Tajusin tänään, että olen astunut lopettamisessa uuteen, vaaralliseen vaiheeseen. Nyt kun vieroitusoireet ja pahimmat mielitekoyllätyksetkin ovat käytännössä ohi, on helppo tuudittautua uuteen terveelliseen elämänmuotoon. Mutta monet lakot alkavat rakoilla tässä vaiheessa.
Eräänä kauniina päivänä saattaa olla oikein hyvä fiilis, tai vituttaa mielettömästi, tai olla ihan vain tylsää. Mieleen tulee taas kerran pikkupirun ajatus: polta yksi tupakki. Ei tunnu enää missään. Tupakointi on ohi, uusi minä voi vetäistä röksön uteliaisuuttaan/tapahtuman kunniaksi/just for the hell of it. Olin addikti, mutta nyt normaali ihminen jolla on ihan täysi oikeus satunnaiseen pikkupaheeseen. Sen jälkeen elämä jatkuu ja ehkä blogiin voi myöhemmin tunnustaa: "Ai niin, sorruin yhteen pari päivää sitten. No big deal."
Paitsi ei se siihen jää. Seuraavana päivänä ajattelee, että voihan tässä nyt toisenkin vetäistä. Tai jos polttaa vain silloin kun on oikein hiton tylsää odottaessa 20 minuuttia bussipysäkillä. Tai pelkästään työmatkoilla. Öisin kun muut nukkuvat. Vain puoli askia päivässä. Jne...
Enpä tiedä johtuuko tupakkalakosta, syksystä, harmaudesta, työstressistä vai mistä, mutta mielialat ovat aaltoilleet viime aikoina voimakkaasti. Yhden päivän aikana saattaa tuntea syvää tyytyväisyyttä, armotonta vitutusta, maanista touhuntarvetta, kaikenkattavaa lametusta ja suoranaista tyhjyyttä. Ensin ei huvita mikään ja sitten toivoo, että päivässä olisi enemmän tunteja että ehtii tehdä kaiken. Sitten taas miettii, olisiko helpompaa jos voisi vetäytyä tuumailemaan savukkeensa ääreen.
Tupakoinnin nostalgisen romantisoinnin voi katkaista kaikista helpoimmin muistelemalla niitä huonoja savuttelukokemuksia. Mietin kuinka päätän juhlallisesti antaa itselleni luvan sortua. Menen ulos, sytytän savukkeen ja poltan sen innolla loppuun. Ulkona on kylmää, harmaata ja synkkää. Könyän takaisin sisälle hoippuen hieman kemikaalien äkillisestä vaikutuksesta huumaantuneena. Kaadun sohvan pohjalle epämiellyttävän kuvotuksen tunteen vallassa. Filosofinen mietiskelyhetki luonnon helmassa olikin hartiat kyyryssä värjöttelyä, jalan vaihtamista ja hermostunutta edestakaisin kävelyä sauhuttelun lomassa. Pahoinvointi yltyy ja tiedän, että huonoa oloa kestää kymmenisen minuuttia enkä voi estää sitä mitenkään. Seuraavat tupakat - ja niitähän tulee - aiheuttavat taas vähemmän pahoinvointia, mutta aiheuttavat suurella todennäköisyydellä ahdistavia ajatuksia.
Kas noin. Ei sinne röökille nyt välttämättä teekään mieli.
Iltaa, kourallinen uskollisia lukijoitani :) Raportoisin mielelläni jännittävistä vieroitusoireista ja mieliteoista, mutta muutama viime päivä on ollut tupakoinnin lopettamisen suhteen harvinaisen tapahtumaköyhä. Mielitekoja on ollut n. yksi päivässä ja sekin pelkkä ohikiitävä ajatus. Pikkupirulta ovat selvästi ideat lopussa.
Lopettamiseen liittyvät positiiviset asiat tulevat joko niin hitaasti että niitä ei huomaa, tai sitten niiden aika ei taida olla ihan vielä. Ainoa tähän mennessä huomaamani muutos on ollut hajuaistin herkistyminen, mutta uusiin (tai takaisin tulleisiin) tuoksuihin sisältyy valitettavan paljon monenlaista ulkomaailmassa leijuvaa epämiellyttävää döfää. Eli sekään ei ole täysin positiivista.
Pystyn nykyään myös nykyään taas tunnistamaan jos esimerkiksi hissin edellinen käyttäjä on käynyt äskettäin röökillä. Tosin tupakan haju ei tunnu mitenkään erityisen epämiellyttävältä (eikä ole muistaakseni koskaan tuntunutkaan), joten kukkahattusetää minusta on vielä vaikea saada. Tupakoiville kavereille on tietysti hauska huomauttaa silloin tällöin: "lopettaisit säkin nyt jo tuon vaarallisen tavan", mutta siinä on kyllä vielä runsaasti pilkettä silmäkulmassa.
Ja sitten maksamaan univelkaa...
Kun aloittelin lakkoa, otaksuin yhtenä tulevana hankaluutena olevan mediasta tulevat ärsykkeet. Siis, leffassa tai tv-sarjassa tupakkaa nautinnollisesti kiskovat ihmiset jotka tuovat omaankin päähän sen tutun "nyt olis hienoa käydä röökillä" ajatuksen. Vaan toisin kävi. Tällaisia ärsykkeitä ei ole vielä tässä viikon aikana vastaan tullut, ei mediassa eikä muuallakaan. Which is nice.
Tätä kirjoittaessa tuli mieleen eräs kohtaus vanhoista Frendeistä. Chandlerin ja Monican asunnon edessä on joukko naapureita (karkkeja kerjäämässä). Yksi naapureista polttaa tupakkaa, jolloin Chandler suuttuu: "ei täällä saa polttaa!", nappaa tupakan pois naapurin kädestä tumpatakseen sen pois mutta vetäisee ennen sitä röökistä pari kunnon henkosta. Ja se oli selkeästi hyvää. Tuo kertoo paljon. Mieliteoista ei pääse koskaan eroon. Yhtenä kauniina hetkenä kun tilanne on sopiva, tupakanhimo iskee täysillä takavasemmalta. Tupakointia ei tarvitse opetella uudelleen, vaan se on kuin polkupyörällä ajaminen. Ei unohdu koskaan.
Okei, tuon muistelu aiheutti juuri sen mitä olinkin osannut odottaa. Mieliteon. Ja aika kovan sellaisen. Nyt olisi hieno käydä vetäisemässä parit henkoset...
Tänään duuniprojektissa oli hankaluuksia ja vitutti. Ei tehnyt mieli tupakkaa. Kävellessä bussipysäkiltä kotiin oli kauniinkirpeä talvinen pakkasilta. Teki mieli tupakkaa. Ota tuosta nyt sitten selvää.
Hajuaisti on palannut sen verran että bussissa istuminen alkaa tuntua epämiellyttävältä. Voisin alkaa polttaa uudelleen ihan vain välttyäkseni liikaa lotrattujen hajuvesien ja pakokaasujen yhdistelmältä.
Sex in the Cityn Carriekin on tupakkalakossa. Hän laittoi viime jaksossa koneeseensa Zip-aseman. Ja kas kummaa, minäkin tarvitsin vanhoja tiedostoja ja kaivoin kaapista antiikkisen Zip-asemani ja aloin äheltää sitä kiinni läppäriini. Seuraus: sinisiä ruutuja, boottailua, ärinää, huutoa ja perinpohjaista vitutusta. Jäin zipittä. Mutta ei tehnyt tupakkaa mieli. Hah!!
Ai niin, just äsken tuli viikko tupakoimattomuutta täyteen. Onnitteluita vastaanotetaan.
Saapa nähdä koska tulee ensimmäinen tupakointiuni. Muistan nähneeni niitä edellisten lakkojen aikana.
Siis, uni jossa alkaa polttelemaan ja yhtäkkiä kauhukseen muistaa ettei niin voikaan tehdä.
Pari edellispäivää on mennyt selkeän ylensyönnin merkeissä. Luulenpa että elimistölle annettava säälihelliminen loppuu kun lopettamista tulee viikko täyteen.
Pikkupirukin tuli tervehtimään tyypilliseen tapaansa: työntämällä absurdeja ajatuksia päähän. "Kyllä jokaisen lakkolaisen on lupa sortua ainakin kerran. Pummipa huomenna yksi tupakka ja polttele ihan piruuttaan. Vaikka viikon polttamatta olemisen kunniaksi. Ei siihen vielä sorru." Ihmisaivojen uskomattomista kyvyistä tosiaan vakuuttuu viimeistään siinä vaiheessa, kun ne alkavat suostutella itseään paheen poluille.
Niin olikos täällä lukijoiden joukossa paljonkin sellaisia, jotka ovat parastaikaa lakossa? Kertokaapa miten sujuu...
Tämä lopettaminen on alkanut tässä vaiheessa tuntua liian helpolta. Mieliteot ja pikkupirut ovat kadonneet liki kokonaan ja takaraivossa nakuttaa tunne, että pinnan alla on muhimassa jonkinlainen vastaisku.
Stressi tuntuu aiheuttavan jonkin verran tupakantuskaa. Koska tässä kuitenkin samalla olen alkanut aktiivisesti vähentää stressin määrää (sikäli kuin siihen vain pystyn), ei sekään ole päässyt tuskastuttamaan liikaa.
Tämän blogin ensisijainen tehtävä, tuskan raportointi, alkaa olla siis hiljalleen ohi. Mutta tarkoituksena ei ole lopettaa tähän, vaan alkaa analysoida tupakointia uusioraittiin näkökulmasta. Stay tuned.
Tänään ei ole ollut vielä yhtään mielitekoa. Ohhoh!
Kokeilin, pystyisinkö tuntemaan ulkona perinteisen pakkasen tuoksun. Kirpeän, raikkaan, hieman pakokaasulta tuoksuvan. Kyllä se tuntuu, mutta hajuaistin palautumiseen on edelleen vielä matkaa. Nenäkään ei ole enää tukossa. Eikä juuri yskitäkään.
Lopettaminen alkaa muuttua koko ajan helpommaksi. Tänään mielitekoja on ollut vain muutama ja nekin lieviä.
Hajuaisti ei ole vielä tehnyt riemukasta paluutaan, vaan nenä on ollut sen sijaan tukossa. Jotain muutoksia olen kuitenkin ollut huomaavinani. Olen nukkunut paremmin (ja on myös nukuttanut enemmän). Olo on tuntunut marginaalisesti energisemmältä. Positiivista!
Tupakointiin liittyy nostalgisten muistojen lisäksi myös muita hauskoja sivujuonteita. Erilaiset välineet ja varusteet ovat usein suuri osa harrastukseen liittyvästä hauskuudesta. Harmitellen joudun toteamaan, että hieno sytyttimeni on jäänyt lähestulkoon toimettomaksi. Toki sillä voi edelleen sytyttää kynttilöitä, saunan pesää ja takkaa, mutta se joutuu nyt jäämään eläkkeelle päivittäisestä käytöstä.
Muistelin hienoja tupakointikokemuksia. Mieleentulevia hyvänmakuisia savutteluhetkiä yhdisti yksi tunne. Kaikki olivat sellaisia jolloin tunsin syystä tai toisesta suurta voitonriemua. Palkintosavuke maistui hyvältä. Sitten pikkupiru heräsi. Jos onnistun tavoitteessani, voinko vielä palkita itseni savukkeella? Vain yhdellä? Ostan askin, poltan riemutupakan ja heitän loput pois? Olisikohan se mahdollista? Äsh, nyt tekee taas mieli mennä katsomaan kuuta ja polttelemaan.
Tänään on ollut selkeästi helpompaa. Mielitekoja on ollut parisen kertaa, mutta ne ovat menneet suhteellisen äkkiä ohi. Viikonloppuina tupakointitavat ovat muutenkin olleet epäsäännöllisempiä, joten tapariippuvuus ei ole läheskään niin voimakas. Baaria tuskin uskallan kokeilla vielä hetkeen ;-)
Ulkona on kirkas kuutamo. Harmittelin sitä, että tekosyy ulkona hengailulle puuttuu. Ei kai kukaan tervejärkinen vapaaehtoisesti lähtisi ulos värjöttelemään? ;-)
Kävelimme kaupungilla. "Muistatko kun bileissä kerättiin pikkukolikot kasaan ja käytiin ostamassa tuosta baarista aski tupakkia?" Tupakointiin liittyy monia hauskoja muistoja. Nostalgiahuumassa ei vain aina muista, että 9 kertaa kymmenestä se on tylsää, pakonomaista ja tekee surkean olon. Ainakin minulla.
Keho toimii eri lailla. Se himoitsee makeaa ja vaatii unta. FAQ:ssa sanottiin että anna kehon kaipaamia asioita sille. Siispä nukuin päiväunet ja ostin taas suklaata. Viikonloppuna saa onneksi nukkua pitkään. Toivottavasti en ole tässä kehittämässä itselleni uusia pahoja tapoja, joista joudun seuraavaksi vieroittautumaan.
Välillä tulee erikoinen tunne: tuntuu erilaiselta. Sitten miettii, että ei tämä ole niin iso juttu. Yksi tupakoinnin lopettaminen, ja meikäläinen bloggaa ja tutkiskelee itseään aivan kuin olisin jotain suurempaakin tekemässä. Aivan kuin en olisi tehnyt tätä useita kertoja ennenkin. Taidan vain aavistaa, että koska tunnen jo pikkupirujen temput ja suuren valikoiman erilaisia repsahtamistapoja, odotettavissa on jotain uutta ja erilaista. Tai sitten vain ylidramatisoin tätä kaikkea että teillä lukijoilla olisi enemmän huvia. :-)
Välillä iskee uskonpuute. Pikkupiru käyttää tilannetta hyväkseen. "Nyt oli huono aika lopettaa tupakointi, on niin paljon miettimistä. Jospa keskeyttäisin tämän lakon ja aloittaisin uudelleen hieman paremmalla ajalla."
Olen jo alkanut unohtaa sen, että en tupakoi. Duunailen ihan normaalisti ja sitten tajuan yhtäkkiä: "ai niin, en ole käynyt hetkeen röökillä. tauon paikka!" Sitten muistan että röökille ei olekaan lupa mennä. Ja taas kihelmöi hetkisen ja sitten sen unohtaa kun jatkan duunejani.
Taukoja tulee pidettyä vähemmän.. mutta saavutetuista eduista ei luovuta! Täytyy keksiä korvaavaa toimintaa. Nyt voisin esim. hakea kupin kahvia.
Istuin palaverissa. Ajattelin että pian pitkä palaveri loppuu ja pääsee röökille. Tupakalle. Pois pöydän äärestä. Rentoutumaan. Palkinnoksi älyllisestä pinnistelystä. Tauolle... ".....vai mitä, Sami?" kuulin jonkun sanovan. "Häh??" Paha tupakka sai minut missaamaan pointin.
Pahimmat vieroitusoireet alkavat näköjään iltapäivällä kahden aikoihin.
Väliaikatiedotus: aivan kuin tänään olisi jo hieman helpompaa. Hankala iltapäivä & ilta on kuitenkin vielä tulossa.
Työkaveri käy tupakilla silloin tällöin ja tekisi mieli lähteä mukaan, mutta olen pysynyt kovana. Saatanpa toki lähteä vielä tänään mukaan värjöttelemään (ja tuntemaan itseni tyhmäksi).
Suurkiitos kaikille kannustuksesta - viesteillänne todellakin on merkitystä. Kommentoikaa lisää :-)
Lopettaminen ei tosiaan ole minulle mitään uutta. Aloitin tupakoinnin kymmenen vuotta sitten (yksi elämäni tyhmimpiä tietoisesti tehtyjä juttuja -- siitä lisää myöhemmin) ja olen ehtinyt lopettaa polttelun jo useita kertoja.
Parhaimmillani olen ollut tupakoimatta lähes vuoden. Se lakko loppui lähtiessäni sivariin - tein tietoisen päätöksen aloittaa uudelleen sosiaalisen polttelun saadakseni nopeasti tuttuja. Muut lopettamiset ovat loppuneet lähes yhtä "järkeviin" asioihin: polttelen vain tämän lomamatkan ajan, firman YT-neuvotteluissa työsuojeluvaltuutettuna toimiminen aiheuttaa stressiä, jne jne. Väliaikainen polttelu päättyy aina säännölliseksi tupakoinniksi.
