Arkisto: August, 2009

Kolmiulotteinen Helsinki

Kirjoittaja Sami, 18.8.2009

Picture 1

Viime aikoina on kuulunut raportteja Googlen kamera-autojen kiertelystä suomalaisten kaupunkien kaduilla. Nyt alkaa hiljalleen tulla näkyviin tuloksiakin: Google Earthin käyttäjät pääsevät ihailemaan fotorealistista 3d-Helsinkiä, eli katselemaan karttaa jossa näkyvät myös rakennukset aidon oloisina.

Google ei ole paljastanut, miten he rakentelevat kolmiulotteisia kaupunkimalleja, mutta epäilen että kamera-autoista saadusta kuvadatasta pystytään erottelemaan melko hyviä rakennusten malleja. Kun rakennus on kuvattu useasta eri suunnasta, sen muoto pystytään laskemaan.

Pääset tutkiskelemaan kolmiulotteista Helsinkiä lataamalla koneellesi Google Earthin ja zoomailemalla kohti Helsinkiä. Selaimessa katseltavat katunäkymätkin tulevat luultavasti jossain vaiheessa näkyviin Helsingistä, Tampereelta ja muistakin kaupungeista joissa Googlen autoja on bongailtu.

Google päivitti tässä vähän aikaa sitten myös Tampereen satelliittikuvan. Harmi vain, että menivät valitsemaan huhtikuussa otetun lumisohjoisen kuvan jonka päällä on vielä pilvihuntua. Noin huonolaatuisesta kuvasta ei ole juuri iloa.

Valotaidetta

Kirjoittaja Sami, 7.8.2009

Projection on Buildings from NuFormer Digital Media on Vimeo.

Otetaan rakennus, tehokas videotykki ja innovatiivinen taiteilija. Tulos: ällistyttävää valotaidetta.

Kesäpäivä Kangasalla -video

Kirjoittaja Sami, 3.8.2009

Tällainen siitä autokameralla kuvatusta videosta tuli! Sadevideoita sitten myöhemmin erikseen :)

Tässä linkki videoon Youtubessa – siellä voit mm. katsoa videon teräväpiirtomuodossa (klikkaa HQ-painiketta).

Autokamera

Kirjoittaja Sami, 2.8.2009

Fun with the cam

Tämän päivän hauska kokeilu: autokamera. Kiinnitin videokameran taustapeiliin Gorillapodin avulla. Ajellessa tuli vastaan komeita pilviä ja pieni ukkoskuuro. Videoklippejä tulossa vähän myöhemmin :-)


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.