joulukuu 29, 2002

Mitä kuuluu?

Muut lakkolaiset ja lopettajat, antakaa kuulua itsestänne. Oletteko sortuneet, onko muita kaltaisiani sitkeitä lopettajia? Uusivuosi on tulossa ja sehän on hyvä aika tehdä päätöksiä.

Minä olen käytännössä unohtanut polttelun. Asia tulee mieleen ehkä päivän-parin välein. Ajatus "vain yhden" polttamisesta, esim. uudenvuoden kunniaksi, ei tunnu ainakaan tällä hetkellä mitenkään erityisen kiehtovalta.

Surffailin lopettamisen vaikutuksista kertovaa sivustoa ja yritin löytää itsestäni luvattuja parannuksia. Valitettavasti jouluna alkanut nuha ja yskä eivät saa hengityselimistöäni tuntumaan mitenkään erityisen vahvalta. Eikä se parantunut vastustuskykykään sitten ainakaan tätä flunssaa onnistunut torjumaan.

Posted by samik at 03:18 AM | Comments (2)

joulukuu 24, 2002

Kesäilta

Telkkarista tuli äsken oikein mainio kotimainen elokuva nimeltään Luokkajuhla. Ei leffasta sen enempää (lue lisää netistä), mutta siitä jäi mieleen vahvasti yksi kohtaus. Pari päähenkilöä oli tupakalla Finlaysonin palatsin parvekkeella. Oli kuulas kesäyö, aurinko painunut juuri horisontin taakse ja kaupunki hiljentynyt ympärillä. Tuollaisia poltteluhetkiä tulee myös ikävä.

Posted by samik at 01:03 AM | Comments (0)

joulukuu 19, 2002

Vaaka ei valehtele

Sain hankittua vaakaan uuden pariston loppuneen tilalle ja punnitsin itseni pitkästä aikaa. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen paino on tippunut 5 kiloa. Enkä ole erityisemmin edes ollut kuurilla. Nice. :-)

Ja pari kuukauttakin kerkesi tulemaan täyteen ilman sen kummempia juhlallisuuksia.

Posted by samik at 01:50 AM | Comments (1)

joulukuu 08, 2002

Epäilijöille

Kommentteissa epäillään, että olisin sortunut ainakin kerran, mutta en tunnustanut. Voin vakuuttaa että yksikään savuke ei ole suussani käynyt lopettamisen jälkeen - mitä pidän itsekin hyvänä saavutuksena!

Kilojen karttumista en osaa kommentoida, kun vaa'asta on patteri lopussa :-) Itse itseäni tarkastelemalla vaikuttaisi siltä että outokumpu on saman kokoinen kuin ennenkin. Vaatteetkin mahtuvat normaalisti päälle...

Posted by samik at 07:46 PM | Comments (1)

joulukuu 05, 2002

Tupakinpolttouni!

Näin tupakanpolttounta! Mutta se oli perinteistä kummallisempi, johtunee siitä että olen jo vähän odottanutkin noita.

Unessa poltin röökin ja koin asiasta tietysti huonoa omaatuntoa. Samaisessa unessa pohdiskelin myös, pitäisikö siitä kirjoittaa tänne Raikkaaseen (ja päätin että pitäisi, onhan tämä avoin tilitys lopettamisesta :-). Mutta sitten uneksinkin, että olin nähnyt vain tupakanpolttounta. Eli kyseessä oli siis unennäköä unennäöstä.

Hassua kertakaikkiaan.

Posted by samik at 12:46 AM | Comments (1)

joulukuu 02, 2002

ja jossain kaukana haukkui koira

Silloin kun en kirjoittele Raikkaaseen, kävijämäärät tippuvat hyvin radikaalisti. Saitti kolisee tyhjyyttään, mitä nyt muutama hakukone käy päivässä vierailulla. Vaan eipä ole juuri raportoitavaakaan.

Koira on saapunut talouteen, mutta se on vielä niin nuori ettei siitä ole kumppaniksi pitkille lenkeille. Mutta toivossa eletään.

Tupakinhimoraportti: viime viikkojen aikana jäljellä on ollut vain silloin tällöin tuleva ajatus yhdestä viattomasta sortumistupakasta, jos ei muuten, niin ihan vain sen takia että sekin tulisi tehtyä. Mutta kun palauttaa aktiivisesti mieleen miten huono olo siitä tulisi, tulen pian järkiini.

Posted by samik at 03:20 PM | Comments (0)