Huomenta kaikille. En sortunut eilen illalla. Pikkupiru yritti välillä jotain pientä, mutta suurin osa mieliteoista oli edelleen äkillisiä tapariippuvuuksia: nyt on röökille menon aika.
Loppuillasta alkoi tuntua vieroitusoireita sellaisina kukin olen niitä tottunut pahimmillani näkemään. Hermostuneisuutta, kihelmöivä olotila, ei oikein tiedä miten päin olisi. Tällaista jatkuu yleensä 5-10 minuuttia niinä aikoina kuin muulloin olisin lähtenyt röökitauolle.
Aamut ovat helppoja, sillä aamutupakkaperinnettä minulla ei ole koskaan oikeastaan ollutkaan.
Perinteisiä savukkeensytyttämispaikkoja (nykyään hankalia tilanteita):
Nikotiini lähtee liikkelle keuhkoista tuoden mukanaan inhottavan tupakkayskän. Tämän olisi parasta loppua nopeasti.
Masu täynnä panttereita. Ei tee tupakkaa mieli. Juurikaan. Pian pitää lähteä luennoimaan.
Njam, suklaata...
Ekan lakkopäivän kunniaksi. Tämä ei tosin voi jatkua pitkään, ostokset olivat kalliimpia kuin röökiaski eivätkä todennäköisesti kestä yhtä pitkään. En nöyryyttänyt itseäni purukumilla.
Pahin aika lakosta lienee alkamassa. Poltan useimmat tupakkani loppuiltapäivästä ja alkuillasta. Edellinen ulkona käynti piti virkeänä hetken, mutta nyt tuska on tulossa takaisin.
Olkapäälle on ilmestynyt taas edellisistä lopetuskerroista tuttu pikkupiru, joka on tyhmä kuin saapas. Olen menossa illalla pitämään luentoa, ja luennon tauot ovat tupakoinnin kulta-aikaa. Pikkupiru ehdottelee että ostaisin vielä pikkuaskin ja polttelisin siitä yhden tai kaksi. "Ei kukaan kuitenkaan huomaa, ei siellä ole tuttuja".
Onneksi satun muistamaan miten äärimmäisen vähän mitään hyvää tuollaisesta salatupakasta on mahdollista saada irti. Se ei maistu hyvältä, loppuu samantien ja tuo tullessaan vielä pahoinvoinnin.
Mutta pikkupiru on erittäin sitkeä.
Vaihtoehtona on mennä kioskille ja ostaa karkkia lohdutukseksi. Se tuntuu myös erittäin huonolta idealta. Purukumin jauhaminen on edelliskerroilla taasen havaittu hyvin turhauttavaksi. Sitä tulee syötyä koko paketti kerralla koska maku katoaa niin nopeasti ja sitten tuntee jälleen olonsa tyhmäksi.
Itsensä tyhmäksi tunteminen tuntuu olevan vahvana tunteena tupakanpolttoon liittyvissä asioissa. Taidanpa antaa tällä kertaa itseni olla idiootti oikein luvan kanssa. (pikkupiru: "sehän tarkoittaa että voit vetäistä tupakin jos oikein siltä tuntuu")
Jos tupakkaa ei voi saada, jotain välipalaa tekisi kuitenkin mieli. Ehkäpä käyn kuitenkin tutkimassa kioskin antimia.
Päätin ylittää ennakkoluulot ja menin ulos seisoskelemaan, aivan kuin olisin käynyt tupakalla. Raitis kylmä ilma piristi ja olo oli itse asiassa poikkeuksellisen hyvä. En jäänyt vetämään röökiä hartiat kyyryssä tuhkakupin viereen, vaan kävelin vähän matkan päähän haistelemaan merituulta (jep, tänään on Helsinki-päivä).
Kävelysillan kaiteella oleva jäätynyt lumi tuoksui samalta kuin lapsuudessa mummolan viereinen pelto kevättalven pakkasilla. Hajuaisti tuskin on vielä toipunut mutta tällä kertaa savupilvi ei estänyt aistimista. En tuntenut itseäni lainkaan idiootiksi, vaan sankariksi. Tuska helpottaa.
Nyt alkaa tuntua siltä, että tupakkatauko olisi enemmän kuin paikallaan. Pitkät jatkuvat työrupeamat suorastaan huutavat taukoa. Ulkona yksin seisoskelu on kuitenkin äärimmäisen tyhmää jos sormissa ei ole savuketta tekosyynä.
Olo: hermostunut, kiristynyt. Vaikea keskittyä. Pakko paeta jonkinlaiselle tauolle.
Lopettaminen on sujunut tähän mennessä ihan mukiinmenevästi. Aamulla oli oikeastaan hauskaa jättää väliin aamun ensimmäinen tupakka. Sillä on aina ollut taipumus muuttaa ihan hyvin alkanut aamu ahdistuksen ja lievän kuvotuksen sekaiseksi harmaudeksi.
Vieroitusoireita on ollut tähän mennessä harvinaisen vähän, mutta sekaan on mahtunut myös outoja ja pelottaviakin asioita. Yleisesti vieroitusoireet ovat olleet pieniä äkillisiä ajatuksia: "Kun pääsen perille, poltan savukkeen". Samantien tullessani asiasta tietoiseksi tajuan kuitenkin että enpä poltakaan. Eikä se nyt ole niin vakavaa.
Outo sisäinen dialogi tuli vastaan kun ajatuksiini palasi eräs viime aikoina paljon miettimäni suuri asia. Aivoni sanoivat heti: "Nyt täytyy tuumata ja polttaa rööki." Järkeni vastasi: "Ei onnistu enää." Alitajunta kommentoi siihen: "Tästä eteenpäin olet omillasi." Mitä tämä tarkoittaa?
Uni ei meinaa tulla ja mielessä kävi että olisi kiva käydä rauhoittumassa savukkeen parissa. Ajatus ei meinaa lähteä pois päästä.
Viimeinen savuke on nyt viimeistelty. Ulkona oli kylmä ja pilvistä. Tupakka paloi loppuun liian nopeasti. Tumpeista täytyisi päästä jotenkin eroon ja keksiä uusia tekosyitä käydä ulkona. Ideoita?
Tupakoinnin lopettamisen vaikutukset terveyteen: Kun viimeisen savukkeesi polttamisesta on kulunut 20 minuuttia: verenpaine laskee normaalitasolle, samaten pulssi. Käsien ja jalkojen lämpötila kohoaa normaaliksi.
Tupakka.org sisältää erilaisia testejä.
Miksi poltan? "Tupakanpoltto on ystäväsi, se on sinulle ennenkaikkea tilanteisiin liittyvä elämys ja yhteydenpitäjä." Tämä pitää paikkansa. On hienoa istuskella puutarhassa ja poltella. Töissä tupakkapaikalla kuulee useimmiten parhaat jutut ja siellä voi keskustella asioista syvällisesti. Tulen kaipaamaan molempia tilanteita.
Mitkä syyt voisivat saada minut lopettamaan? Terveysvaikutukset ja raha. Totta tämäkin. Toivon voivani kiittää itseäni parinkymmenen vuoden kuluttua. Rahalle löytyy niin ikään käyttöä - 60 euroa kuukaudessa ei ole pikkusumma.
Miten riippuvainen nikotiinista olen? 2 pistettä, eli lievästi riippuvainen. Tämä lupaa hyvää lopettamisponnisteluissa. Luulen, että tapariippuvuudesta on paljon vaikeampi päästä eroon.
Tästä se alkaa. Päätin lopettaa tupakoinnin loppuelämäkseni. Askissa on jäljellä kaksi savuketta. Kun ne on poltettu, uusia ei tule.
Tämä blogi toimikoon tupakoinnin lopettamisen päiväkirjana. Osaltaan se luo sosiaalista painetta, toisaalta taas toimii tapana käsitellä ja kirjata muistiin lopettaessa eteentulevia tunteita ja ilmiöitä, ja hyvällä tuurilla vielä esikuvana jollekin muulle lopettavalle.
Henkisiä isiä tälle ovat Sumpin Projekti 2.0 ja Dave Winerin muistiinpanot omasta lopettamisestaan. Davella lopettamiseen oli hyvä syy - sydämen ohitusleikkaukseen joutuminen. Itse haluan lopettaa ennenkuin se on edessä.