Jep, olen omituinen
Kirjoittaja Sami, 18.1.2006Kerran Riitta osallistui, niin kyllä sitten minäkin kun kerran haastettiin. Säännöt menevät seuraavasti:
Homman nimi on siis se, että paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.
Omituisia tapojani:
- Pidän tietokoneen vieressä olevassa kynätelineessä puista keppiä, jolla raaputan selästä sitä paikkaa minne käsi ei ihan yllä. En tiedä mistä keppi on peräisin. Se on yhdeltä reunalta maalattu valkoiseksi, siinä on pari naulanreikää, ura ja se on kulunut päistä. Joskus pureksin sitä hajamielisesti.
- Säilytän esineitä, joita kuka tahansa muu olisi heittänyt ajat sitten pois. Minulla on mm. maatuskan näköinen Tampin kuori 1980-luvun lopulta, snow globe joka on puolillaan vettä ja jonka sisällä on Bambi sekä McDonaldsin Happy Mealista tullut 101 Dalmatiankoiraa -figuuri. Pidän niitä silloin tällöin esillä Riitan suureksi riemuksi. (Tietääkö joku mitä snow globe on suomeksi?)
- Aina kun käyn Ikeassa, ostan keltaisia pattereita ja jatkojohdon. Ja silti minulla ei ole tarpeeksi jatkojohtoja. Vaikka käynkin Ikeassa aika usein.
- iPodini 20 gigatavun kovalevy on täpötäynnä musiikkia, mutta käytän sitä lähes poikkeuksetta vain podcastien kuunteluun. Silloin kun päädyn kuuntelemaan musiikkia, kuuntelen Rehupiiklesiä. (Tietovisa: Yhdessä Rehupiiklesin kappaleessa mainitaan sukunimeni. Kuka tietää, missä?)
- Katson TV:stä Salaisia kansioita ja vihellän alku- ja loppumusiikkien tahdissa. En osaa viheltää.
Haastan mukaan khiloun, pni:n, tuotoin (molemmat), velipojan ja helvetin lieskat.
18.01.2006 klo 09:54
Snow Globe - eikö se ole tuollainen pieni lumimaailma…?
18.01.2006 klo 11:08
No se snow globehan on vesivisio =).
18.01.2006 klo 13:58
Eikös suomessa puhuta tuttavallisesti lumisadepalloista?
18.01.2006 klo 14:17
Niin itselläni on myös samanlainen IKEA syndrooma, 10 kpl paristopaketti ja jatkojohto. Ja pakko pehmistäkin on ostaa. Hakkaa mennen tullen Valion pehmiksen.
18.01.2006 klo 14:57
Kök-kök-kökkä-köykkä :) Hitsi, kun ei kappaleen nimi muistu mieleen, eikä edes se, mistä se on versioitu.
Mahtavaa kamaa. Ei sen kuuntelemisessa ole *mitään* omituista. Höh. :)
18.01.2006 klo 17:51
Ookko sä köyhä-vai rikas Köykkä?Äiteeni ennen niistä toimitteli,sukuakin kai pikkuusen.Rehupiiklesit ovat Sikakylästä,jookos?
18.01.2006 klo 21:29
Miten, pätkiikö muistini pahasti, jos muistelen kappaleen olevan Tauno Piirto-Rajala levyltä Kyröjoki tuluvii.
(Oma ehdoton suosikkini on jalarakkautta: “Rakkautemma syvä on kuin Hirvijärvi, rakkautemma paksu on kuin … kunnallissanomat” LOL)
19.01.2006 klo 16:52
Pääsit meidän top vitoseen tästä meemistä, tehtiin verkkoon juttu kun oli niin hauskoja nämä outoudet
http://www.hs.fi/henkkoht/artikkeli/Omituisuusmeemi/1135218412567
19.01.2006 klo 18:03
“Snow globe” on maisemakupla. Lähde: Tatun ja Patun oudot kojeet.
19.01.2006 klo 18:57
Minähän en siis ole Jalasjärven Köykkiä, vaan Ylistarosta. Eli ei sukua Rehupiiklesien Kökkä-Köykälle.
20.01.2006 klo 15:29
Miksi pinseri yritti tunkea koneelleni n+1 keksiä, kun tulin tälle sivulle? Saisinko keksittömän version osoitteen?
20.01.2006 klo 16:05
Cow,
cookiet tulevat statistiikkasoftista (Sitemeter ja Google Analytics) ja Googlen mainoksista.
Keksitöntä versiota ei ole tarjolla, mutta voit toki kieltää selaintasi ottamasta niitä vastaan.
20.01.2006 klo 19:50
lassej, kiitos myös tuosta muistutuksesta :) Kyllä *kaikkien* pitäisi kerran elämässään kokea jotain, mikä on verrattavissa The Kunnallissanomiin (http://www.jp-kunnallissanomat.fi/).
21.01.2006 klo 13:41
Hyvä tredi kerrankin
22.01.2006 klo 12:19
Noniin, velipojan haaste otettu vastaan. Junkkari vain on vanha osoite nykyään, aivan uunituore toiminta löytyy tuosta nimen takaa.
25.01.2006 klo 17:47
No oiskos se nimi kuitenkin Hakala , meinaan Kevään orotusta -biisistä. Siinä Hakala astuu kummihanskoonensa navettahan kun lehemät orottaa sonnia..
28.01.2006 klo 22:09
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaisella pitää olla kotonaan Köykkä, mutta vain yksi.