4 thoughts on “Pääkalloliput liehuivat Tukholmassa

  1. Kyllä tästä täytyy antaa Ruotsalaisille isot pisteet.

  2. Selittäkää miksi pitäisi tukea tällaista kaupallisten tuotteiden ilmaisjakelua ja kaistaleveyden ryöstöä? Ymmärtääkseni Tukholman seudulla tietoliikenteessä tapahtui 20% notkahdus kun Piraatti Lahti oli kiinni. Seuranneen poliisipalvelimen häiriköinnin sijaan nuoret voisivat vaikka raahata lihavan perseensä tietokoneen ääreltä ja mennä vaikkapa lenkille.

  3. Edellisen aihetta käsittelevän Pinseriuutisen kommenteissa hieman selvitin sitä, että tuo liikennemäärien notkahdus on hieman uutisankka.

    Lisäksi, poliisi tiesi tai sen olisi tullut tietää, että TPB ei rikkonut Ruotsin lakeja. Ratsian sijaan oikeusministeriön olisi tullut keskittyä siihen, onko Ruotsin lainsäädäntö aikaansa jäljessä, jos se sallii heidän mielestään tuomitun toiminnan.

    Nyt tämä on minun kirjoissani samaa kastia kuin “globalisaatiomellakat”: aihe voi olla oikeutettu mutta keinot vääriä. Vihaksi pistää se, että auktoriteetit saavat rikkoa sääntöjä mutta ruohonjuuritaso ei.

    Usein myös suurien talousrikosjuttujen tai jopa netin lapsipornojuttujen yhteydessä näkee olkien kohauttelua ja käsien pystyyn nostelua “ei voida tehdä mitään kun mitään lakia ei ole vielä rikottu”, sitten tällaisessa suurten viihdemediatalojen häikäilemättömässä painostuksessa kuitenkin yhtäkkiä löytyy keinoja ja pokkaa.

    Ilkeä huhu Ruotsissa kertoi myös, että osa poliiseista on otettu pois _netin lapsipornojuttuja_ tutkimasta tutkimaan tätä juttua. Provosoidaan siis että tässä on toisessa uhreina seksuaalisesti hyväksikäytettyjä lapsia ja toisessa jutussa taas miljardeja tahkovia suuryhtiöitä, vai pikkuisen provosoiden.

    TPB ei siis, huom, edes itse jakele leffoja ja musiikkia. Toki en kiellä etteikö se yllytä ja helpota laittomia latauksia. Kärjistäen kuitenkin Googlellakin löytyy paljon laitonta materiaalia, jopa Visa-korttien numeroita.

  4. Veteraaniurheilija,

    enpä tiedä muiden motiiveista. Omalta kannaltani voin sanoa, että mitta täyttyi Lex Karpelan yhteydessä. Viallisten tuotteiden myyminen täyteen hintaan, vieraiden ohjelmien pakkoasentaminen koneelle cd-levyn toiston yhteydessä, vaatimus kieltää kopiointi omaan käyttöön ja ääniteteollisuuden törkeä sumutuskampanja käänsivät sympatiani piraattien puolelle. Mikä ei tarkoita, että olisin piraatti.

    Mitä Ruotsin tapaukseen tulee, saamieni tietojen mukaan etsintä oli todennäköisesti laiton. Kai siinä jo hiiltyy yksi jos toinenkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *