Pekka Nikrus voitti Pinserin logokilpailun

Kirjoittaja Riitta, 14.5.2003

Pinserin logokilpailu tuotti hyvätasoisia ehdotuksia, joista valitsimme parhaaksi Pekka Nikruksen tekemän Pinserin logon. Kiinnitimme arvostelussa erityistä huomiota siihen, miten tarkasti logo kuvasi juuri meidän blogiamme. Peruste karsi kärkitiloilta muutamia visuaalisesti professionaaleja ehdotuksia, jotka kuitenkin sopisivat yhtä lailla monen muunkin yrityksen tai organisaation käyttöön.

Voittajan logo erottui edukseen erityisesti hauskuudellaan, selkeydellään ja mutkattomuudellaan. Pinserin raati tunnisti mutu-menetelmällä logoeläimestä mielentilan, joka usein edeltää blogijutun kirjoittamista: korvat höröllään ja silmät hämmästyksestä sepposen selällään! Aistimme logon Pinserissä myös terävyyttä ja valppautta, johon tekstissäkin pyrimme.

Pekka Nikruksen suunnittelemassa logossa oli huomioitu myös tyyli, jolla Pinserin nimi kirjoitetaan. Logo oli istutettu valmiiksi nyky-ympäristöön, mutta merkkiä voi helposti käyttää eri yhteyksissä, myös nimestä irrotettuna. Tunnusvärit heijastelevat Pinserin vakiintunutta, luotettavan keskisinistä värimaailmaa, ja logo toimii myös mustavalkoisena.

Kunniamaininnan Pinserin logokisassa saavat Terhi Aro erottuvalla, kunnianhimoisella ja potentiaalisesti trendikkäällä logollaan, Timo Hirvonen eleettömän pelkistetyllä, viestinnän sähköisyyteen viittaavalla merkillään sekä Tomi Mynttinen kädenjälkensä luistavuudella.

Yhtään huonoa ehdotusta logokilpailuun ei tullut, ja lukijat ovat toivoneet kaikkien logojen julkistamista. Olemme kuitenkin varanneet mahdollisuuden käyttää Pinserissä vain palkittuja ehdotuksia, jotta halutessaan kilpailijat voivat muokata tekemiään logoja jossakin toisessa yhteydessä käytettäviksi eikä suunnittelutyö mene hukkaan. Jos lähetit meille logoehdotuksen ja haluat julkistaa sen, teemme mielellämme linkin sivullesi tähän tekemääsi logoon.

Onnea voittajille, jotka saavat kirjapaketit heti, kun opukset tulevat painosta. Oli erittäin hauska vertailla logoehdotuksia ja katsoa, miten monin tavoin ihmiset blogimme hahmottavat ja ideansa toteuttavat. Kiitos kaikille osallistuneille, monta hyvää ehdotusta jäi tällä kertaa valitettavasti käyttämättä.

Jutussa “Pekka Nikrus voitti Pinserin logokilpailun” on 11 kommenttia.

  1. Hannu Hurme

    Voittajan teos on kyllä aika erinomaisen näköinen, propsit hänelle! Sääli etten saanut tietää tästä kilpailusta vasta kuin tässä vaiheessa, olisi ollut mukava yrittää itsekin. :)

  2. Merten

    Hianoja, erityisesti voittajatyö.

    Mutta kaikkien (ja saitin) värimaailmasta minulle tulee edelleenkin mieleen Finnair, muutamasta logosta vielä enemmäm.

  3. Sir McDuck

    Kovatasoisia ovat kaikki, mutta voittajatyö on silti mielestäni ehdottomasti muita parempi. Tuo ilme on niin ihqutus :)

  4. Aranwe

    Voittajalogo on noista ehdottomasti paras, mutta miksi siitä tulee mieleeni Kössi Kenguru tai jokin muu piirroshahmo..

  5. psi

    WOW … toi Pekka Nikruksen logo on aivan mahtava ! selkeästi paras… :) Timo Hirvosen logo on myös hieno kaikessa yksinkertaisuudessaan.

  6. Lukree

    Voittajalogo on kaikkein hyväntuulisin ja pirteimmän näköinen, erittäin onnistunut valinta!

  7. Asmunder

    Voittajalogo on mainio ja sopii mielestäni erinomaisesti Pinserin positiiviseen henkeen. Propsit täältäkin! =)

  8. Ville

    Täytyypä todeta, että paras logo voitti. Hyvä meininki ja sopii saitille kuin se kuuluisa nenä siihen kuuluisaan päähän.

    Rokrok.

  9. pni

    Aranwe:
    “miksi siitä tulee mieleeni Kössi Kenguru”

    pni:
    Pinserin logokoira on tavallaan hyvin kaukaista sukua Kössille. Hain joskus aikanaan inspiraationi eläinpiirrustuksiini juuri Kössi Kengurusta, lapsuuden suuresta sankarista. Joten yhteneväisyyttä ulkonäöllisesti saattaa olla, vaikka eihän nuo ihan kaksosia ole.

  10. Lauri Kieksi

    Kössimäisyys on pelkkä etu. Kössi on ykkönen. Sitäpaitsi ko. hahmon seikkailuhenkisyyshän sopii Pinseriin kuin nenä päähän, neh?

  11. Provost Kihofakirius

    Juu, täytyy sanoa että onnistunut logo.
    Tykkään tuosta todella paljon!

Kirjoita kommentti


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.