Pinseri täyttää 10 vuotta, osallistu kilpailuun!

Pinseri täyttää tänään 10 vuotta! Ja mitkä 10 vuotta ne ovat olleetkaan. Aika on kiitänyt kuin siivillä ja vuosien varrella on ehtinyt tapahtua monenlaista.

Pinserin sivupalkista lähti liikkeelle lista suomalaisista blogeista, joka kasvoi sittemmin omaksi palvelukseen ja tuli lopuksi myydyksi valtamedialle :) Nykyisin bloggaajat esiintyvät televisiossakin omassa teemasarjassaan. Tosin 2000-luvun alun bloggaajat olisivat melko lailla hämillään ko. ohjelmaa seuratessaan (mekin olemme).

Nykyisin sosiaalisissa medioissa on tapana vaikuttaa ajankohtaisiin asioihin tuohtumalla näyttävästi. Pinserikin on osaltaan ollut mukana julkisessa tuohtumisessa – kuka muistaa esimerkiksi ravintolat Lehtovaaran ja Nuevo Latinon? Belgekin muisti ja otti asiasta näyttävästi opikseen.

Nykyisin Pinserissä on melko hiljaista – uusia kirjoituksia tipahtelee epäsäännöllisesti eikä kommenttejakaan tule entiseen malliin. Yhteisöllinen keskustelu on siirtynyt Facebookiin, Twitteriin ja muihin sosiaalisen median palveluihin. Mutta blogin kulta-aikana kommentteja tuli runsaasti – näyttävimpinä esimerkkeinä ehkä Ilmalämpöpumppukeskustelu (4300 kommenttia) ja kuudes Harry Potter, jossa oli liki 20000 kommenttia ennenkuin WordPressin kommenttitoiminto hajosi.

Ilmalämpöpumppukeskustelu ehti olla jonkin aikaa valtakunnan virallinen auktoriteetti alallaan – asennusfirmat piikittelivät kommenttiketjuissa toisiaan ja herkkänahkaisimmat alkoivat jo soitella meille kotiin vaatien kommenttien poistamista. Potter-keskustelu oli niin pitkä, että huomasimme sen olevan aikoinaan maailman eniten kommentoitu blogikirjoitus. Kokeilimme ilmoittaa sen Guinnessin ennätysten kirjaan, mutta valitettavasti heiltä tuli hylky. Ei siksi, että kyseessä ei olisi ennätys vaan siksi, että kirjassa ei ollut silloin kyseistä kategoriaa :-)

Vuosien varrella Pinseri kirjoittajineen ehti esiintyä lukuisissa medioissa, televisiosta radioon ja lehdistöön. Julkista tunnustusta, linkkejä ja mainintoja on saatu kasapäin. Pinserimobiileja on matkan varrella tullut taloon neljä kappaletta (ja poistunut kaksi), nörttileluja kymmeniä ja taas kymmeniä.

Ja unohtaa ei pidä tietenkään valtakunnan blogikoiraa. Totti (Pinserin kansikuvassa se märempi koira) on vain puoli vuotta Pinseriä nuorempi. Rodultaan se ei ole kuitenkaan Pinseri, vaan kultainennoutaja, ja luonteeltaan edelleenkin ikuinen pentu!

Pinseri kiittää kaikkia lukijoita kuluneesta vuosikymmenestä. Ja erityisen rakkaat terveiset kuuluvat kaikille Blogistanin naapuriblogeille – pitäkää kansalaisjournalismia yllä :)

10-vuotisjuhlien kunniaksi julkistetaan myös palkintokilpailu!

Groupon.fi on luvannut kilpailun voittajalle lahjaksi 50 euron lahjakortin käytettäväksi haluamaansa Grouponin sivuilta löytyvään tuotteeseen / palveluun.

Kilpailun aiheena on paras blogimuisto. Kirjoita oma muistosi joko tämän kirjoituksen kommentteihin tai omaan blogiisi (muista siinä tapauksessa jättää kommentteihin linkki blogikirjoitukseesi). Osallistujien kesken arvotaan lahjakortti viikon kuluttua sunnuntaina (6.5.2012) joten muista lähettää muistosi siihen mennessä (ja jättää yhteystieto mistä sinut saa kiinni jos onni potkaisee).

Muista myös liittyä Pinserin faniksi Facebookissa, kuten nykyaikana tapana on (linkki etusivun reunassa) :-)

12 thoughts on “Pinseri täyttää 10 vuotta, osallistu kilpailuun!

  1. Voi kiesus sentään. 10 vuotta. Onnittelut! Oma blogi ei elänyt näin pitkään. Syyskuun 11. päivänä olisi tullut 10 vuotta täyteen.

    Paras blogimuisto? – Ehdottomasti blogipikkujoulut 2004. Siellä oli lämmin tunnelma ja ystävyys loisti. Mitään yksittäistä en noista bileistä muista, mutta sen tunnelman haluaisi taas kokea. Uusia ihmisiä tuttujen blogien taustalta. Monet noista naamoista ovat jääneet ystäviksi tai hyviksi tutuiksi. Se oli sosiaalista mediaa parhaimmillaan. Kirjoitettiin nettiin sitä sun tätä ja tavattiin Punavuoden Ahvenen kabinetissa. Sitä tulee muisteltua edelleen kaihoisella lämmöllä.

  2. Oi noita aikoja. Kymmenen vuotta sitten helmikuussa minäkin aloitin oman blogini. Siihen aikaan Blogilista.fi: ssa oli noin 2000 blogia. Nykyään on yli 40.000. Silloin lähes kaikki bloggaajat olivat tuttuja, vaikken blogimiiteissä käynytkään, mutta he olivat tuttuja kirjoituksiensa kautta. Bloggarit olivat omalaatuisensa yhteisö silloin. Aika paljon vastusta tuli valtamedian taholta. Muistan kuinka kirjailija Juha Seppälä haukkui minut ja runoilja Hannu Helinin, kun me blogattiin. Eikä kulunut aikaakaan kun hän rupesi itse bloggaamaan Satakunnan Kansan sivustolla. Oiskohan se paras blogimuistoni niiltä ajolta.

  3. Onnea blogivuosikymmenelle ! Hatunnosto.

    Ikimuistoisin blogihetkeni oli ehdottomasti kun bloggattuani monta kuukautta yksin lähinnä suvun ja ystävien iloksi, löysin blogilistan vihdoin vuonna 2005 ja alkoi kommenttien vyöry molempiin suuntiin. Vuorovaikutusta ja keskustelua – blogistanin ihan parasta antia on ulkosuomalaisen virtuaalinen side kotimaahan.

    Merci !!!!!!!!!! =D

  4. Paras blogimuistoni istuu tuossa parin metrin päässä sohvalla maha pyöreänä. Kahden viikon päästä laskettu aika ja yhteinen puutalo.

    Ilman toistemme blogeja emme olisi tässä vaikka asuimme vain muutaman kilometrin päässä toisistamme silloin.

  5. Itselläni on niin lyhytikäinen blogi, että muistoja ei vielä hirveästi ole. Jos nyt kuitenkin yksi. Olen tuttavieni kanssa vuoden yrittänyt keksiä eräästä kesällä ottamastani kuvasta, mikä haukka on kyseessä. Ja nyt -kiitos blogin, sain vihdoin vastauksen!

  6. Onnittelut. Olipa se aikaa, kun Pinserin lista oli voimissaan. On aika rientänyt.

    Mieleen on jäänyt, kun Schizo-Janne julkaisi kuvat t-paidasta tekstillä “I fuck like a girl” ja uhosi muistaakseni menevänsä naikkaan vastaantulevan, kyseiseen paitaan pukeutuneen, mimmin kanssa. -Teetin muuten kyseisen speksin mukaisen paidan frendilleni lahjaksi, mutta tarina ei kerro, törmäsikö S-J ikinä kyseiseen pukineeseen. Mutta idea oli siis blogista. =)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *