, että onnistuu pysähtymään mihinkään ajatuksella ja vielä ilmaisemaan jotain, minkä välittäisi myöhemmin muistaa. Luultavasti parin vuoden kuluttua ihmettelen vain, mihin aikani oikein kului syksyllä 2006.
Samalla alan tuntuvasti tajuta, miten pitkä häntä teksteillä on verkossa. Hakukoneen kautta joku törmää vähän väliä johonkin vanhaan tekstiini – samalla kun olen itse liikkunut ajan virrassa jo sen verran etäälle, etten tunnista tuota kertojaa intentioineen ja katsomuksineen enää läheskään täydellisesti. Spooky.
>””Tänään on jälleen valittu kirjallisuuden nobelisti, joku josta en ole kuullutkaan.””
Hmm.. saa olla aika kuuro ja sokea jos ei viimeisen puolen vuoden aikana ole hänestä kertaakaan kuullut, tai edes ennen sitä.
Onhan Orhan Pamuk (http://fi.wikipedia.org/wiki/Orhan_Pamuk) näkynyt mielestäni melko laajasti suomalaisissakin tiedotusvälineissä jo jonkin aikaa. Ainakin Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä.
Jarno, Elean: Minulle hän nyt kuitenkin on tuntematon suuruus, enkä häpeile sitä myöntää. Turkkilainen kirjallisuus ei ihan ensimmäisenä ole kiinnostuslistallani, vaikka varmasti pitäisi olla miljoonan muun asian lisäksi. Valitettavasti jaksan seurata Hesarin kulttuurisivuja vain hyvin satunnaisesti, sillä olen aina valinnut kirjat luettaviksi aivan muin perustein. Suomen Kuvalehteä saatan joskus silmäillä, mutta en kuulu sen vakituiseen lukijakuntaan. Arvaan kyllä, mitä päätelmiä tietty porukka voi tästä tehdä, mutta luulenpa etten välitä näistä arvostelmista. Ihmisen sivistystä voinee yhtä hyvin päätellä hänen kengistään kuin hänen lukemistaan lehdistä :-)
niin…eiköhän tuo blogin pitäminen ole ihan vapaaehtoista…Kun pitää ajatukset itsellään, niin s-postiin tippuu pelkkiä viagramainoksia…
enzo, kiitos neuvosta – pidän ajatukseni kommentistasi omassa tiedossani.
Luulen kyllä että ihmisen sivistystä voi paremmin arvioida hänen lukemistaan lehdistä kuin pitämistään kengistä.
matti, se on Döner! :-)
Pamukiin kannattaa ehdottomasti tutustua. Hän on loistava kirjoittaja. Pamuk on ehdottomasti Nobelin arvoinen aivan riippumatta Turkin poliittisesta tilanteesta.