Mario Klingemann on kehittänyt menetelmän, jolla yhteen Twitter-postaukseen (140 merkkiä, hieman pienempi kuin tekstiviesti) saadaan mahtumaan kokonainen kuva. Tietenkään kuva ei ole aivan alkuperäisen veroinen, mutta yllättävän näköinen kuitenkin. Yllä näkyy alkuperäinen Mona Lisa ja sama 140 merkkiin puristettuna.

Miten tämä onnistuu? Ensinnäkin käyttämällä kiinalaisia merkkejä, käyttöön tulee enemmän bittejä merkkiä kohti ja käytettävissä on 210 tavun verran bittejä. Tähän mahtuu tietoa 61 kuvassa sijaitsevasta pisteestä ja kahdeksasta kuvassa käytetystä pääväristä sekä kullekin pisteelle ja päävärille niiden tarkemmasta sävystä. Pisteiden ympärille piirretystä voronoi-diagrammista muodostuu yllä nähdyn kaltainen kuva.

Kuva pakataan geneettisen algoritmin avulla, eli alkuperäiseen kuvaan ripotellaan 61 pistettä sattumanvaraisiin paikkoihin ja katsotaan miten paljon tuloksena saatu voronoi-diagrammi muistuttaa alkuperäistä kuvaa. Sen jälkeen pisteiden paikkoja muutellaan hieman satunnaisesti (mutaatio) ja katsotaan tuliko lopputuloksena enemmän vai vähemmän kuvaa muistuttava muunnos. Huonot muunnokset unohdetaan, mutta hyvien muunnoksien kanssa tehdään jälleen uusi mutaatio. Kun tätä toistetaan parin minuutin ajan (tuhansia sukupolvia), päästään hyviin lopputuloksiin.

Klikkaamalla kuvaa pääset lukemaan Klingemannin alkuperäisen kertomuksen, lisää yksityiskohtia sekä sitä miten hän on optimoinut geneettistä algoritmia lisäämällä siihen pariutuvia mutaatioita.

PS. Kannattaa lukea myös kuvan Flickr-sivulla olevat kommentit. Kuvasta generoidut kiinankieliset merkithän sisältävät kuvadataa eivätkä siis itsessään tarkoita mitään. Eräs lukija syötti kuitenkin Mona Lisasta tehdyn tekstin Google-kääntäjään ja sai niistä aikaiseksi mielenkiintoisen runon.

Millenium-päivä oli jo ajat sitten ja sittemmin tuli myös monia muita numeerisia merkkihetkiä, kuten 07.07.07 kello 07:07 tai 20.08.2008 klo 20:08. Seuraavaksi onkin vuorossa Timestamp 1234567890.

Helmikuun 14. päivänä kello 01:31:30 Suomen aikaa kaikkien Unix-koneiden sisäinen kello näyttää sekunnin ajan lukemaa 1234567890. Tämä Unix-aika lasketaan sekunteina “ajanlaskun alusta”, eli Unixin tapauksessa keskiyöstä tammikuun 1. päivänä vuonna 1970.

Odotettavissa ei ole tietokoneiden kaatuilua tai maailmanloppua, mutta ehkäpä muutama nörtti juhlistaa hetkeä ircissä. Tai vaikka lähettää tapauksen kunniaksi kommentin tähän juttuun ;-)

Suurempi ongelma on odotettavissa 18.1.2038, jolloin Unix-kello pyörähtää ympäri 32-bittisissä järjestelmissä ja ohjelmistot eivät osaa laskea ajan erotuksia oikein. Ennustankin että vuonna 2037 tulee kysyntää ohjelmoijille, jotka osaavat korjata nelisenkymmentä vuotta aiemmin rakennettuja edelleen käytössä olevia järjestelmiä. Ties vaikka siitä tulisi mahdollisuus tienata vähän lisätienestejä eläkepäivillään…

Kaikkien tuntema Apple Macintosh täyttää tänään 25 vuotta.

Ensimmäinen kokemukseni Maceista ja ylipäätään hiirellä varustetuista tietokoneista oli myös vuoden 1984 tienoilta, jolloin alkuperäinen kottaraisenpönttö-Mac oli esillä Seinäjoen kirjaston lukusalissa.

Laite oli tietenkin hämmästyttävän hieno verrattuna senaikaiseen tietokoneeseeni, Commodore 64:aan. Koneella sai kokeilla hiirellä piirtämistä Macpaint-ohjelman avulla. Ensimmäinen kosketus hiireen oli yhtä kömpelö kuin varmasti jokaisella meistä, mutta pienen harjoittelun jälkeen se alkoi sujua.

Nyt neljännesvuosisataa myöhemmin meillä on kokonaista kuusi Macintoshia (neljä aktiivikäytössä) ja koko perheen tietojenkäsittely hoituukin nykyään pelkkien Apple-laitteiden voimin. Windows löytyy enää pöytäkoneessa ajettavasta Parallels-virtuaalikoneesta.

Laitteisto ja käyttöjärjestelmä on ehtinyt uudistua vuosien varrella lukuisia kertoja, mutta alkuperäisestä Macista muistuttavat edelleen monet pienet yksityiskohdat. Mac päästää käynnistyessään edelleen tutun fanfaarin, valikkopalkissa on omenan kuva ja hiiren nuoliosoitinkin näyttää edelleen samalta. Läppärien hiirissäkin on edelleen vain yksi nappi ja näppäimistössä hannunvaakuna-merkki (⌘).

Pohjoismaissahan hannunvaakuna on tuttu liikennemerkeistä, joissa se tarkoittaa nähtävyyttä. Mutta tiesitkö, että ne toimivat myös lähteenä Applen näppäimistössä käytetylle merkille?

Tarina menee seuraavasti: alkuaikoina komentonapissa oli pelkästään omenan kuva. Steve Jobsin mielestä oli kuitenkin hölmön näköistä, että valikoissa näkyvät näppäinoikotiet olisivat täynnä omenoita – liika on aina liikaa.

Applen taitava graafikko Susan Kare saikin tehtäväksi suunnitella komentonapille uuden symbolin. Selaillessaan symbolikirjastoa hän bongasi hannunvaakunan, jonka selitettiin tarkoittavan pohjoismaisissa liikennemerkeissä “mielenkiintoista” kohdetta. Selitys kuulosti sopivalta (näppäinoikotietkin ovat mielenkiintoisia), symboli oli helppo muuttaa bittikartaksi ja muut Mac-tiimin jäsenet pitivät ikonista. Näin merkki löysi tiensä Applen näppäimistöön ja valikoihin.

(Lisää: CNN, Susan Karen haastattelu)

Jatketaan tiedeuutisilla. Mysteerit ovat aina kiinnostavia. Vuoden 2009 uusin selittämätön asia on avaruudesta kuuluva arvoituksellinen “jyrinä”. 

Ensiajattelemalta avaruus vaikuttaa hiljaiselta. Sitä se ei kuitenkaan ole: tähdistä, galakseista ja muista taivaankappaleista tulvii jatkuvasti suuri määrä radioaaltoja. Vaikka niitä ei voikaan kuulla ihmiskorvilla, radioaallot voi kuvitella ääneksi. Sellaiseksi, jota kuuluu radiosta asemien välillä ja joka toi ennenvanhaan lumisateen television ruudulle kun lähetykset loppuivat.

Astronomit kuuntelevat avaruuden kohinoita tutkiakseen kaukaisia taivaankappeleita ja kauan sitten olleita tapahtumia. 

Tammikuussa 2009 julkistettiin kuitenkin erikoinen havainto. Avaruudesta kuuluu kovaa jyrinää, joka haittaa herkillä laitteilla tehtäviä tutkimuksia. Jyrinän lähdettä ei tiedetä, mutta se tulee jostain kaukaa. Ja koska radioaallot etenevät valon nopeudella, kaukaa tuleva säteily tarkoittaa myös että se tulee kaukaa menneisyydestä.

Ehkäpä tällekin mysteeriolle löytyy vielä selitys – tosin tällä hetkellä kukaan ei osaa vielä sanoa mikä se voisi olla. Uutinen avaruusjyrinästä löytyy space.comin sivuilta. 

Jos saat hyviä väristyksiä ratkaisemattomista fysiikan mysteereistä, Wikipediasta löytyy iso annos muitakin ratkaisemattomia outouksia. Kiehtova mysteeri on esimerkiksi sonoluminesenssi (englanniksi), joka saa vedessä olevat kuplat katoamaan selittämättömän voimakkaasti välähtäen kun veteen kohdistetaan ultraääntä.

Otsikossa mainitut halot eivät ole siis takkapuita vaan valoilmiöitä, joita syntyy kirkkaiden valolähteiden ympärille silloin kun ilmassa leijailee sopivankaltaisia pieniä jääkiteitä.

Asustelin lapsuudessa Seinäjoen Jouppilanvuoren laskettelurinteen lähellä ja opinkin jo silloin että laskettelurinteessä käytetyt lumitykit tuottavat juuri oikeanlaista kidepölyä halojen synnyttämiseksi.

Spaceweather.com raportoi tänään samanlaisesta ilmiöstä Jämsässä, Himoksen laskettelurinteillä.  Jari Luomasen ja Marko Riikosen ottamissa kuvissa ja videoissa näkyy hienoja valorenkaita ja sivuaurinkoja. Lisää hienoja kuvia löytyy myös Mika Ahon sivuilta.

Yllä näkyvässä kuvassa on valokuvaamiani kirkkaita haloja eräänä kylmänä aamuna Hämeenlinnassa. Valitettavasti valokuvat eivät tee oikeutta luonnossa nähdyille haloille, jotka saattavat kirkkaudessaan olla hämmästyttävän hienon näköisiä.

Lisätietoa haloilmiöstä Wikipediassa.

Tänään on talvipäivänseisaus, eli se päivä vuodesta jolloin päivä on lyhyimmillään. Ja voi pojat, kyllä se onkin sitä. Sisällä täytyy käyttää valoja keskipäivälläkin koska ulkona oleva paksu pilvimatto peittää sen lyhyenkin auringonvalon hetken.

Mutta tässä on aihetta juhlaan: tällaisena päivänä on hauska käydä Gaismassa toteamassa miten päivä alkaa tästä eteenpäin taas pidentyä. Parin kuukauden päästä helpottaa.

Eilisen jutun kommenttien kautta tuli hyvä havainto: Googlen hakutulokset ovat olleet personoituja jo ennen SearchWikiäkin. Tämä on havaittu biomi.orgissakin.

Mutta miksi kaksi Googlen käyttäjää saa samoilla hakusanoilla erilaisia hakutuloksia? Googlen hakualgoritmihan on salaisuus, joten virallista tietoa asiasta ei ole, mutta valistuneita arvauksia voidaan tehdä. Hakutuloksien järjestykseen vaikuttavat mm:

• Käyttämäsi Googlen käyttöliittymä – käytätkö google.fi:tä, tai kenties google.comia?
• Käyttämäsi kieli – onko selaimesi tai Google-tunnuksesi asetuksissa asetettu kieleksesi suomi, englanti vai jokin muu?
• Sijaintisi – Google tunnistaa sijaintisi koneesi IP-numeron perusteella.
• Hakuhistoriasi – Google muistaa aiemmin tekemiäsi hakuja ja muokkaa tuloksia niiden mukaisesti. Jos olet kirjautunut sisään Google-palveluihin (esim. Gmail), hakuhistoriasi on tallentunut tälle tunnukselle. Myös anonyymeillä käyttäjillä (ei sisäänkirjautunut) otetaan huomioon aiemmat haut, eli hakutuloksiin vaikuttaa se, mitä hait Googlesta pari minuuttia sitten. 
• Käyttämäsi hakutietokanta – Googlen tietokoneet eivät sijaitse fyysisesti yhdessä paikassa, vaan heillä on useampia tietokonekeskuksia ympäri maailmaa. Tehdyt haut ohjataan yleensä lähimpään keskukseen, mutta tämä saattaa vaihdella kuormituksesta ja huoltotoimenpiteistä riippuen. Eri keskuksien indeksit saattavat erota jonkin verran toisistaan ja sitä myöten myös hakutulokset. 

Tänä aamuna Google-hakua tehdessä vastaan tuli yllätys: Google tarjosi mahdollisuutta ottaa käyttöön uuden toiminnallisuuden nimeltään SearchWiki:

Tarjolla on siis mahdollisuus osallistua hakutuloksien säätämiseen. Voin nostaa mielestäni hyviä hakutuloksia korkeammalle, painaa huonoja hakutuloksia alaspäin ja jättää kommentteja tuloksien joukkoon. Muut Googlen käyttäjät näkevät jättämäni kommentit. Vau!

Ensimmäiset SearchWiki-kokeiluni pitäisi olla näkyvillä kun haet Googlesta hakusanaa “objective c”. Olisi hauska kuulla kommenteissa, onnistuitko saamaan kommenttejani näkyviin!

Google julkaisi tänään myös joukon ulkoasuvaihtoehtoja Gmailiin. Jotkut teemoista, esimerkiksi minulla käytössä oleva Tea House muuttuvat ulkosalla olevan sään ja vuorokaudenajan mukaan.

Google on ollut ahkerana!

Pinserin lelutestissä Wattson – design-sähkönkulutusmittari.

Jos haluat tietää miten paljon tietokone tai kahvinkeitin käyttää sähköä, voit ostaa lähimmästä marketista parinkympin hintaisen sähköpistokkeeseen kiinnitettävän kulutusmittarin. Mutta jos haluat tietää paljonko käytät sähköä yhteensä, on englantilaisen DIY Kyoton valmistama Wattson varmasti sinua kiinnostava laite.

Wattson on toiminnoiltaan yksinkertainen: sen pinnassa näkyy punaisilla numeroilla reaaliaikainen tieto käyttämäsi sähkön määrästä. Takaseinässä on yksi nappi, josta näytön voi kytkeä päälle ja pois, ja edessä on usb-pistoke tietokoneeseen kytkemistä varten.

Erikoisen Wattsonista tekee se, että se laskee asunnon kaiken sähkönkulutuksen: tietokoneen kaikkine lisälaitteineen, jääkaapin ja sohvan takana olevaan sähköpistokkeeseen kytketyn itsekseen lämpiävän kännykkämuuntajankin. Lue lisää, niin saat tietää miten tämä on mahdollista.

Jatkuu alasivulla »

Leluraportissa CHDK-laajennus Canon Powershot- ja Ixus-kameroille.

Omistatko suhteellisen tuoreen Canonin kameran? Päivittämällä kameraasi CHDK-laajennuksen saat siihen joukon hienoja lisäominaisuuksia: pidempiä ja lyhyempiä valotusaikoja, lisätietoa kameran LCD-näytölle ja jopa pelejä.

Erityisen hieno lisäominaisuus on kuitenkin mahdollisuus rakentaa omia pieniä ohjelmia kameran sisään. Niiden avulla on saatu aikaan mm. salamoiden valokuvaamiseen tehty ohjelma. Kamera suunnataan ukkospilveä kohti, painetaan nappia ja odotetaan. Kun salama välähtää, kamera räpsähtää ja salama on ikuistettu.

Esimerkkejä CHDK:lla viritetyllä Canon A620:lla ja liiketunnistuksella otetuista salamakuvista löytyy Lauri Kankaan sivuilta.

Salamakuvaus pohjautuu liikkeentunnistukseen, ja samaa tekniikkaa voi hyödyntää myös vaikkapa luontokuvauksessa. Viritetään kamera lintulaudan viereen ja kamera näpsäyttää automaattisesti kuvia linssin eteen saapuvista linnuista. Katso esimerkkikuvaa Jukka Höltän lintuvalokuvista (kamerana Canon A710 IS).

CHDK ei ole Canonin tekemä ohjelma, vaan sen on valmistanut joukko innostuneita kameraharrastajia. Itseäni viehättää tämänkaltainen häkkeröinti – kymmenisen vuotta sitten seurasin ällistyneenä kuinka peräänantamattomat häkkerit selvittivät Timex Datalink -rannekellon sisuskalut ja toiminnallisuudet ja alkoivat valmistaa sille itsetehtyjä ohjelmia. Kaikki tämä ilman pienintäkään tukea kellovalmistajalta.

Joku saattaa aprikoida, raukeaako kameran takuu tällaisia ohjelmistoja käyttäessä? CHDK:n käyttäminen ei vaadi fyysisiä muutoksia kameraan, vaan se asennetaan muistikortille. Kun kamera käynnistetään, ohjelmisto latautuu muistikortilta ja uudet ominaisuudet ovat käytössä. Jos kameraan vaihdetaan jokin toinen muistikortti, se käyttäytyy aivan kuten mikä tahansa kaupasta ostettu kamera eikä CHDK:sta ole jäänyt siihen jälkeäkään.

CHDK:n ominaisuuksista ja sen kehitysympäristöstä lukiessa alkaa kyllä tehdä mieli mennä kauppaan ja ostaa jokin ohjelmiston tukemista malleista…

Edullisin CHDK:ta tukeva kamera on Powershot A590 IS, jota saa mm. Anttilasta ja Verkkokauppa.comista 160-170 euron hintaan. [Päivitys 13.6.: Saattaa sittenkin olla, että tuohon malliin ei CHDK sovi. Lue lisää alla olevista kommenteista, jossa on myös vinkki vielä halvemmasta yhteensopivasta mallista.]

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Niiden rinnalla julkaistaan myös leluraportteja, jotka ovat lyhyempiä katsauksia teknisten vimpainten maailmaan. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Pinserin lelutestissä: Axbo-herätyskello

Onko tuttua: herätyskello alkaa pärisemään keskellä syvintä unta. Raa’an herätyksen jälkeen tunnet olosi nuutuneeksi koko loppupäivän eikä mistään tahdo tulla mitään. Jonain toisena aamuna taas olet kellon soidessa jo valmiiksi lähestulkoon hereillä – saatatpa raottaa silmiäsi jo pari sekuntia ennen kellon soimista. Pomppaat pirteänä ylös sängystä ja olet energinen koko päivän.

Olisiko mahdollista saada aikaiseksi herätyskello, joka osaa soida juuri silloin kun olet muutenkin liki hereillä? Itävaltalainen Axbo väittää että on – ja myy tällaista kelloa.

Unirytmikellon toiminnan ymmärtäminen vaatii hieman kertausta ihmisen unen vaiheista. Yön aikana unen syvyys vaihtelee kevyen ja syvän unen välillä, yleesä noin 90-100 minuutin jaksoissa. Kevyen unen jaksot, joista on helpompi herätä, toistuvat siis vähän yli puolen tunnin välein – aamuyöstä vielä tiheämmin.

Axbon toiminta perustuu näiden kevyen unien jaksojen ennustamiseen. Kello analysoi untasi ja muuttaa herätysaikaa havaintojensa mukaisesti. Lopputuloksena on siis herätyskello, joka herättää juuri sillä hetkellä kun olisit muutenkin valmis heräämään.

Humpuukia vai totta? Päätin testata asian ja hankin Axbon.

Muutaman kuukauden käytön perusteella voin todeta että mainospuheet eivät ole puppua. Kello tosiaankin tunnistaa unen vaiheet ja osaa herättää kevyestä unesta lähestulkoon joka kerta.

Miten Axbo osaa tunnistaa unen vaiheet? Tähän käytetään itse asiassa hämmästyttävän yksinkertaista teknologiaa. Kello nimittäin tunnistaa unen vaiheet liikkeestä. Kun syvä uni muuttuu kevyeksi uneksi, ihminen alkaa liikkumaan. Hän kääntää kylkeä, vetää peittoa paremmin päälle, oikoo tyynyä tai nytkähtelee muuten vain.

Axbo tunnistaa nämä pienet liikkeet ranteeseen laitettavan, hieman urheilijoiden hikinauhaa muistuttavan liikesensorin avulla. Pehmeästä kankaasta tehty sensori laitetaan nukkumaan mennessä rannekellon tilalle. Sen sisällä on pienikokoinen radiolähetin joka lähettää pienimmästäkin liikahduksesta tiedon Axbolle.

Kello tallentaa tietoa liikkeistä koko yön ajalta. Kun oikea heräämisaika alkaa koittaa, Axbo etsii hetken jolloin olen todennäköisesti kevyessä unessa ja soittaa herätysäänen.

Kun Axboon asetetaan herätysaikaa, se tehdään hieman eri tavalla kuin tavallisessa herätyskellossa. Axboon nimittäin laitetaan herätysajaksi se aika, jolloin on viimeistään pakko herätä. Se hetki, jolloin kello soi on itse asiassa puolen tunnin sisällä ennen tätä aikaa. Jos siis minun täytyy töihin ehtiäkseni herätä viimeistään kello 7:00, laitan tämän ajan Axboon herätysajaksi. Kello herättää minut 6:30 ja 7:00 välillä, silloin kun uneni on kevyimmillään.

Jos sattuu käymään niin että nukun kuin tukki, enkä liikahda milliäkään, Axbo ei kuitenkaan anna minun nukkua pommiin. Viimeisimmällä mahdollisella heräämishetkellä kello soittaa äänekkäästi ja pitää huolen siitä että ehdin ajoissa kuitenkin töihin.

Axbo toimii lupaamallaan tavalla. Kello alkaa soida aamuisin juuri silloin kun olen kevyessä unessa. Monesti käy kuitenkin siten, että herään hieman ennen herätysvälin aikaa, katson kelloa ja tajuan että aivan pian pienikin liikahdus saa kellon soimaan. Olenkin oppinut lojumaan paikallani ihan liikkumatta :-) Axbossa ei ole torkkukytkintä, joten sitten kun kello soi, on noustava ylös tai pommiin nukkuminen on omalla vastuulla.

Axbon ulkonäkö ja viimeistelyn laatu on korkealuokkaista, rohkenisinko sanoa peräti “Applemaista”. Läpikuultava ja sinisellä pehmeästi himmenevällä valolla varustettu näyttö on teknisesti kiehtova. Näytön valon voi sytyttää joko kellon napista tai koskettamalla rannekkeen nappia. Herätysääneksi voi valita erilaisia kännykän soittoääneltä kuulostavia melodioita, esim. rummutusta tai viidakon ääniä.

Muuten niin erikoisen läpinäkyvän näytön hankaluutena on himmeys – Axbo näyttää parhaimmalta jos se on yöpöydällä siten että näytön taakse osuu valoa. Varjoisassa sopukassa sijaitsevan Axbon näytöstä ei saa selvää muuta kuin silloin kun näyttöön on sytyttänyt valon.

Axbo osaa myös soittaa tuutulauluääniä – on mahdollista esimerkiksi nukahtaa puron solinaan (joka vaimenee pois kun kello huomaa että olet nukahtanut). Uusimmassa käyttöjärjestelmäversiossa tulee mukana päiväunitoiminto, jonka avulla voi ottaa juuri oikean mittaiset torkut. Keksin tässä taannoin että päiväunitoimintoa voi käyttää myös torkkukytkimenä. Harmi sinänsä, sillä puolisen tuntia pakkoheräämistä aiemmin nouseminen tiesi kiireettömiä aamuja. Torkkukytkimen kanssa sekin aika tulee käytettyä loikoiluun.

Mukana tulee rannekkeet kahdelle henkilölle sekä laturi, jonka avulla kellon akku pysyy täytenä (Axbo toimii ilman verkkovirtaa 7 vuorokauden ajan).

Axbon voi liittää tietokoneeseen. Laturin johto toimii samalla tietokoneeseen kytkettävänä USB-kaapelina. Kuten aiemmin kerroin, Axbo tallentaa muistiinsa kaiken liikkeen yön ajalta. Liikedatan voi kopioida PC:lle ja tutkia omaa unirytmiään Axbon mukana tulevalla ohjelmistolla.

Klikkaa kuvaa, niin näet suurempana miten nukuin keskiviikon ja torstain välisen (lyhyen) yön. Kellon muistiin mahtuu statistiikkaa noin kuukauden mittaiselta ajalta ja jokaiselta yöltä voi tarkastella unen laatua yksittäisen liikahduksen tasolle asti.

Itse olisin toivonut paketissa kahta USB-kaapelia – on nimittäin hieman hankalaa kaivella sängyn takaa muuntajaan kytkettyä kaapelia aina kun haluaa liittää kellon tietokoneeseen.

