Suuria ja pieniä asioita kartalla

BBC Dimensions visualisoi kerrassaan mainiosti suuria ja pieniä asioita käyttäen hyväksi Google-karttaa. Sen avulla voi asetella kartalle erilaisten historiallisten paikkojen, tapahtumien tai esineiden ääriviivoja. Mielenkiintoisen kartasta tekee se, että ääriviivat voi laittaa itselle tuttujen paikkojen päälle.

Piilaakso Tampereen yllä

Voit esimerkiksi katsoa, miten iso Piilaakso olisi jos se olisi Tampereella. Tai miten pitkälle astronautit vaelsivat ensimmäisellä kuukävelyllä jos kuumoduuli olisikin laskeutunut Kangasalan keskustaan.

Kuukävely Kangasalla

Sivustolta löytyy erikokoisia ääriviivoja aina Kuusta trooliverkkoon.

Vastaavanlainen hauska vertailusivusto on If it were my home, jossa voi vertailla maita toisiinsa sekä kartalla että tilastoissa.

Suomi verrattuna Australiaan

Sivusto osaa esimerkiksi kertoa, että jos asuisin Suomen sijasta Australiassa, eläisin 2.59 vuotta pidempään ja palkkani olisi 11% parempi. Mutta terveydenhoitoon kuluisi 17,4% enemmän rahaa. Ja että Australia on tosi iso kun sitä katselee Euroopan kartan yllä.

One thought on “Suuria ja pieniä asioita kartalla

  1. Verotus unohdettu eli kyseessä ei ole tulovertailu vaan GDP-vertailu. Aika satavarmasti Ausseissa jää käteen huomattavasti enemmän rahaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *