Koiralla leikkaa

Seuraa koirakuulumisia. Totilla on puruongelma, kuten monilla muillakin pienillä koirilla. Usein kun on oikein hauskaa, tulee pakottava tarve upottaa hampaansa johonkin. Ihmisen käsi on mukava kohde mutta käden omistaja ei yleensä pidä asiasta.

Fiksuna koirana Totti on keksinyt ongelmaansa ratkaisun. Kun isäntäväki esim. saapuu kotiin retkiltään ja päästää koiran ulos keittiöstä, hakee Totti ensi töikseen suuhun sukan tai jonkin muun kasaan kuljetetun vaatekappaleen ja tulee vasta sitten häntä vinhasti heiluen tervehtimään. Sukka toimii pehmusteena hampaiden ja ranteen välissä. Ei enää puruvahinkoja!

Rokotukset alkavat hiljalleen astua voimaan ja ensi viikolla Totti pääsee käymään oikeasti kävelyllä ja tutustumaan oikein kunnolla Kangasalan koiramaailmaan. Päivän saavutuksena voidaan pitää sohvalle vaivoin kiipeämistä. Nuoltavaksi tarjotun viililusikan tenhoa ei pidä koskaan aliarvioida. Sillä kiipeämisellä ei vielä agilitypalkintoja voiteta, mutta epäilen että pian koiraa ei pidä poissa sohvilta enää mikään.

One thought on “Koiralla leikkaa

  1. Meidän Woodylla on myös tapana tuoda ovelle jokin lahja, esimerkiksi lelu, tyyny tai limainen imeskelty puruluu. Usein kun saa välioven auki, näkyy vain koiran hännän vilahdus, kun koiralla on kiire hakemaan lahjuksia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *