toukokuu 01, 2003

Taas vauhdissa

Uusi aloitus sujui hyvin. Nikkistä ei ehtinyt tulla ja muiltakin vieroitusoireilta vältyttiin näppärästi. Mutta valitettavasti tuosta jäi kytemään ajatus päähän: jos yksi sortuminen ei aiheuttanut tämän kummempaa vahinkoa, voisinko sortua joskus toistekin? Esim. jonkin juhlan kunniaksi, matkalla, kun harmittaa, bileissä? Ihan vähän vaan...

Vaikka ne eivät edes maistuneet hyviltä.

Tämä osoittaa jälleen kerran sen, että nikotiini on saanut aivoissa aikaiseksi jotain peruuttamatonta vahinkoa. Mieliteoista ei vain pääse eroon.

Joitain viikkoja sitten juttelin tupakointia aloittelevan kaverin kanssa. Hän kertoi polttelevansa vain satunnaisesti, joskus kaljalla ja vähän ehkä muulloinkin. Mutta hänelläpä on niin paljon järkeä päässä ja kova tahdonvoima, että tupakoinnin voi lopettaa koska vain. Joten kyseessä on siis ihan harmiton tapa. Ehdotin hänelle pientä koetta. Seuraavan kerran baarissa tai bileissä, polta yksi savuke koko illan aikana. Ei enempää, ei vähempää. Jos tämä onnistuu ilman epäröintiä, tapa on vielä suhteellisen harmiton. Muussa tapauksessa on ihan turha pettää itseään: tapa on jo syntynyt.

Posted by samik at 01:46 AM | Comments (0)