Axboja saa Suomessa joko tilaamalla maahantuojan nettisivujen kautta (www.axbo.fi) tai jälleenmyyjien kautta (ks. maahantuojan sivuilta). Ostin omani Herttoniemestä Megahertsin apteekista. Plussaa maahantuojalle tuli siitä, että täkäläinen Axbon hinta toimituskuluineen on muutaman euron tarkkuudella sama kuin axbo.comista tilattaessa. Maahantuojan kautta ostettuna Axbo maksaa 229 euroa (apteekissa oli sama hinta).

Suosittelen Axboa kaikille niille, joille aamuherääminen tuottaa vaikeuksia ja jotka vihaavat sitä kun kello alkaa soida kesken syvintä unta. Jos taas olet jo muutenkin pirteä aamuisin, Axbo on sinulle pikemminkin koriste-esineeksi sopiva design-herätyskello. Nörtit ja nörtinmieliset osaavat arvostaa tietokonekytkentää ja statistiikkaominaisuuksia.

Pinserin lelutestit on sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Lähitulevaisuudessa testissä mm. Nokia N810, Philips LivingColors ja Spacenavigator. Aiemmin testattu: Macbook Air ja Mokkula. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

Pinserin lelutestissä: Huawei E220 -mokkula

Kaikki taisi alkaa siitä, kun kiroilin jälleen kerran neuvotteluhuoneita joissa WLAN ei kuulu ja kaikki verkkopiuhat olivat käytössä. Tai sitten siitä, kun mietin miten tullaan toimeen jos laajakaistamme katkeaa ja korjaus kestää viikkokausia. Oli miten oli, pari kuukautta sitten huomasin olevani mokkulan ja langattoman laajakaistan onnellinen omistaja.

Mikä siis on tämä mokkula josta kaikki nykyisin puhuvat? Kyseessä on pienikokoinen tietokoneen usb-pistokkeeseen liitettävä modeemi joka kytkeytyy 3G-matkapuhelinverkkoon. Laitetta mainiosti kuvaava nimi “mokkula” on itse asiassa DNA-operaattorin yksinoikeus – muut operaattorit kutsuvat samaa vekotinta tylsästi usb-modeemiksi.

Vaihtelevista nimistään huolimatta kaikkien operaattorien myymä mokkula on sama laite, eli Huawei E220. Kuoriin printattu logo vaihtelee – minulla on Saunalahden versio, jossa ei ole vaivauduttu piilottamaan valmistajan logoa. Ihan viime aikoina on tullut myyntiin muunkinnäköisiä laitteita, mutta tässä lelutestissä keskitytään siis mokkulaan, jota saa ainakin Elisalta, Soneralta ja DNA:lta (Saunalahdella on nykyään valikoimissa hieman erinäköisiä laitteita).

Käyttöönotto

Mokkula ei pelota monimutkaisuudella. Sen ulkokuoressa on yksi merkkivalo, joka vilkkuu laitteen etsiessä yhteyttä tai palaa tasaisesti yhteyden ollessa auki. Mukana tulee kaksi usb-johtoa, lyhyempi (kuvassa) on tarkoitettu normaalikäyttöön ja pidempi tuplajohto niihin tilanteisiin kun sähkö ei tunnu riittävän. Kyljessä on pikkuriikkinen luukku, josta työnnetään sisään sim-kortti.

Kun mokkulan liittää Windows-tietokoneeseen, se asentaa itse kaikki tarvittavat ajurit ja käynnistää yhteydenhallintaohjelman. Internetiin kytkeydytään painamalla ohjelman ikkunasta “Connect”-painiketta (ohjelma kysyy liittymäsi pin-koodin jos olet niin määritellyt). Juuri niin helppoa kuin mainoksessa luvataan.

Macissa ajurit eivät asennu suoraan, vaan ne täytyy ensin asentaa. Linkki ajureihin ja hyvät kuvitetut ohjeet löytyvät Ev’s tech thought of the day -blogista (ohjeissa puhutaan APN:stä – Saunalahdella se on “internet.saunalahti” ja Soneralla sekä Elisalla “internet”). Linuxissa en ole mokkulaa vielä kokeillut, mutta sanovat sen toimivan sielläkin mainiosti. Joku asiasta enemmän tietävä voinee laittaa kommentteihin linkin ohjeisiin?

Kun mokkula on saatu kiinni tietokoneeseen ja yhteys avattua, tiedonsiirron nopeusluokan näkee tarkastelemalla merkkivalon väriä. Sinivihreä tarkoittaa että yhteys on HSDPA eli nopein mahdollinen. Jos valo palaa sinisenä, käytössä on vain “tavallinen” 3G-yhteys jonka maksiminopeus on 384 kbps. Vihreä valo tarkoittaa että olet joutunut 3G-alueen ulkopuolelle ja käytössä on GPRS/EDGE-yhteys. Mokkula osaa vaihtaa nopeutta kuuluvuuden mukaan, joten esimerkiksi junassa tai autossa yhteyden laatu saattaa vaihdella tiuhaan tahtiin (ja olla välillä poikki).

Toiminta käytännössä

Minä ostin mokkulani kaveriksi Saunalahden 1M Datapaketin, joka tarjoaa nimensä mukaisesti maksimissaan megaisen laajakaistan. Nopeus vastaakin melko lailla luvattua, jos ollaan HSDPA-alueella (sinivihreä). Tyypillinen tiedonlatausnopeus on silloin noin 900 kbps. Internetin käyttö mokkulan yli tuntuu samalta kuin laajakaistankin kanssa – ainoana erona ehkä hienoinen viive aina tiedonsiirron alkaessa (mokkula ei ole siis välttämättä verkkopelaajalle hyvä vaihtoehto).

3G-verkkojen peitto ei ole aina paras mahdollinen, vaan yhteys saattaa tippua rakennuksien sisätiloissa GPRS:ksi (vihreä) jopa keskellä pääkaupunkiseutua. Useimmiten kuitenkin mokkula toimii kiltisti suurilla nopeuksilla ja surffailu sujuu ongelmitta.

Yhteys pysyy auki kohtalaisen hyvin. Pätkimistä saattaa esiintyä pidempien istuntojen aikana – esim. Tampere-Helsinki junamatkalla voi odottaa paria yhteyden katkeamista, neukkarissa istuessa taas yhteys pysyy auki ongelmitta tuntikausia.

Käyttömukavuus

Mokkula on ulkonäöltään nätti, mutta valitettavasti sen muoto on muuten kömpelö. Kuten kuvastakin näet, se roikkuu kaapelin päässä siten että laitteelle on vaikea löytää luontevaa käyttöä silloin kun pitää tietokonetta sylissä. Paketissa tuli mukana karhutarra, jonka avulla mokkulan saa pysymään läppärin kannessa kiinni (jos haluaa liimata tarroja tietokoneeseensa). Ko. tarran kanssa askarrellessa sain muuten huomata että Thinkpadien kuoret on tehty sellaisesta avaruusajan materiaalista johon karhutarra ei tartu edes pikaliimalla!

Mokkula saa tarvitsemansa sähkön tietokoneesta usb-johtoa pitkin. Jos sattuu käymään niin että tietokoneen antama virta ei riitä, mukana tulee haaroitettu johto jonka voi kytkeä kahteen usb-pistokkeeseen (tuplavirta).

Kuka hyötyy mokkulasta?

Kenelle mokkulaa voisi sitten suositella? Palaverista toiseen juokseva liikehenkilö tai muuten vain kaupungilla liikuskeleva nettiaktiivi hyötyy paljon mokkulasta. Paljon hehkutetut avoimet WLAN-verkot loistavat poissaolollaan ainakin niissä paikoissa joissa minä kuljen, joten mokkulan avulla saa varman nettiyhteyden ollessaan kodin ja toimiston ulkopuolella.

Tosin, myös Bluetooth-yhteydellä varustetulla kännykällä saa nettiyhteyden tietokoneeseensa. Jos kännykkä on tarpeeksi uutta mallia, yhteyden nopeuskaan ei häviä mokkulalle. Kännykkään verrattuna mokkulan etuna on kuitenkin hieman halvempi hinta ja virransyöttö tietokoneesta. Mokkulaa ei tarvitse ladata.

Langaton laajakaista voi olla monelle myös mainio vaihtoehto kodin laajakaistaliittymäksi. Hämmästyttävää kyllä, monissa paikoissa langaton laajakaista on edullisempi kuin vastaavan nopeuksinen perinteinen laajakaistayhteys! ADSL-yhteys on kuitenkin vielä hieman varmempi toiminnaltaan, joten ainakaan meillä ei vaihdeta langattomaan. Mutta kiinnostuneita löytyy varmasti, etenkin niillä seuduilla jossa langaton laajakaista on 25% langallista edullisempi.

Mokkulayhteys useammalle koneelle

Mokkulan yhteys toimii normaalisti vain siinä tietokoneessa johon laite on kiinnitetty. Yhteys on kuitenkin mahdollista jakaa, joko käyttäen Windowsista tai Macista löytyvää Internet Connection Sharing -toimintoa, tai tarkoitusta varten tehdyllä 3G-reitittimellä.

Jutun alussa kerroin kuinka alkusysäyksenä mokkulan hankkimiselle oli pelkoni laajakaistayhteyden katkeamisesta. Pelko ei ollut aiheeton, sillä varayhteys pääsi tulikokeeseen jokunen viikko sitten laajakaistamme pätkiessä.

Ostin aikoinaan Verkkokaupasta mokkulan kaveriksi D-linkin DIR-451 -reititin/tukiaseman. Kyseessä on tavallisen näköinen WLAN-tukiasema joka sisältää kaikki tavanomaiset reitittimen ominaisuudet: palomuurin, NAT:n jne. Erikoisen siitä tekee kuitenkin tuki 3G-modeemeille: D-linkin takaa löytyy PCMCIA- ja usb-liittimet, joihin voi kiinnittää 3G-modeemin. Tämän jälkeen tukiasema avaa automaattisesti yhteyden langattomaan laajakaistaan ja muodostaa ympärilleen WLAN-verkon jota kautta kaikki paikalla olevat pääsevät nettiin.

Kun nettiyhteytemme olivat taannoin heikossa kunnossa, asettelin DIR-451:n olohuoneen nurkkaan ja kytkin sen usb-liittimeen mokkulan. Tämän jälkeen pystyimme surffailemaan kotona aivan kuten ennenkin, yhteys tosin kulki ilmateitse langan sijasta (ja oli 8-megaisen sijasta vain 1-megainen). Ratkaisu osoittautui erittäin toimivaksi.

3G-modeemi yhdistettynä sopivaan reitittimeen onkin erinomainen ratkaisu jos halutaan pystyttää internet-yhteys usealle käyttäjälle sellaisessa paikassa missä sitä ei normaalisti ole: esim. mökillä, festareilla tai vaikkapa neuvotteluhuoneessa. Käytännössä tämä on sama asia kuin aiemmin esittelemäni Joikuspot, mutta toimii laitteistopohjaisena ratkaisuna todennäköisesti hieman nopeammin ja luotettavammin.

Yhteenvetona

Mokkula on mainio vekotin paljon liikkuvalle netin käyttäjälle tai sellaiselle joka etsiskelee kotiinsa vaihtoehtoa ADSL-yhteydelle. Yleisesti ottaen nettisurffailu sujuu mokkulan ja tarpeeksi nopean langattoman laajakaistan kanssa hyvin eikä juuri eroa kiinteän laajakaistan käyttämisestä. Mokkula ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto langattomalle internetille: nykyiset kännykät kytkeytyvät tietokoneeseen langattomasti ja tarjoavat samoja ominaisuuksia, tosin hieman kalliimmalla hinnalla.

Pinserin lelutestit on uusi sarja, jossa raportoidaan mielenkiintoisista teknisistä vimpaimista. Testisarja alkoi pari viikkoa sitten Macbook Air -testillä. Lähiaikoina testissä mm. Philips LivingColors, Nokia N810 ja Axbo-herätyskello. Muista käydä vierailulla säännöllisesti tai tilaa lukuohjelmaasi Pinserin RSS-syöte.

En upota, mutta linkitän: Sensuurivideo.

Salaliittoteoria-osastolta iltaa!

Olet saattanut ehkä kuulla Aasian nettiyhteyksiä vaivanneista kaapelirikoista. Tammikuun lopussa kaksi nettiyhteyskaapelia katkesi Egyptin rannikolla haitaten Aasian ja Euroopan välistä liikennettä. Seuraavana päivänä napsahti poikki kolmas johto Persianlahdella. No, sattuuhan tuota. Vesillä on paljon liikennettä ja tankkereilla on kuulemma tapana laahata ankkureitaan pohjamudissa.

Sunnuntaina katkesi neljäs johto. Tällä kertaa kyseessä ei varmaankaan ollut laivan ankkuri, sillä alue oli merkitty laivoilta kielletyksi. Syyksi mainittiinkin virranjakeluun liittyvät ongelmat. Sattuuhan tuota.

Nyt viides johto lakkasi toimimasta ja samalla iranilaiset Internet-yhteydet ovat alkaneet toimia kovin heikosti.

Lähi-idässä varmaankin toivotaan että nämä valitettavat yhteensattumat eivät tuota haittaa Iranin öljypörssille, jonka on määrä aloittaa parin viikon sisällä lopettaen iranilaisen öljyn kaupankäynnin heidän kovasti inhoamassaan dollarivaluutassa. Kun Saddam Hussein siirsi Irakin öljykaupan euroihin 2000-luvun alussa, homma päättyi hieman nolosti.

Tuntuuko kurjalta? Älä välitä, syy ei ole sinussa vaan siinä että tänään on vuoden masentavin päivä. Cardiffin yliopiston tutkija Cliff Arnall on tullut siihen tulokseen että tammikuun kolmas maanantai on yleisesti ottaen paskin päivä vuodessa.

Surkein päivä on laskettu kaavalla, joka ottaa huomioon keskimääräiset sääolosuhteet, joulusta kuluneen ajan, velkaantumistason (joulun jäljiltä arvatenkin), uudenvuodenlupausten rikkoutumisen todennäköisyyden, alhaisen motivaatiotason ja yleisen tarpeen tehdä jotain.

Jos se nyt yhtään tällaisena päivänä lohduttaa, niin tästä pääsee vain ylöspäin. Päivät pitenevät, kevät tulee (ensin ehkä vähän pakkasta ja lunta kuitenkin) ja luottokortitkin tulevat varmaan joskus maksettua. Pian on taas viikonloppu. Ja päivittyihän Pinserikin tänään.

Pian ollaankin jo vuoden iloisimmassa päivässä, joka sijoittuu juhannuksen tienoille.