Hiidenvirta, anyone?

Monet Blogistanissa eivät halua puututtavan blogilistan sisältöön edellisen jutun kommenteista päätellen. Niitä, jotka ehtivät jo kiihtymään, kehotan hengittämään syvään ja rauhallisesti muutaman kerran: Blogilistan linjanvedot tapahtuvat edelleen pinseriläisten toimesta. Kaupalliset tahot eivät ole laittaneet ketään selkä seinää vasten.

Etusivun ulkoasu on yhä työn alla ja palaan siihen lähiaikoina. Huomio on viime aikoina kuitenkin keskittynyt turhan korostetusti käyttötilastoihin. Seuraavaksi nähdään kehitystä muissa toiminnoissa.

Sitten ihan toiseen asiaan. Digiboksipahuksen kovalevy pääsi täyttymään ja Hiidenvirta-sarjan viimeinen jakso ei tallentunut. Pinserilässä mietitäänkin, mistä löytäisimme ohjelman päätösjakson. Mahtaisiko jollakin lukijalla olla se tallessa?

[Lisäys: Koska Blogilistan etusivu ei ole enää tilastointilista sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan lista viimeksi klikatuista, laitoin siinä näkymään myös ne blogit jotka ovat rastittaneet itsensä pois top-listalta. Samat blogithan näkyvät myös tuoreissa. OK?]

Blogilistauutisia

Kansanliike Blogilistan tuoreiden palauttamiseksi on pantu merkille, eli räätälöin etusivua lähiaikoina. Yrittäkää kestää siihen asti… (onko tuo etusivu kenenkään mielestä kiva?)

Mutta sitten on tämä toinen asia: blogit, joilla on tuhma nimi, kuvausteksti tai sisältö. Olen jo saanut vaatimuksia Runkkublogin poistamisesta listoilta. Tuleeko Blogilistalla harjoittaa sensuuria? Mihin raja vedetään? Entäs jos listalle alkaa tulvia pornoblogeja? Onko “Krapulablogi” ruma nimi? Saako blogin kuvaustekstissä kiroilla? Lisätäänkö blogien tietoihin kohta “K-18” ja filtteröidään näkyvistä ellei käyttäjä nimenomaisesti toisin halua?

Kuulisin mieluusti mielipiteitänne.

[Lisäys: Muutin hieman etusivua, eli kokeillaan huomiseen asti etusivulla hieman uudella tavalla generoitua listaa. Kommentoikaapa.]