Sitruunakola

Kioskilta Nyt-liitettä hakiessa mukaan tarttui pari pullollista Coca-Cola light lemonia. Limsassa on oikein sitruunainen ja jännittävä maku (dfile kuvaili tiskiaineella miksatuksi) joka on oikeastaan aika hyvä. Tätä voisi juoda toisenkin kerran. Pepsiltäkin piti tulla samanlainen tuote, mutta sitä ei vielä hyllyssä näkynyt.

32 thoughts on “Sitruunakola

  1. Pepsin versiota (Twistiä) maistelin Prahassa viime keväänä ja tykästyin ja olenkin innolla odottanut, milloin sitä saisi täältäkin. Coca-Colan sitruunaversiota en olekaan maistanut, jotenkin sen pohjautuminen kevytversioon epäilyttää. Suosittelen kokeilemaan Pepsiä.

  2. Kyllä se Pepsin litkukin näytti olevan kaupoissa, uskaltaakohan tuota maistaa, kun edellinen “uutuus” (Blue) maistui jätevedelle.

  3. Pepsi Twist on oikein mainiota (ja ainakin Tampereen Prismassa pirun halpaa).
    Ja niin oli/on Pepsi Bluekin, etenkin tavalliseen sekoitettuna, tuloksena kauniin vihreä väri ja vähän tasapainoisempi maku.

  4. Vanilla Cokea maistoin jenkeissä. Se vasta oli vinkeän makuinen. Vähän niinkuin cream soda ja cokis sekoitettuna. Ei taida tulla Suomeen; kuten onneksi ei myöskään siellä jo ikuisuuden markkinoilla ollut Cherry Coke.

  5. Serveras iskallt. Taalla Englannissa sita on ollut jo pari kuukautta kaupan. Niin kauan kuin se on jaakylmaa niin se on ihan hyvaa, mutta mita haaleammaksi se menee, niin sita hirveemmalle se rupee maistumaan.

  6. Briteissä maistoin aikoinaan joidenkin olympialaisten aikaan muutamaakin eri kokismakua (niitä oli silloin joku kokeiluerä markkinoilla). Vinkeimmät tuntemukset jätti cherry coke, jota olisi mukava saada maistille uudestaan (siitäkin huolimatta, että Coca cola companylla on ollut tapana teloittaa liian ay-henkisiä työläisiään.)

    Noista uusista kokeiluista Kouvolan prisma ei ole katsonut tarpeelliseksi ottaa ainoatakaan myyntiin, joten olen toistaiseksi jäänyt ilman. Odotukset ovat suurimmat pepsi twistiä kohtaan. Saako sitä max-versiona mistään?

  7. Pepsi Twist on sokerikolaa ainakin Suomessa.
    Valmistajien mukaan on sattumaa, että Cokiksen sitruujakola on sokeritonta ja Pepsin ei.
    Miksei Suomesta saa Crystal Pepsiä?

  8. Cola juomista parasta on kuitenkin Dr. Pepper. Se on tosin sen verran hintavaa, että tulee sen takia harvemmin juotua…

  9. Mistä te löydätte näitä uusia drinksuja? Helsinkiin, ainakin tänne ns. kantakaupungin osaan jossa asun, tulee kaikki jälkijunassa tai ei ollenkaan. Nyt alkaa siinä paremmin varustetussa kaupassamme hiljalleen löytymään sinistä Pepsiä, mutta eipä ole noita sitruunajuomia Ärrällämme, saati sitten lähikaupoissa tai lähimarketissa. Pitääkö lähteä jonnekin Jumboon noita maistaakseen? Eräs, mitä mainonnan uhrina haluaisin kokeilla, on Hyvää Päivää vihreä tee -uutuus, mutta eipä sitäkään missään näy. Onko maistamisen arvoista, liekö kukaan kokeillut?

  10. Siis Vanilla Coke on tulossa tänä vuonna myös Suomeen. Cherry Colaa ja monta muutakin herkkua saa Helsingin Asematunnelin Oriental Shopista, joka on heti siinä käytävän toisella puolella kun tulet asemahallista portaita alas Cafe Picnikin vierestä.

    Crystal Pepsi on turhuutta, kuten on se sininenkin. Cherry Colalle annan pisteet kotiin ja se maistuu varmasti myös kaikille Dr. Pepprin ystävillekin, mutta eipä sitä Suomen kaupoissa näy, yllämainittua poikkeusta lukuunottamatta.

    Pepsi Twist oli ihan ok kylmänä, mutta jos ehtii yhtään lämmetä niin maku väljähtyy pahasti ja efekti on vähän samankaltainen kuin sitruunalla maustetuissa siidereissä. Sitruuna Cokista en vielä ole maistanut.

    Yleisesti ottaen, virvoitusjuomien hinnat on Suomessa törkeän korkeat, kun vertaa esim. Saksan hintoja, jossa saat 2 litraa juomaa samaan hintaa kuin Suomesta 1/2 litraa…

  11. Sitruuna-Cokista en ole maistanut (enkä maista, koska se on lightiä), mutta Pepsiä olen, ja petyin.

    Minä olin kuvitellut, että sitruunacola maistuisi tosissaan sitruunalle, mutta tuohon pepsiin pystyy ehkä kuvittelemaan sitruunan maun, jos tarpeeksi kauan tuijottaa etiketissä olevaa hedelmän kuvaa.

    Aika laimea esitys.

  12. Joo musta on ihan vitun tyhmää että suomessa ei oo mitään uutuus limuja! Vitun kommarit! Mountain Dew tuli amerikkaan 60-luvulla ja suomeen 2003! Mun mielest pitäis ottaa kaikki colat,pepsit ja mountain dew tuotteet suomeen!!! mm.vanilla coke,cherry coke, pepsi blue,pepsi crystal,mountain dew code red!!!

  13. Maistoin vanilja kokista ruotsissa jo kuukausia sitten. hyvää on. tölkkikin on vielä jäljellä:)

  14. Miksi ihmeessä pitäisi ulkomaanelävien juomia tuoda, kun omissakin löytyy? Iki-ihana Pommac ja Olvin uudehko Rio Grande maistuvat ainakin minulle paljon Pepsin tai Coca-Colan tuotteita paremmin.

  15. vanhatkin kuukakuulat ovat äklöjä ilman viinaa, joten antaapa olla…

  16. mountain dew code red on nannaaaaa.
    dr pepper on ihanaa ja nykyisin myydään puolen litran pulloissa jo anttiloissa ja citymarketeissa.
    cherrycokea saa tampereelta myös parista oriental kaupasta ja sitten helsingin kauppahalleista.myös turussa oli muistaakseni eräs orientalfood kauppa, mistä sitä sai.
    tukholmassa americanfoodstore on aika must paikka megalimustajille.

  17. Muistan hämärästi noin vuosi sitten nauttineeni kymmeniä pulloja pepsi blueta. Liian myöhäisessä vaiheessa tajusin, että tämä ilo oli väliaikainen. Ja prkl, minkä takia? Uskoisin että menekki erikoisjuomille olisi ihan hyvä täällä suomessakin..

  18. Ei noilla erikoislimppareilla tee mitään. Kuka jaksaa lipittää aina jotain uusia kuselle maistuvia uutuuksia, kun vanhoja tuttuja juomia löytyy omastakin takaa, kuten Pommac.

  19. Cherry cola on melkein dr. pepperin makuista joka on juomien kunkku…

  20. Todellakin Vanilla-Cola on hyvää. Sain australiasta pullollisen sitä, maistui ja hyvin maistuikin. Tosin kuin cocacolan lemon light, ihan hirveää tököttiä… PepsiX on ihan hyvää, vähän turhan sokerista.. Toivottavasti CocaCola Companyn päättäjät eivät lue tätä foorumia, tulisi nimittäin Vanilija Kola kohta suomeen myyntiin ja sitten se ei välttämättä olisikaan ihan niin hyvää.

    Vähän niinkun dumle mint ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *