Kuinkas olikaan päässyt tällainen uutinen ohi silmien: Kate Bushilta ilmestyy uusi levy vuonna 2005. Hieno juttu, tätä on jo odotettukin. Edellisestä levyjulkaisusta (pikku pettymykseksi jääneestä Red Shoesista) on päässyt kulumaan 12 vuotta, joten KaTe on työskennellyt levyn kanssa pitkään ja hartaasti. Toivotaan että tuloksetkin ovat sen mukaisia.
Tuoreita uutisia voi seurata vaikka Kate Bush News & Information -sivustolta. Bush jo toppuuttelee innokkaimpia julkistuksen odottajia: “we’ll let you know when”.
Ei vielä kommentteja
Kukaan ei ole vielä kommentoinut tätä juttua. Ehkä sinä voisit kirjoittaa ensimmäisen
kommentin?
Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa
Uutta Rehupiiklesiä
Aiemmin jo tunnustauduin Rehupiikles-faniksi. Nytpä huomasin yhtyeen kotisivulta seuraavanlaisen maininnan:
PÄÄSIÄÄSVALAKIALLA on meirän uusi kappale, joka on radiosta kuunneltavissa. Kappaletta ei voi ostaa, mutta kun uusi...
Musiikkilataamo ja iPod
Sanomien Musiikkilataamo on uusin musiikkia sähköisessä muodossa myyvä nettikauppa. Itse en ole juuri kokeillut kauppaa, iPodin omistajana kun en oikein voi hyödyntää kopiosuojattuja WMA-kappaleita.
Mutta...
2000-luvun kristallipallo
Kristallipallot ovat aika tyylikkäitä. Etenkin sellaiset, jotka ovat samalla kolmiulotteisia monitoreita. Vielä on matkaa Tähtien sodan ilmassa leijuviin näyttöihin, mutta tästä on hyvä lähteä...
Kirjoita kommentti