Raivasin marraskuulta muita projekteja ja päätin osallistua NaNoWriMoon. Sen jälkeen on ainakin tullut tehtyä valtavat määrät kotitöitä, jotka yleensä muuten jäävät rästiin. Päivittäin pitäisi istua tietty aika tietokoneen ääressä kirjoittamassa fiktiota. Sama taistelu on edessä joka kerta, eli on kohdattava alkamisen kauheus. Kirjoittamaan ryhtyminen on vaikeaa, vaikka välillä kertomus etenisi hyvin ja tilanteet kehkeytyisivät kuin itsestään. Valitettavasti olen tullut luoneeksi joukon henkilöitä, joita etupäässä inhoan. Lohtua synkkyyteen tuo kuitenkin Stephen Kingin erinomainen kirja Kirjoittamisesta (On Writing), jossa kertoja rutistelee Carrien ensimmäiset liuskat roskiin, koska tyttö on niin tympeä. Sieltä ymmärtävä vaimo ne pelastaa ja kehottaa jatkamaan. Loppu onkin historiaa. Tai ainakin tarina on hyvä.

Jatkuu alasivulla »