Oltiin kustantajan järjestämissä pirskeissä, joita voisi pikkujouluksikin tituleerata. Ruoka oli erinomaista ja oli hauska nähdä tuttuja. Alkoholia en kuskina olon vuoksi juonut kuin sallitun määrän. Ja ilolla voin todeta että tupakkalakko piti. Ei tehnyt edes tiukkaa.
Kun maisema muuttuu valkoiseksi, alkaa tuntua heti paremmalta. Ja kun kiinnittää elintapoihinsa huomiota, tuntuu vielä paremmalta. Niin helppoa se on ;-)
Olisiko taas mielitekoraportin paikka? Kun joutuu seisoskelemaan bussipysäkillä 10 minuuttia autoa odotellen, tulee ajatelleeksi että kessuttelemalla aika kuluisi nopeammin.
Olen muuten ottanut silloin tällöin tavaksi käydä työkaverien kanssa tupakkatauolla. Polttelematta tietysti. Mutta siinä saa raitista ilmaa ja tulee heitettyä läppää aivan toisella tavalla kuin sisätiloissa.
Pikkujoulukausi alkaa. Ensi viikolla joudunkin sitten ottamaan kantaa klassiseen hankalaan tilanteeseen: pystynkö vastustamaan baarissa kiusausta pummata yhden pienen sortumistupakan? Tilanne tulee olemaan erityisen hankala jo senkin takia että tulen olemaan todennäköisesti paikalla selvin päin. Tai ehkä se helpottaa asioita. Saapa nähdä.
Ja jos sorrun, kehtaanko raportoida siitä täällä?
Vuotuinen kaamosmasennus painaa kovasti päälle. Marraskuun puoliväli onkin sille kaikista otollisinta aikaa. Tässä vaiheessa on hyvä katsoa tilannetta ulkoapäin ja tehdä selväksi muutama perusasia jotta elämä pysyisi edelleen raikkaana.
Huonot elämäntavat aiheuttavat huonoa oloa. Tupakointi on siirtymässä syrjään, mutta jäljellä on edelleen joukko muita epäterveellisiä elintapoja. Elämää ei muuteta hetkessä, mutta on hyvä pyrkiä oikeaan suuntaan.
Stressi aiheuttaa huonoa oloa. Kun velvollisuudet ja duunit tuntuvat kaatuvan päälle, on hyvä palauttaa mieliin jälleen kerran vanha totuus: "hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia ihmisiä". Elämiä on vain yksi, ja se kannattaa elää sillä tavalla että siitä nauttii.
Kliseistä? Erittäin. Tartutaanpa taas siitä hetkestä lujasti kiinni, ote näyttää hieman löystyneen.
Jarno kirjoitti pitkän kommentin edelliseen juttuuni ja ajattelin tarttua siihen uudessa jutussa.
Vähitellen alkaa kuitenkin ajattelemaan, että on voittanut riippuvuuden ja se satunnainen (ja harvinainen) "eihän yksi tupakka pahaa tee" -ajatus alkaakin kuulostamaan _järkevämmältä_. Ongelma on vain siinä, että se yksi tupakka on erittäin vaarallinen. Se on vaarallinen jopa vielä vuosienkin päästä. (Ikävä kyllä.)
Tuo pitää erittäin paikkansa. Suurin vaara sortumiselle tuleekin olemaan jokin sellainen tilanne, jossa tuota ei osaa varoa. Suuri voitonriemu, matka, muuten erikoinen tapahtuma. Olen huomannut tuollaisia ajatuksia jo itsessäni. "Voisi olla jo aika polttaa se yksi sortumistupakka".
Kyseessä lienee tämän lopettamispelin taso 3: en ole vielä päässyt sitä tähän asti läpi. Saapa nähdä miten tällä kerralla käy. Tämän levelin loppumonsteri onkin sitkeä pikku epeli.
Lopeta tupakointi, sairastelet vähemmän. Roskaa! Olo on surkea, varoitusvalot palavat nenässä ja korvissa ja nukkumisen jälkeen on vain entistä väsyneempi. Helvetin syksy.
Dave Winer on perjantaina ollut viisi kuukautta polttamatta. Minulla tulee sen sijaan tänään kuukausi täyteen.
Klassinen kysymys on "miltä nyt tuntuu?" Vastauksessa voisin myötäillä itse asiassa Davea: eipä paljon miltään. Jostain syystä edelleen tämä lopettamiskerta on tuntunut helpommalta kuin aikaisemmat lakot. Valtavia päivän pilaavia mielitekoja ei ole juurikaan ollut. Pystyn psyykkaamaan itseni pois tupakanhimosta kuvittelemalla elävästi savukkeesta seuraavan pahan olon.
Pikkupiru ei pettymyksekseni ole juurikaan kehitellyt monimutkaisia suostutteluteorioita, enkä ole nähnyt kieroutuneita unia joissa polttelisin salaa. Harmi, sillä olisin mieluusti raportoinut niistä täällä. Mahtaisikohan peräti olla niin, että tämän blogin pitäminen on auttanut lopettamisessa?
Kuten Riitta jo tuolla Pinserin puolella kertoikin, meillä on tulossa koira jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Eli nyt olisi sitten taas hyvä syy käydä ulkona ihailemassa luonnon ilmiöitä ja ulvomassa kuuta. Ja terveellinenkin vieläpä. Mutta vielä menee pari viikkoa.
Hajuaisti lienee tulossa takaisin. Maton liukueste tuoksui hullunkuriselta. Olohuoneen nojatuolissa tuntui jännittävän hedelmäinen tuoksu jonka tajusin pian tulevan lähellä olleesta teepussista. Ulkona oli aito lapsuuden pakkasen tuoksu.
Ja sitten on paljon harhatuoksuja joiden alkuperästä minulla ei ole mitään käsitystä. Joskus tuntuu ruuan tuoksu, joskus taas jonkin muun. Joko olen tulossa kipeäksi tai nenä käynnistyy yskähdellen....
Onpa jännää! Mitähän haistelisi? :-)
Ja nyt pitää toki korostaa, että kyllä tupakoivillakin on hajuaisti. Monia hyviä ja huonoja tuoksuja leijaili nenään jatkuvasti. Mutta tämä viime päivien kokemus on kyllä vähän kuin laittaisi silmälasit päähän, katsoisi DVD:tä tai vaihtaisi keväällä pitkät kalsarit takaisin lyhyisiin (valitse itsellesi sopivin metafora). Tunnen itseni villieläimeksi.
Eipä oikeastaan mitään uutta kerrottavaa... Pihalla tulee käytyä todella harvoin - siihen täytyy kehitellä jokin muutos.
Jotkut olivat jo huolissaan, että olinko sortunut. Ei sentään, älkää huolehtiko. Mielitekoja on tosin alkanut tulla yllättäen enemmän kuin vielä joitain päiviä sitten. Olenkohan taas jossain uudessa vaiheessa? Tämän illan ensimmäinen mieliteko oli Tonin syytä. Luettuani tuon viattoman virkkeen, muistin että olisi kiva käydä partsilla tupakilla ja katsella menoa kadulla. Mutta meillä ei ole parveketta, eikä mitään "alhaalla", enkä polta. Tough.
Aranwe, Ilkka, Jani ja Maija, miten teidän lakko on pitänyt?
okei, jos talosta olisi löytynyt tupakkajemma, tänään olisin sortunut. on ollut sen verran paranoidia raivolametusta liikkeellä. elämme sellaisia aikoja. ja paskapuhetta muuten, että tupakoimattomana tulisi harvemmin kipeäksi. ärsyttävä vatsapöpö pesiytyi allekirjoittaneeseen lisäten vastoinkäymisiä. ¤¤¤ !!
Sarjassamme tupakoinnin lopettaneen kummallisia ajatuskulkuja:
Katsoin TV:stä Likaista Harryä. Elokuvassa näytettiin erästä sanfranciscolaispuistoa, jossa toissakesänä tuli hengailtua kerta jos toinenkin, istumassa puiston penkillä lehteä lueskellen ja tupakkaa poltellen.
Tajusin että enää en voi matkoilla tehdä yhtä suosikkiharrastuksistani: hengailla, poltella tupakkaa ja katsella ihmisiä.
En voi myöskään enää "nautiskella" Helsinki-Vantaan lentokentän tupakkakopista.
Enkä voi enää kokea kenties hienointa tupakointihetkeä mitä voi olla: saapua uudelle mantereelle 10 tunnin lennon jälkeen ja poltella taksia/lentokenttäbussia/autovuokraamon bussia odotellessa erittäin hyvältä maistuvaa savuketta terminaalin edessä.
Toki voin tehdä näitä kaikkia myös ilman tupakkaa. Ja sitä savustamoa ei tule ikävä.