WP-Spamfree toimii hienosti – toivottavasti

Pinseriä on vaivannut viime aikoina kommenttispammiongelma. Yritteliäät roskapostittajat ovat pommittaneet blogia tuhansien kommenttien päivävauhdilla. Normaalisti hyvin toimiva Akismet-suodatinkaan ei ole auttanut, sillä se päästää muutaman prosenttia roskasta läpi. Tällä hyökkäysvauhdilla se tarkoitti kuitenkin sitä, että Pinserin siivoamiseen täytyi käyttää joka päivä aikaa ja vaivaa.

Kokeilin ensin lisätä Akismetin avuksi Bad Behaviour -pluginin, mutta siitä ei ollut mitään iloa. Bad Behaviourin sivuilta pisti kuitenkin silmään mielenkiintoinen blogikirjoitus jossa BB:n tekijä Michael Hampton arvosteli kovasti toista roskakommenttien poistajaa nimeltään WP-Spamfree. Hänen täytyi olla todella huolissaan uudesta kilpailijasta.

Niinpä hain WP-Spamfreen ja asensin sen. Ja totta tosiaan: kommenttiroskan tulo tippui kuin seinään, ainakin ensimmäisen puolen vuorokauden kokemuksien perusteella. Kuten arvostelijat toteavat, tälle on kuitenkin hintansa: jotta kommentteja voi jättää, selaimessa on oltava tuki Javascriptille ja evästeille. Ilman niitä kommentin jättäminen ei onnistu.

Mutta vieläkö on sellaisia käyttäjiä, jotka surffaavat ilman evästeitä ja JS:ää? Olisi hauska kuulla asiasta – tiedän että ette voi jättää kommenttia, mutta ilmoittautukaa sähköpostilla osoitteeseen samik@iki.fi. Jos WP-Spamfree osoittautuukin hankalaksi ratkaisuksi lukijoille, keksitään tilalle sitten jotain muuta. Siihen asti aiomme kuitenkin nauttia taas hiljaisuudesta roskakommenttirintamalla.

16 thoughts on “WP-Spamfree toimii hienosti – toivottavasti

  1. I have JavaScript and cookies so perhaps I will have no trouble.

    I should say, though, that Bad Behaviour doesn’t really compete with WP-SpamFree or Akismet or other spam solutions; it enhances them by lowering the number of spam that one has to look through to find the few legitimate comments.

  2. Michael: You’re right – it’s a good idea to leave BB running in any case to filter not only spammers but also harvesters and other baddies.

    Thanks for the comment too! I was a bit surprised to see it but then I remembered that Google Translate now does Finnish too. Or you actually speak Finnish! :)

  3. Miksi Pinseri ei käytä maailman yksinkertaisinta kikkaa? Kun käyttäjää pyydetään täyttämään ylimääräinen sana yhteen kommenttilootan laatikkoon, roskapostin tulo loppuu kokonaan. Pyydettävä sana voi olla koko ajan sama, sillä roskapostittajien automaatit eivät ymmärrä ylimääräisiä kenttiä kommenttilomakkeessa.

  4. Mulla Bad Behaviorin ja Spam Karma 2:n yhdistelmä on toiminut yllättävän hyvin. Joskus on joku ihmisen kirjoittama kommentti joutunut moderointijonoon, mutta sitä tapahtuu harvoin, yhtä harvoin kuin spämmin tulo spämmivahtien ohi.

    Mutta elämme jännittäviä aikoja kun SK2:n kehittäjä on siirtynyt pois puikoista ja SK2 on nyt GPL-lisenssin alla. Pitää pitää mielessä tämä WP-Spamfree.

  5. Olin Pnin tavoin kehaisemassa spam karmaa, jota olisi muuten voinut suositella aika varauksettomastai parin vuoden ajon kokemuksella, mutta mutta, kuten todettu ko. projektin kohdalla on tällä hetkellä hienoinen epävarmuuden ilmapiiri. Projektia ja mitä sille käy kannattanee kuitenkin sivusilmällä tarkkailla, varsinkin jos wp-spamfree alkaa jossain vaiheessa takellella.

  6. Minun kokemuksen mukaan kaikki blogien lukijat eivät käytä javascriptiä. Eräässä blogissani oli yhdessä vaiheessa käytössä NicEdit-niminen js-riippuvainen liitännäinen. Poistin sen heti, kun yksi lukijoistani valitti, ettei voi kommentoida. Ilmeisesti tällä lukijalla ei ollut js päällä, tai hän käytti jotain js-blokkaajaa.

  7. Itse asiassa minulla oli aikoinaan käytössä Spam Karma, mutta sen captcha-toiminnassa oli jotain bugeja. Spam Karma oli kyllä tehokas…. voisi ehkä katsoa jos bugeille saisi tehtyä jotain ja ottaa se uudelleen käyttöön.

    Spam Karman toinen ongelma oli tosiaan aiheetta spammiksi tuomitut kommentit, eli se vaati jatkuvaa spammikansion tarkkailua väärin luokiteltujen kommenttien varalta.

    Ja se kolmas ongelmakin tuli yllä mainittua: kun tekijä on ilmoittanut että ohjelmalle ei ole tulevaisuudessa tukea, oli sekin arveluttava seikka.

    @Tuomo: mahtaako tuollainen ylimääräisen sanan toiminto olla oikeasti tehokas ja löytyykö siihen pluginia?

  8. Sami: Omassa blogissani yhden sanan kysely on ollut viimeiset pari vuotta käytössä ja hyvin toimii. En saa ikinä spammia blogiin. Sanan voi vieläpä varmuuden vuoksi vaihtaa vaikkapa kolmen kuukauden välein. Käytän WordVerify-nimistä pluginia: http://chris.quietlife.net/wordverify/

  9. Teksti- ynnä muut kuvavaristukset ovat huonoja. Vaikka toimivat, ne tuottavat käyttäjälle vaivaa siinä mielessä, että kuvassa näkyvä teksti pitää täyttää kenttään tai kysymykseen on vastattava oikein – kenttään. Tämä ei estä manuaalista roskapostittamista. Omassa blogissani Akismet on riittänyt eli 99,9 % roskapostista on mennyt oikeaan paikkaan, vain muutama arviointijonoon. Akismet syö kyllä välillä oikeitakin kommentteja ja niitä palauttelen kun huomaan.

  10. Itsekin olen hieman arkaillut noiden sanatestien kanssa… ne eivät ole erityisen hyvää käytettävyyttä mielestäni.

    WP-Spamfreen asentamisen jälkeen ei ole muuten tullut yhtään spammiviestiä läpi! Ja niitä on sentään yritetty lähettää tuhansia ja taas tuhansia.

    En kyllä tiedä kuinka moni kunnollinen kommentti on jäänyt haaviin, sillä WP-Spamfreestä ei näe minkäänlaista logia.

  11. Itse käytän JS:ää, mutta tunnen kyllä useita jotka eivät halua sitä päällä pitää. Firefoxin add-onilla saa itse valikoimilleen sivuille JS:än päälle jos haluaa sitä muuten pitää pois päältä.

  12. Toimii konttorillakin ei kaikki ok ! Captchat ovat joskus hankalia kun surffaa mobiilisti eikä ole aktivoinut kuvien lataamista. Yleensä aktivoin mutta joskus se unohtuu pois ja silloin kommentti katoaa taivaan tuuliin…

  13. Pikku tilannetiedotus: WP-spamfree on kahdessa kuukaudessa estänyt 94000 spämmikommenttia.

    Vaikka niistä olisi päässyt läpi vain yksi prosentti, olisin saanut siivota joka ikinen päivä pois toistakymmentä roskakommenttia.

    Erittäin hyödyllinen plugin siis.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *