Päivän satoa

Kirjoittaja Sami, 28.8.2002

Pinseri on viime aikoina mennyt hieman haircutblogimaiseen suuntaan, joten päivän päätteeksi on aika heittää kasa Internetistä ja muualtakin löytyvää merkillisyyttä:

Huuhaa eri muodoissaan on aina yhtä kiehtovaa enkä voi saada siitä tarpeekseni. Reko muistutti Tecumhesin kirouksesta. Sen mukaan kahdenkymmenen vuoden välein USA:n presidentti kuolee virassa ollessaan. 1840-1960 kirous pitikin paikkansa, mutta Ronald Reagan selvisi murhayrityksestä. Tällä hetkellä kirous lepää George W. Bushin päällä. Lasketaankohan terroristien kaappaama ja otaksuttavasti Valkoista taloa kohti lentämä (ja Pennsylvaniaan tippunut) kone sellaiseksi, vai onko vielä jotain odotettavissa? Aika kertoo.

Kuka muuten muistaa vielä kultaisella 80-luvulla nähdyt julisteet: “Unkari 1956. Tsekkoslovakia 1968. Puola 1980. Suomi ???”.

Ja sitten ripaus Internetin omaa Tosi-TV:tä, eli Kuutionvalmistusprojekti IT-alan tyyliin. Tuttua, hyvin tuttua. (kiitos, ikk)

Kommentaattorista löytyi linkki aivan mahtavaan kuvakokoelmaan, explodingdogiin. Sam Brown piirtää kuvia lukijoiden sähköpostina lähettämistä aiheista. Mutta kuvat saattavat ollakin hieman erilaisia kuin mitä voisi odottaa…

    Jutussa “Päivän satoa” on 3 kommenttia:

    • kivi says:

      Ja maailmanloppu on tietty tulossa taas, nyt sen aiheuttaa aurinkokuntamme mystinen kymmenes planeetta, Niburu: http://www.detailshere.com/niburu.htm .

      Joku on onnistunut jo sujauttamaan sen myös NASA:n lastensivuille: http://kids.msfc.nasa.gov/Stories/ViewStory.asp?ID=754

    • tonttu_palikka says:

      Mä en vieläkään usko tohon niburuun..Mutta jos se on oikeesti totta ni mitä me sitten tehään..?tietääkö Amerikassa mediakin jo tästä?Miksi suomessa ei oo vielä ilmotettu mahdollisesta tapahtumasta mitään..?Vai haluaako Amerikkalaiset että vaan ne selviää..ja muut voi kuolla..?

      *menee hermot..*

    • dexter d.bridges says:

      Kyllä se on ihan fakta että taivaankappale on tulossa pitkältä kiertoradaltaan kohti linnurataamme,vain ajankohta on pimennossa.Asia ei ole juurikaan esillä koska kuolemaa pelkäävät ihmiset vauhkoontuisivat ja ripulossivat housuunsa!

Kirjoita kommentti


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.