Lelujen lumoissa

Kirjoittaja Riitta, 1.7.2005

Nähdessäni koiran vesilelun purjehtivan tavoittamattomiin Kaukajärven kylmää pintaa pitkin muistin jälleen pattereilla käyvän moottoriveneen lapsuudestani. Se suuntasi Päijänteellä päin ulappaa eikä auttanut, vaikka isä yritti uida perään. Vuosia myöhemminkin noilla rannoilla minusta toisinaan tuntui, että punainen muovivene odottaa jossain läheisessä notkelmassa. En pystynyt pitkään aikaan uskomaan, että jokin mistä niin kovasti pidin voisi vain kadota suoraviivaisen järkähtämättä horisonttiin.

Kirpputorit ja nettihuutokaupat taitavat olla täynnä menetettyjen ja kadotettujen tavaroiden etsijöitä. Kutsumme itseämme mielellään keräilijöiksi, mutta jotain outoa on halussa löytää juuri samanlainen rumpaliapina kuin silloin aikanaan tuli hylättyä kaamean tarpeettomana ja irvokkaana, tai lasten lettupannu, jolla serkut Jyväskylässä paistoivat *oikeita* lettuja.

Lueskelin äsken kirjaa amerikkalaisten kauneuskäsityksen muuttumisesta ja siitä, kuinka se näkyy barbienukkejen kasvoissa. Huomasin leikkineeni rikki ja murrosiässä hylänneeni pari arvostettua aarretta, jotka eBayssa huitelevat yli tuhannen dollarin. Hieman se harmittaa, joskin muistan myös elävästi haluni toimia nukkien kampaajana ja shinglata ne muodikkaammiksi. Varhaisbarbien nukentukasta löytyvät niitit ja pinkki, muovinen salakalju eivät juuri parantaneet lopputulosta.

Onneksi samalla palautui mieleen, miksi barbeilla leikkiminen oli niin hauskaa. Odotin kiihkeästi, että kasvan aikuiseksi, saan meikata, laittaa koko ajan erilaisia kampauksia ja vaihtaa vaatteita ainakin kymmenen kertaa päivässä! Sittemmin olen kiihkeästi alkanut kaivata aikoja, jolloin olin 10-vuotias.

Jos haluamme tietää, mitä nuoret aikuiset pian haluavat elämältä, ehkä meidän olisi syytä tutkia tarkasti leluluetteloita. (Olen varma, että ihastukseni jykeviin jeeppeihin on perua lapsuuden autoleikeistä – hei, se liikkuu! Mutta miksi se törmää kaikkialle?) Äkillisesti häivähtävä halu naputella raskasta kassakonetta, joka kilahtaa auki paljastaen setelit ja kolikot… hmmm, mistä se voisi olla peräisin? Muovisesta lelusta, johon vangitut leppäkertut kakkivat? Entä oliko kaikilla rikollisilla pienenä lelupistoolit? :-) Entä poliiseilla? :-) Ja miksi meille ei ostettu koskaan Monopolia? Voisin olla sikarikas kiinteistökeinottelija…

    Jutussa “Lelujen lumoissa” on 4 kommenttia:

    • Sami says:

      Niin, onko kaikilla Hummerista haaveilevilla ollut pienenä Tonka?

    • Anu says:

      Minä muistan lapsuuden neuvolakäynneiltä hienon lelun, jollaista kotona ei ollut – pitkulaisen kurpitsan näköisen vihreän mopon, jolla hymyilevä naama ja punaiset(?) pyörät. En ole vielä löytänyt aikuisten lelujen joukosta sille vastinetta…

    • heidi says:

      tämä menee hieman eri osastoon, mutta olisi kiinnostavaa tietää missä määrin kirjallisuus/elokuvat/pelit valmentavat lapsia viehtymään aikuisina tietystä jutuista. Harry Potter-maailmassa intoilleet eivät varmaan panisi pahakseen jos saisivat käyttöönsä äly-koteja ja muuta joka toimisi pottermaisilla pikku ohjaimilla, kun Potterissa kaikki taikuus tapahtuu jonkun välineen avulla eikä usein tarvitse edes loitsia.

    • Riitta says:

      Eiköhän kirjallisuuden vaikutusta lapsiin ole aika paljon tutkittukin. Itse tajusin ekaa kertaa Englantiin mennessäni, että se tuntui kovin kotoisalta … kiitos Viisikkojen ja Agatha Christien! Luulen, että monilla on samanlaisia kokemuksia.

Kirjoita kommentti


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.