Viisukuumetta?

Suomen historiallista euroviisuemännyyttä ja -isännyyttä tulee seurattua vain mediasta, jos ei jostain tupsahda viime hetkillä edullisia lippuja johonkin näytökseen ilman erityistä metsästystä. Havahduin kisojen läheisyyteen eilen, kun Sami voitti jaikun arvonnassa semifinaalin erään ennakkonäytöksen lipun. Sen käyttäminen kuitenkin osoittautui liian mutkikkaaksi. Aikataulujen lisäksi mättivät Helsingin hotellien hinnat — ne näyttävät olevan moninkertaisia tavalliseen nähden.

No, ymmärtäähän sen. Jostain syystä minun on mahdotonta tarkastella mitään Suomen euroviisuihin liittyvää kriittisesti. Suorastaan tuohduin, kun Hanna Pakarista moitittiin kansainvälisen lehdistötilaisuuden jälkeen huonosta englannintaidosta lööpissä. (Kokeilkaa itse kylmiltään selvittää suomalaista raskasmetalliskeneä, parhaat besserwisserit.)

Jopa Jaana Pelkonen näyttää tällä kertaa loistavan ja hehkuvan juontajana kerrassaan esimerkillisesti — lava on kerrankin tarpeeksi avara isommallekin ilmaisutavalle. Ja voi veljet, se hauen leukaluu, se on hieno, Väinämöiseen asti kaivautuvaa mytologiaa ajanmukaisesti toteutettuna. (Lause ei sisällä sarkasmia.)

Tästä voi tehdä vain yhden johtopäätöksen. Suomalaisena olen jäävi, ovathan kotimaahan saadut euroviisut ennen muuta Suomen tähtihetki ylikansallisessa mediajulkisuudessa. Jopa Tarinatalon tuottamat “postikortit” näyttävät minusta hyviltä, enkä osaa olla samaa mieltä mainonnan asiantuntijan kanssa siitä, että ne eivät muka ole markkinointiviestinnällisesti tarpeeksi vahvoja tai riittävän fokusoituneita… Nehän ovat tiukan journalistisesti toimitettuja ja aitoja! (Kai ne jäävät nettiin katseltavaksi viisujen jälkeenkin?)

Suomi-kuvaa maailmalla joskus tutkineena olen varma, että kaikenlainen kliseinen stereotyyppisyys on varmin tapa antaa falski vaikutelma. Sellainen on tällä kertaa vältetty taitavasti, mikä ei taatusti ole helppo homma. Viisukuume nousee.

10 thoughts on “Viisukuumetta?

  1. Hmm, lastun lopusta tulikin mieleeni: psykan kirjassani taisi olla lainaus sinun tutkimuksestasi. Aika vanha kirja: (suhteita- minä, me ja muut) ja heti tuli mieleen, että onkohan Pinserin Riitta. En omista kirjaa enää, joten en voi tarkistaa. Lukiokirja siis kyseessä.

  2. Kiinnostavaa! Enpä ole tiennytkään tuosta. :-) Teema kyllä kuulostaa tutulta, kirjoittelin muutamia artikkeleita noista asioista joskus 1992-1995 tienoilla.

  3. Mitä niistä hotellien hinnoista?? Teitsut on täällä skenessä niin keskeisiä henkilöitä ja tunnettuja ettei tarvi kuin vinkaista yöpaikan tarve, niin varmasti järjestyy.

  4. Kiitos, pidetään mielessä mahdollinen nukkumapaikka vastaisen varalle, Z. Z kuten Zzzzzz? :-)

  5. Ne muutamat postikortit mitä nyt on tulleet (telkkarista) näyttävät kerrassaan loistaville! Kerrankin huumoria eikä vaan maisemia. :)

  6. On ollut vähän liikaa hypeä, yks fukenin lauantai-illan proggishan se vain. Varsinkin viimevuotta vähemmän fiilistä pytyssä, tuolloin tiesi että nyt on hyvä kala muhimassa ja jotain spesiaalia voi tapahtua. Nyt tietää, että se on jotain pikkunäppärää, pikkuvitsikästä ja pikkuiloista suomi-hymistelyä. Ja joku melko keskinkertainen bulgarialainen akti korjaa potin, ja ei meitin Hannalla ole mahiksia. 14 milliä sitten tästä maksamme. No joo, antaa nyt mennä kun kerran elämässämme tämä tapahtuu.

  7. Riitta, muuten kyllä mutta pitääpi tutustua hiukan paremmin ennen kuin jaan parisänkyni yksiössäni :-D On täs muistaakseni kolmea ihmisböönaa nukutettu lisäkseni. Ei itkeneet.

  8. Z, iiks. Ehkä ne ei uskaltaneet itkeä? :D

    Katsoimme viisut televisiosta, hienoa valaistustyötä ja rytmikästä ohjausta ihaillen. Krisseä (ja ehkä Joulupukkia, hmm) lukuun ottamatta kaikki meni mielestäni ihan nappiin. Sitä paitsi yksi suosikkibiiseistäni voitti, joten ilta oli siltäkin osin onnistunut. Moooooolitva … hyvä biisi ja parani visuaalisesti noin tuhannesti kunnon lavasteista, puvustuksesta ja televisioinnista. Hyvä YLE.

  9. Kyllä, hienot viisut oli! Krissen rooli olisi tosin saanut jäädä siihen torikansan huudattamiseen. Eikä ne viisut meillä maksanut niin paljoa. ;P

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *