Keljuttavaa kyykytystä
Kirjoittaja Riitta, 3.7.2008Lapsuudessani kesän kohokohdaksi muodostui usein matka Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin. Autossa kulki ihmisten mukana aina koira, joka nautti täysin rinnoin matkailusta. En muista vanhempieni koskaan käyneen nykyisenlaista paperisotaa, joka vaaditaan lemmikkieläimen viemiseksi muiden pohjoismaiden alueelle.
EU:n kantava idea on vapaa liikkuvuus. Se tarkoittaa aivan kirjaimellisesti sitä, että maasta toiseen pitää päästä siirtymään vapaasti EU:n ulkorajojen sisällä. Tätä periaatetta Ruotsi ei kunnioita.
Ruotsissa ja Norjassa vaaditaan laboratoriotestin tulos, joka osoittaa rabiesrokotuksen vasta-aineita löytyvän Suomesta tulevan koiran verestä. Testin voi tehdä aikaisintaan 120 vuorokauden ja viimeistään vuoden kuluttua rokotuksesta (vaikka se on voimassa kaksi vuotta). Todistuksen saaminen kestää 2-3 viikkoa eikä sekään vielä riitä. Koiralla on myös oltava lemmikkipassi ja eläinlääkärin on merkittävä siihen vasta-ainetestin tulos ja varmennettava se allekirjoituksella ja leimalla. Lemmikkipassin hankkiminen puolestaan edellyttää mikrosirua tai tatuointia koiralla.
Selkeästi Ruotsin käytäntö on ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa ja lisäksi vaikuttaa tarpeettomalta, koska ihmisten mukana kulkevilla seuraeläimillä harvemmin on vesikauhu. Sitä paitsi olen kuullut, ettei varsinkaan pohjoisen raja-asemilla kukaan ole kiinnostunut näitä papereita katselemaan edes pyynnöstä, vaikka laki edellyttää yhteydenottoa tullivirkailijaan.
Keljuttaa tuollainen kyykytys niin paljon, että pitäkööt tunkkinsa.
3.07.2008 klo 13:59
Norja ei ole EU-maa.
3.07.2008 klo 14:41
Totta puhut. Korjasin tekstiä niin, että asiasta ei vahingossakaan jää väärä käsitys. Mielestäni pohjoismaiden välillä voisi vallita vapaa liikkuvuus muuallakin kuin EU-alueella.
3.07.2008 klo 15:45
Suomessa esiintyy rabiesta. Ruotsiin ja Norjaan eivät sitä halua. Ihan ummärretävä käytäntö.
3.07.2008 klo 17:17
Suomessa ehkä esiintyy rabiesta, mutta kuinka paljon sitä esiintyy lemmikkieläimillä etenkään kaupungissa asuvilla? Ja lemmikkipassissa kuitenkin näkyy voimassa olevat rokotukset…
http://europa.eu/abc/travel/pets/index_fi.htm
4.07.2008 klo 12:00
Lemmikkipassi on kyllä mainio asiapaperi, Totillakin on sellainen. Mutta tosiaan sea oli kiteyttänyt hyvin pointtini. Kun lemmikillä on paperit ja rokotukset kunnossa, niin on tähtitieteellisen pieni mahdollisuus, että eläin kantaisi rabiesta rajan yli.
4.07.2008 klo 14:07
Jos Suomessa esiintyy rabiesta, sitä esiintyy myös Ruotsissa, kun eivät ole mikään turvakaarella varustettu saari, vaikka ehkä niin toivoisivat. Villielukkalaumata kulkevat aika vapaasti, ja niillä ei lemmikkipassia ole, eikä sitä niiltä kysytä.
5.07.2008 klo 12:07
Jos äänestää valtaan poliitikkoja, jotka saavat kiksinsä rajattomasta sääntelystä, niin rajatonta sääntelyä siitä myös saa. Paska juttu, mutta niin se vain on.
Btw. tabilla ei pääse “Lähetä minulle sähköposti-ilmoitus” -valintaboksiin lainkaan.
5.07.2008 klo 15:14
hmm.. koira joka nauttii automatkailusta on aika eriskummallinen tapaus. Itse en ole tavannut sellaisia kovin montaa.
16.07.2008 klo 23:29
Elämässä sitä kohtaa joskus vastoinkäymisiä