Hyviä hammasuutisia opiskelijoille
Kirjoittaja Riitta, 5.2.2005Silmäillessäni nettiä ihan muissa asioissa sattui silmiini, että YTHS joutuu jatkossa antamaan hammashoidon tarkastusaikoja myös oireettomille yli kuudennen vuoden perusopiskelijoille. Ne, jotka ovat tottuneet YTHS:n ajanvarauksen käytäntöihin, voivat täältä printata itselleen eduskunnan oikeusasiamiehen kannanoton, jossa kielletään asettamasta perustutkintoa suorittavia opiskelijoita eriarvoiseen asemaan opiskeluajan mukaan (ja lausua paperista ääneen tarvittavat taikasanat, jos ongelmia jostain syystä sattuisi ilmenemään).
6.02.2005 klo 11:03
Otsikko olisi voinut olla “hyviä hammasuutisia yliopisto-opiskelijoille”, sillä amk-opiskelijat joutuvat edelleen tyytymään kunnallisen hammashoidon kehnoon tasoon. Vapaita aikoja ei ole ja hammaslääkärit suosittelevat suoraan palvelujen hakemista yksityisiltä hammaslääkäreiltä.
6.02.2005 klo 15:06
Kunnat eivät saa asettaa hammashoidon käyttäjiä eriarvoiseen asemaan sen enempää kuin YTHS:kään. Esimerkiksi nykyisellä kotipaikkakunnallaani oli käytäntö, jossa vain erikoisryhmät saivat hoitoa. Kantelun jälkeen käytäntöä oli muutettava.
7.02.2005 klo 12:25
Aika lailla onnekas saa yliopisto-opiskelijakin olla, jos saa varattua ajan YTHS:lta. Tällä hetkellä (kun viimeksi vilkaisin) kaikki Töölön tarkastusajat on kevään ja kesän osalta jaettu, ja syksyllä kaikki uudet ajat menevat hetkessä. Akuuttiinkaan ei kehtaa mennä, jos ei oikeasti kolota.
7.02.2005 klo 13:29
Suomessa motto kai voisikin olla: “Hampaistaan akateemiset tunnetaan.” Sama kurja tilanne on jatkunut vuosikymmenien ajan. Resursseja vain ei saa lisää. En tiedä miksi.
11.02.2005 klo 23:19
Hei!
Mahtaako tuo juttu koskea paitsi yli kuudennen vuoden opiskelijoita, myös toista tutkintoa suorittavia? (Tuolla verukkeella mut on käännytetty)