Puutarhanhoidosta

Sami pensasaidan kimpussa Sumppi kirjoittaa puutarhanhoidosta. Kuulostaa kovin tutulta – meillä viimeisimpiä projekteja ovat olleet mm. tuija-aidan pystyttäminen, kukkapenkkien kaivaminen ja kasvimaan jyrsiminen.

Vanha kliseisyyteen asti toistettu sananlasku kertoo kuinka mikään ei ole tärkeää, paitsi puutarhanhoito (eikä sekään ole kovin tärkeää). Siitä tulee mieleen idealisoituja ajatuksia japanilaisista munkeista, jotka kärsivällisesti seuraavat bonsaipuidensa kasvamista siemaillen vihreää teetä.

Tällainen elämä etenee hitaasti mutta varmasti ja hektisen nykymaailman meno on jossain kaukana. Päivien sisältönä (kasvien hoitamisen ohella) on pitkien ajatuksien miettiminen ja henkinen kasvaminen.

Tämä ideaalitila ei ole kuitenkaan ensimmäisenä mielessä kaivaessani kahdettatoista kuoppaa pihamaalle ja paiskiessani raskaita multasäkkejä kottikärryihin.

Zen

Mutta kyllä ne positiivisetkin väristykset siellä ovat. Huomasin sen kulkiessani pihamaalla auringon jo laskettua. Pienet puunalut seisoivat maassa aloittaen kasvua uudessa kodissaan. Juurille ruiskutettu vesi oli imeytynyt maan sisään ja osa siitä oli jo juuristosta matkalla kohti oksia Hyvällä onnella puut seisovat siinä kymmenien vuosien ajan. Ja kaikki tämä oli meidän itse tekemäämme.

Pihallamme kasvavat luumu- ja kirsikkapuut ovat kukassa. Pian vuorossa ovat syreenit. Mikään muu ei enää tunnukaan kovin tärkeältä (paitsi se, että ensi yönä ei tulisi hallaa).

Lisäys 20.5.

Bugikuva
Riitta löysi pihalta eksoottisia bugeja. Onko kenelläkään tietoa mitä nämä voisivat olla?

One thought on “Puutarhanhoidosta

  1. Oheistet Ötökät ovat liljakukkoja niitä tulee
    lisää.Tumman eritteen mukana jos löydät tuhoaineen puutarhakauppiailta.Laitetään maahan syskyllä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *