Hakutulokset

TVkaista – näin TV:tä kuuluukin katsella

Kirjoittaja Sami, 19.12.2008

Pinserin lelutestissä TVkaista-digiboksi.

TVkaistasta kuultiin ensimmäisen kerran syksyllä 2006, jolloin palveluun suhtauduttiin vielä innostuneen skeptisesti. Palvelu, jossa kaikki televisiosta tulleet ohjelmat tallentuvat automaattisesti valtavan kokoiselle verkkolevylle oli liian hyvää ollakseen totta. TVkaista joutuikin melkein välittömästi televisioyhtiöiden hampaisiin ja katosi verkosta.

Nyt, pari vuotta myöhemmin, TVkaista on tullut takaisin, saavuttanut vakiintuneen aseman ja tv-yhtiötkin ovat hyväksyneet sen olemassaolon.

Mikä ihmeen TVkaista?

Ideana on siis se, että TVkaista tallentaa automaattisesti kaikki kahden edellisen viikon aikana televisiosta tulleet ohjelmat. Jos vaikka viime viikon Idols-finaali jäi katsomatta, ohjelma löytyy edelleen TVkaistasta ja sen saa nähtäväkseen parilla napin painalluksella. Ilman erillisiä ajastamisia!

Aluksi TVkaistaa katseltiin vain tietokoneen kautta, mutta viime kuukausien aikana tarjonta on kasvanut ripeästi ja nyt valittavana onkin kokonainen arsenaali erilaisia katselutapoja. Tietokoneen lisäksi TVkaistaa voi katsoa kännykällä, iPodilla, pelikonsolilla ja nykyään myös tavallisesta televisiosta TVkaistan oman digiboksin avulla.

Televisioon liitettävä laite tekee tallenteiden katselusta niin helppoa, että TVkaista alkaa olla tavalliselle sohvaperunallekin varteenotettava vaihtoehto. Me täällä Pinserissä päätimmekin tutkia purkkia hieman tarkemmin.

TVkaista-digiboksi testissä

TVkaistan digiboksi on ulkonäöltään poikkeuksellisen tyylikäs perinteiseen perusboksiin verrattuna. Laitteen etupaneeli on kiiltävän musta, eikä siinä ole kuin virran päälläoloa ilmaiseva merkkivalo. Digiboksi liitetään televisioon joko Scart- tai HDMI-kaapelilla. Teräväpiirtotelevisioiden omistajia ilahduttaa se, että boksista tulee ulos skaalattua 720p/1080i-signaalia.

Kolme digiboksia

Kuvassa TVkaista-digiboksi (pinon keskimmäisenä satelliitti- ja antennidigiboksin välissä).

Lisäksi boksin takana on Ethernet-liitin verkkojohtoa varten. Tämä on tarpeellinen, koska tallennetut ohjelmat tulevat laitteeseen Internet-yhteyttä pitkin. TVkaista-boksi ei tue langatonta verkkoa, joten jos kotitalouden laajakaistamodeemi on jossain muualla kuin olohuoneessa, on joko varauduttava pitkän verkkojohdon vetämiseen, hankittava laite joka muuttaa langattoman verkon johdolliseksi tai tuotava verkko olohuoneeseen sähköjohtoja pitkin (tähän tarkoitukseen sopivat erinomaisesti ns. HomePlug-adapterit, joista tulee lähiaikoina oma lelutestinsä).

TVkaistasta haaveilevan on jo ennen hankkimista hyvä varmistaa laajakaistayhteytensä nopeus, sillä täyslaatuisen kuvan katselemiseksi vaaditaan 8 megabitin laajakaistayhteys. Hitaammillakin yhteyksillä voi käyttää TVkaistan verkkosivuilta löytyviä pakattuja lähetyksiä, mutta TVkaista-boksi toimii siis vain nopeilla laajakaistayhteyksillä.

Käyttöönotto

Boksin käyttöönotto sujuu helposti mukana tulevan suomenkielisen ohjeen avulla. Ensimmäinen käynnistys kestää pitkään mutta ohjeiden ansiosta kuvan näkyviin tulemista malttaa odottaa kärsivällisesti. Asennuksen yhteydessä kirjoitetaan myös TVkaistan käyttäjätunnus ja salasana (rekisteröityminen TVkaistaan on siis suoritettu jo ennemmin). Salasanojen kirjoittaminen kaukosäätimellä ei ole erityisen mukavaa, mutta tämä tarvitsee tehdä onneksi vain kerran – boksi muistaa annetun tunnuksen ja salasanan.

Laitteen kaukosäädin on melkoisen heikkolaatuinen. Aluksi naureskelin ohjekirjassa olleelle neuvolle, joka kehoittaa sijoittamaan boksin aivan hyllyn etureunaan jotta kaukosäädin toimisi oikein. Osoittautui kuitenkin että neuvo oli ihan paikallaan – taaemmas hyllyyn sijoitettu boksi ei ottanut kaukosäätimen komentoja kunnolla vastaan ja vasta eteenpäin vedettynä kaukosäätimen painallukset rekisteröityivät kunnolla. Siltikin kaukosäätimellä täytyy tähdätä suoraan boksiin päin, jotta komennot menevät kunnolla perille.

TVkaistan digiboksi toimii myös tavallisena digiboksina, eli sillä voi katsella antennin kautta tulevia lähetyksiä ja siihen voi kytkeä maksu-tv-kortin. Koska meillä on kuitenkin digibokseja jo useampikin kappale ennestään (katso kuva), en kytkenyt laitteeseen antennikaapelia vaan keskityn vain TVkaista-osuuden testailuun.

Ohjelmien katselu

Kaukosäätimen näppäimen painallus tuo näkyville TVkaistan käyttöliittymän. Käyttö ei voisi olla helpompaa: ruudulta valitaan päivä kahden edellisviikon ajalta ja haluttu kanava (TVkaista tallentaa Ylen kanavia, MTV3:a, Nelosta, Subia, Jimiä, Voicea ja Urheilukanavaa). Näkyviin tulee lista ko. päivänä tulleista ohjelmista.

TVkaistan ohjelmavalikko

Kuvassa TVkaistan ohjelmalistaus (klikkaa kuva suuremmaksi).

OK-napin painallus ohjelman nimen päällä tuo näkyviin ohjelman lisätietoruudun josta pääsee toisella painalluksella katselemaan itse ohjelmaa. Toiston käynnistymiseen kuluu muutama sekunti boksin ottaessa yhteyttä TVkaistan palvelimiin.

TVkaista- ohjelman esittely

Kuvassa ohjelman esittely TVkaistasta.

Itse ohjelman katselu ei eroa tavallisesta television katselusta juuri lainkaan. Kuvanlaatu on käytännössä sama kuin “perinteisessä” digi-tv:ssä (signaalin pitäisi olla ihan sama, mutta itse huomaan kuvassa pientä pehmeyttä toiseen digiboksiini verratessa – tämä saattaa tosin johtua ihan laitteistojen eroista). Tekstityksetkin toimivat kuten pitääkin.

Havaitsin pidempää ohjelmaa katsoessani muutaman kerran parin sekunnin mittaisia kuvan hyytymisiä. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että alueemme puhelinkaapelit ovat kymmeniä vuosia vanhoja ja siksi laajakaistamme nopeus on melkein, mutta ei aivan 8 mbps. Jos verkkoyhteyttä käyttää samaan aikaan ahkeraan surffailuun, on silläkin välittömästi vaikutusta kuvan laatuun. Vielä nopeammilla laajakaistayhteyksillä on mahdollista surffailla raskailla verkkosivuilla yhtäaikaa TVkaistan katselun kanssa ilman katselun pätkimistä.

Pätkäisyt ovat kuitenkin sikäli harmittomia, että ohjelma jatkuu nopeasti pysähtyneestä kohdasta eivätkä aiheuta sen enempää harmia. Lisäksi kuvaan tuli mosaiikkihäiriöitä niin ikään muutaman kerran tunnin aikana, mutta se on käsittääkseni ihan normaali digi-tv:n ominaisuus ;-)

TVkaista ohjelmankatselu

Kuvassa itsenäisyyspäivän vastaanotto katseltuna TVkaista-digiboksista. Ruudulle on tuotu näkyviin myös boksin informaatiopalkki (palkki on normaalisti piilotettu ohjelman katselun aikana). Suurennetussa kuvassa (klikkaamalla) näkyvä raidoitus johtuu kamerasta, eikä sitä näy paljain silmin televisiota katsellessa.

Aivan kuten tallentavissa digibokseissa, katseltavan ohjelman voi pysäyttää kaukosäätimen Pause-näppäimellä ja jatkaa Playllä. Ohjelmassa voi myös hypätä eteen- ja taaksepäin puolen minuutin hyppäyksinä tai siirtyä suoraan tiettyyn kohtaan ohjelman sisällä antamalla minuuttimäärän ohjelman alusta.

Pieniä kauneusvirheitä

Kaukosäätimessä on myös napit kelaukselle, mutta nykyisessä digiboksin versiossa niistä tuli näkyviin vain virheilmoitus, eli kelaus ei siis toimi. Kaukosäätimen WWW-painike sen sijaan toimii ja tuo näkyviin ihan kelvollisen oloisen nettiselaimen. Sen avulla voi tarkistaa nopeasti vaikkapa tuoreimmat uutiset.

Mukana tulleet ohjeet varoittelevat myös mahdollisista epäyhteensopivuuksista tiettyjen internet-operaattorien kanssa. Ongelmat voi kiertää käyttämällä palomuurilla ja NAT:lla varustettua ADSL-modeemia (yleensä ne ovatkin tällaisia). Jos nämä termit ovat ihan vieraita, oman nettiyhteyden yhteensopivuus kannattaa varmistaa TVkaistan asiakaspalvelusta.

Heitetäänkö vanhat boksit pihalle?

Kaikenkaikkiaan TVkaistan digiboksi vaikuttaa melko hyvältä hankinnalta. Se ei kuitenkaan korvaa täydellisesti tallentavaa digiboksia, sillä TV:sta katseltavaa suoraa lähetystä ei voi pysäyttää (=taukotallennus). TV:stä tulleet ohjelmat ovat katseltavissa TVkaistan kautta melko nopeasti tallennuksen loputtua, mutta koska tallennuksiin on jätetty loppuun myöhästymisvaraa ja palvelimet suorittavat niille jonkinlaista käsittelyä, ihan välittömästi ohjelmat eivät ole saatavilla.

Ohjelmia voi tallentaa pidemmäksi ajaksi vain rajoitetusti. TVkaista mahdollistaa ohjelman merkitsemisen suosikiksi, jolloin se tulee näkyviin tallennepankkiin ja pysyy siellä niin kauan kunnes se poistetaan käsin. Tallennepankissa voi olla kuitenkin vain kymmenen ohjelmaa.

tvkaista_suosikit

Tallennepankkiin tallennettujen ja muiden kahden edellisviikon aikana tulleiden ohjelmien edelleenkäsittely on TVkaistan kanssa monipuolista. TVkaistahan on tallennepankkeineen käytössä myös nettisivujen kautta. Siellä ohjelmat voi kopioida omalle tietokoneelleen monissa eri tiedostomuodoissa – esim. pakkaamattomana TS:nä tai pakattuna MPEG4:nä. Tietokoneella ohjelmat voi polttaa vaikkapa DVD-levylle.

Lisäominaisuuksia netissä

TVkaistan nettisivut mahdollistavat televisio-ohjelmien katselun myös muualla kuin kotisohvalla. Ohjelmista on tarjolla täyslaatuisten versioiden lisäksi myös pakatut versiot, jolloin niitä voi katsella vaikkapa nettikahvilassa matkalla ollessaan tai kännykkäyhteyden yli bussissa.

tvkaista_nakymat

Kerrassaan kiehtova ominaisuus on ohjelmien tuominen kannettaviin laitteisiin. TVkaistan nettisivuilla voi hakea ohjelmia sanahaulla ja hakujen tulokset voi tilata podcast-syötteenä kannettaviin laitteisiin. Tämän jälkeen kaikki hakusanaan täsmäävät tv-ohjelmat kopioituvat automaattisesti pakatussa muodossa kannettavaan laitteeseen. Olen esimerkiksi tilannut iTunesiini TVkaistan hakusanan “Frasier”, jolloin jokainen tv:stä tullut Frasierin jakso kopioituu automaattisesti iPodiini synkronoidessani sen tietokoneen kanssa. Erinomainen ominaisuus esimerkiksi paljon junassa matkustaville!

Podcast-haku toimii kokeillusti ainakin iPodin, iPhonen ja Nokia N810:n kanssa (video center -sovelluksen avulla), mutta luulen että sen saa toimimaan myös muissa Nokian N-sarjan videotuella varustetuissa puhelimissa sekä video-ominaisuuksilla varustetuissa mp3-soittimissa. iPhonessa TVkaistaa voi katsoa lisäksi suoraan verkon yli.

tvkaista_iphone

Jos kotoa löytyy Playstation 3, TVkaistan digiboksin hankinta lienee turhaa, koska pleikkari osaa myös toistaa TVkaistan ohjelmat televisiossa. Ja televisioon kytketty tietokonehan käy niin ikään toistovälineestä – tosin ohjelmien valitseminen WWW-selaimen listasta ei suju kaukosäätimellä yhtä näppärästi kuin digiboksin avulla.

Kuuleman mukaan TVkaistasta on tullut melkoisen suosittu ulkomailla asuvien suomalaisten keskuudessa – onhan se kerrassaan erinomainen tapa saada kotimaan ohjelmia näkyviin netin yli.  Helppokäyttöisyydessään ja monipuolisuudessaan TVkaista onkin jotain sellaista, mitä television olisi pitänyt olla jo pitkään.

Plussat:
+ Laitteen tyylikäs ulkonäkö
+ Helppo tapa katsella tv-ohjelmia juuri silloin kuin haluaa
+ TVkaistan erittäin monipuoliset katselumahdollisuudet

Miinukset:
- Heikko kaukosäädin
- Digiboksin lievä keskeneräisyys

Yhteenveto:
TVkaistan digiboksi tuo TVkaistan erinomaiset ominaisuudet myös tavallisen sohvaperunan ulottuville. Kahden edellisviikon aikana tulleiden tv-ohjelmien katselu on erittäin helppoa. Kunhan vielä jäljellä olevat pikkupuutteet korjataan, laitetta voi suositella lämpimästi niille, jotka haluavat katsella tv:tä omien aikataulujensa mukaan.

TVkaistan käyttö maksaa n. 10 euroa kuukaudessa (kestotilauksena) ja TVkaista-digiboksi maksaa 249 euroa. Lisäksi on syytä muistaa, että TVkaistan katselijan tulee maksaa tv-maksu, aivan kuten muidenkin televisiota katselevien.

Jouluyllätys!

TVkaista tarjoaa joulutarjouksena Pinserin lukijoille ilmaisen viikon mittaisen kokeilukäytön. Rekisteröidy tämän linkin kautta TVkaistaan ja voit käyttää palvelua viikon ajan maksutta.

Kokeile vaikka joulunpyhinä :-) Huomaa, että ohjelmien tallennus alkaa vasta siitä hetkestä kun rekisteröidyt.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista (ja hieman muustakin). Aiemmin testattu mm.: Saddleback Leather -laukku, Axbo, Macbook Air ja mokkula. Lähitulevaisuudessa lisää testejä ajankohdan mielenkiintoisimmista leluista! Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Wattsonin virtalähde tulee vaihtaa

Kirjoittaja Sami, 12.11.2008

Aiemmin testattu Wattson on toiminut oikein mukavasti pientä nikottelua lukuunottamatta. Vähän toista viikkoa sitten vekotin meni totaalisen jumiin ja välillä tuntui siltä, että laitetta ei pysty herättämään henkiin enää millään tavalla. Resetoin, vaihtelin johtoja, tein vaikka mitä.

Mutta jälleen kerran sain todeta että valmistajan sivuilta löytyneitä ohjeita on syytä noudattaa kirjaimellisesti. Olin yrittänyt korjausta ajamalla Wattsonin akut niin tyhjäksi että se sammuu, mutta en ollut antanut sen olla irti sähköistä kahta vuorokautta kuten FAQ:ssa kehoitettiin. Päätin kokeilla sitäkin vielä viimeisenä oljenkortena. Ja niinpä vain kahden vuorokauden sähköttömyyden jälkeen laite heräsi taas henkiin.

Päivän opetus: Jos mikään muu ei tunnu auttavan, seuraa ohjeita kirjaimellisesti.

Vakavampi huomautus tuli kuitenkin pari päivää sitten sähköpostilla Verkkokauppa.comista: jos olet ostanut Wattsonin, laitteen virtalähde tulee vaihtaa uuteen. Vanhoissa virtalähteissä on vika joka saattaa aiheuttaa ylikuumenemista. Meidän Wattsonissamme on nyt tuliterä muuntaja ja sähkö mittaantuu taas kuten ennenkin. Muut Wattsonin ostaneet: ottakaa yhteyttä paikkaan josta ostitte laitteen.

Mainos: Viikonloppuna saan käsiini pikkuveljen New Yorkin tuliaisina uuden objektiivin – tiedossa on siis todennäköisesti uutta intoa valokuvausharrastukseen ja sitä myöten valokuvia myös Pinseriin.

Linkkivinkki: Työkaverini tekemä jut.tuu.fi on uutisaggregaattori, joka mainostaa olevansa hömpätön vaihtoehto. Jouni kaipaa klikkauksia ja palautetta palvelustaan, joten käypä kääntymässä.

WordPress 2.0

Kirjoittaja Sami, 27.12.2005

WordPressistä, Pinserissäkin käytetystä bloggausohjelmistosta, on ilmestynyt versio 2.0. Uudet versiot tuovat aina mukanaan uusia ominaisuuksia mikä tekee päivittämisestä hauskaa.

WordPress 2.0:n ominaisuuslistan löytäminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista, sillä linkki “Mitä uutta” -listaan loisti poissaolollaan WordPressin sivuilla. Ahkeran klikkailun jälkeen sivu lopulta löytyi, tosin jostain ihan muualta: What’s new in WordPress 2.0?

Suurin osa muutoksista on tapahtunut pinnan alla mutta on käyttöliittymäänkin asti tullut monenlaista pientä kivaa. Juttujen kirjoittaminen on entistä mukavampaa lopullisen ulkoasun esittävän käyttöliittymän, kuvien lähettämistoiminnon ja Ajax-pohjaisten toimintojen avulla.

Innokkaimmat voivat imuroida uusimman version WordPressin sivuilta. Itse ajattelin odotella vielä hetkisen ja seurata ensin muiden kakkosversion asentaneiden kokemuksia.

WordPressiin liittyy myös K2, erittäin edistynyt ja monipuolinen sivupohja WordPressille. Muistilappu itselle: tutustu tähän tarkemmin.

Pikku uudistuksia

Kirjoittaja Sami, 12.12.2003

Ahkerasta duunailusta seuraa valitettavia sivuvaikutuksia: iltaisin tulee tehtyä kaikkea muuta paitsi näpyteltyä tietokonetta. Tänään sain kuitenkin hieman skarpattua. Niinpä listalla on joukko uusia blogeja. Myös qloggeriin bloginsa muuttaneiden joukko näkyy taas normaalisti. Päivitykset jatkuvat edelleen mahdollisimman tiheästi, joten laittakaa infoa uusista blogeista tulemaan. Olen seuraillut kiinnostuneena myös viime aikojen kuhinaa Päivän pamauksen ja Top-listan ympärillä.

Jatkuu alasivulla »

Pientä uutta

Kirjoittaja Sami, 17.10.2002

Uutisia tekniikan pojilta: Pinseri on nyt päivitetty käyttämään Movable Typen uusinta versiota, 2.5:ttä. Päivitys sujui ongelmitta ja helposti – suosittelen lämpimästi muillekin MT:tä käyttäville. Näin aluksi näkyvin uusista ominaisuuksista on yleisön jo muutamaan kertaan toivoma hakutoiminto. Löydät hakulaatikon oikeanpuoleisesta palstasta.

Jatkuu alasivulla »

Salainen pahe

Kirjoittaja Sami, 14.7.2002

Yksi salaisista paheistani, joka tuskin tulee yllätyksenä ainakaan niille jotka tuntevat minut, on nörttiteknologia. Kotiin tulee silloin tällöin ostettua kaikkea pientä tekniikkaa, joka ei välttämättä näy päällepäin mutta on kuitenkin olemassa tehden omaa pientä juttuaan.

Tässä kesäloman aikana on tullut shopattua lämpömittari, joka välittää ulkolämpötilan mittariosaan langattomasti ja eteisen uusia halogeenivaloja ohjaamaan kaukosäätimellä ohjattava virtakytkin. Molemmat käyttävät 433 MHz radiotaajuutta, joten langattoman verkon ei siitä pitäisi häiriintyä :-)

Blogilista

Kirjoittaja Sami, 27.6.2002

Kuten aktiivisimmat lukijat ovatkin jo huomanneet, olen lisännyt Pinseriin weblog-seurannan. Listan tekeminen sai alkunsa siitä, kun huomasin suomalaisten blogien listan kasvavan niin pitkäksi että niiden kaikkien tarkistaminen alkoi viedä paljon aikaa. Päätin helpottaa seuraamista tekemällä systeemin, joka näyttää mitkä blogit sisältävät uutta luettavaa.

Lista löytyy etusivun oikean laidan navigointipalkista, kohdasta “Blogeja ja päiväkirjoja”. Ohjelma käy säännöllisin väliajoin lataamassa listatut blogit ja tutkii, onko niihin tehty muutoksia. Jos blogia on päivitetty edellisen käynnin jälkeen, se nostetaan listan kärkeen.

Jatkuu alasivulla »

Googlea taas

Kirjoittaja Sami, 23.5.2002

Google Labs – taas uutta pientä kivaa Googlelta.


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.