Kauhistava Koukkuniemi

IMG 0097 1

Asuimme seitsemän vuotta Koukkuniemeä vastapäätä Tampereella. Usein tuli iltaisin katseltua vanhainkodin valoja ja mietittyä, minkälaista vanhuutta siellä vietetään. Nythän sekin on käynyt selville.

Tuntuu surkealta ajatella, minkälaisia kärsimyksiä Koukkuniemessä on epäilemättä koettu ja koetaan, kun 280 asiakasta kohti on yksi yöhoitaja. Muun muassa Laura Tohka bloggaa aiheesta.

IMG 2764 1
Oma isoäitini halusi elää kuolemaansa asti, 96-vuotiaaksi, yksin kotona. Niin paljon hän pelkäsi vanhainkotiin joutumista. Ilmeisesti se ei ollut aivan turhaa, vaikka Tampere ei ollutkaan hänen asuinpaikkansa.

11 thoughts on “Kauhistava Koukkuniemi

  1. Järkyttävintä on se, että satojen henkilöiden vajeen on annettu olla. Tämä kielii siitä, että käytäntö on yleinen eikä vain Tamperelainen ilmiö. Toivoisi totisesti lääninhallitusten sekä Suomen Kuntaliiton tutkivan asiaa välittömästi. Oikedenkäynnit ovat hyvin hidas ja uuvuttava keino saada ihmisoikeuksia vanhainkoteihin.

  2. Olen miettinyt, kuinka paljon vapaaehtoiset työntekijät pahentavat tilannetta Koukkuniemessä? Mummon kammarin kautta haetaan koko ajan lisää henkilöitä Koukkuniemeen ulkoiluttamaan vanhuksia ja seurustelemaan heidän kanssaan. Ajatus on lämmin ja hyvä, mutta toimiiko se haittana?

    Luulen että Koukkuniemessä lasketaan jo osa vapaaehtoisista melkein henkilökunnan osaksi. Jos näitä auttajia ei olisi, niin tilanne olisi todettu pahaksi jo vuosia aiemmin. Vanhustyössä tarvitaan ammattilaisia, kuten muissakin vaativissa töissä. Eihän kukaan hae vapaaehtoisia kadunrakennukseen, rakennusvalvontaan tai hammashoitolaan?

    Minä olen vieraillut Koukkuniemessä, isäni oli siellä satunnaisesti hoidossa jotta omaishoitajana toiminut äitini sai pitää lomaa. Tämä käytäntö kyllä lopetettiin, koska siitä oli vain haittaa. Koukkuniemessä isäni kunto ja terveydentila meni nopeasti alaspäin ja kotona kesti taas monta viikkoa saada tila samaksi kuin se oli ennen laitoshoitoa.

    Menkää tutustumaan Koukkuniemeen, mutta käykääpä sitten Kaupin sairaalassa. Kannattaa ottaa pyykkipoika mukaan!

  3. Hauska kuva, sumuinen talo kuin jostain kauhuleffasta.
    Outoa muuten että hoitajat, ei omaiset, kantelivat asiasta,
    luulisi satojen vanhusten omaisissa olleen edes jonkun jolla
    olisi edes hiukan arviointikykyä.

  4. tilanne on hyvin samanlainen ympäri suomea. usein tahtoo käydä niin, että omaiset valittavat hoitajista, kun eivät tule ajatelleeksi, että siellä yksi raukka tekee niska limassa töitä aivan mahdottoman potilasmäärän kanssa. moni omainen näkee sen lyhyen hetken hoitotoiminnasta (kun käy kerran kuussa puoli tuntia moikkaamassa isomummoa) ja sen perusteella tuomitsee hoitohenkilökunnan.

    minä en ihmettele pätkääkään, että hoitaja oli se joka älähti. he tekevät kauheasti hommaa surkealla palkalla ja saavat usein silti haukut niskaansa. vanhustenhoito ei ole töistä kevyimpiä. harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että sitä on itsekin joskus vanha ja mahdollisesti samassa tilanteessa. päättäjille pitäisi muistuttaa, että mitäs sitten kun olet itse kakkavaipoissa liikuntakyvyttämänä ja sinua (sekä pariasataa muuta) vahtii yksi (nykysupistusten takia suunnilleen kirjekurssilla opiskellut) hoitaja?

  5. Muutaman päivän takaisen avunpyyntöni johdosta kerron, että olen onnistunut palauttamaan Word ja Exel-ohjelmat ruotuun turvapäivityksen jäljiltä. Se kävi Microsoftin sivuilla lataamalla Officen uusia päivityksiä niin paljon kun tarjottiin. Kaikki ei menneet läpi – herjasi, että lataukselle sopivaa kohdetta ei löydy, mutta useimmat meni läpi. Se riitti. Nyt niin Word kuin Exelkin pelittää sutjakasti.

  6. Surulliseksi tekevät tällaiset uutiset. Bloggasin itse juuri TAYS:in ensiavun puutteista – onkohan tällainen asioiden hoito jotenkin muodostumassa käytännöksi täällä Tampereella?

  7. Olen mielenkiinnolla seurannut ,joskin pahoilla mielin ,haukkumistamme _siis Koukkuniemen henkilökuntaa.Sen tekee tasan sellaiset persoonat,jotka juosten siellä käyvät,,eivät viipyellen.Kiva se on sanoa,jos taatansa / maamonsa sinne saa jotakin kautta;iiik..nyt ei hoidetakkan kunnolla,ei ainakaan niin hyvin kun olisin itse..tämä ei ole taivaan esikartano,ottakaa huomioon..TÄMÄ ON KOTI iloineen ja suruineen ,nauruineen ja itkuineen,mutta rakastavien käsien lähellä.Tuskin me pelkän palkan takia monta kertaa päivässä peetä halutaan pestä?Me ollaan lähellä omasta halusta.Minä vuodesta -84.

  8. Ajattelin vain kirjoittaa, että ainakaan viime kesänä 2006 Koukkuniemessä töissä ollessani, siellä ei ollut vain yksi hoitaja paria sataa kohti. Vaan joka osastolla oli vähintään yksi yöhoitaja. Ja osastoilla on noin 30 asukasta.

    Sairaanhoitajia on öisin vähemmän, he antavat myös puhelimitse neuvoja jos joku perus-/lähihoitajista sitä tarvitsee.
    Voimia kaikille sinne Koukkuniemeen, se on tärkeää työtä.

  9. Minusta koukkuniemessä hoidetaan vanhuksia hyvin itsekkin sielä olen aikonani työskennellyt yli 15vuotta.

  10. Itse työskentelin koukkuniemessä useita vuosia, työ oli rankkaa henkilökunnan vähyyden vuoksi, mutta vaikka useita osastoja kiersin en koskaan nähnyt laiminlyöntejä asukkaiden hoidossa.

  11. ihmettelen suuresti joitakin koukkuniemessä työskenteleviä hoitajien ammattitaitoa…satun tietämään erään miespuolisen hoitajan joka pian kykenee työskentelemään korkeammassa asemassa,vie lääkkeitä omiin tarkotuksiinsa ja jopa kauppaa niitä eteen päin…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *