JK:..verkkolokikirjaa tai verkkopäiväkirjaa mutta ne on pikkuisen eri asia. Mutta kysytäänpä asiaa Kari Haakanalta. Hän on nimittäin sellainen journalisti, joka ensimmäisenä tiettävästi Suomessa tämän bloggaamisen aloitti. Siitä on jo öö useampi vuosi. Kari Haakana toimii tietokonelehden toimituspäällikkönä ja on tällä hetkellä lomailemassa mutta tämä haastattelu tehtiin viime viikolla….(poistettu JK:n refereointia KH:n sivujen sisällöstä) Mutta kuunnellaan Kari Haakanaa.
KH: Öööö, no oli yli kolme vuotta.. alkaiskohan siitä kohta tulla neljä vuotta suurpiirtein mutsen verran pitää täsmentää, että bloggaavista toimittajista Suomessa ensimmäisiä maailmalla kyllä on ollu jo ennen sitäki.
JK: Niin varmasti, millon oli muuten ensimmäiset maailmalla?
KH: No sitä on vähän vaikee sanoo millon oli edes ensimmäinen blogi.

Sinulle on voinut jäädä ohjelman perusteella mielikuva minusta ensimmäisenä bloggaavana toimittajana. Sille en voi mitään, mutta panit kirjoituksessasi suuhuni sanoja, joita minä en sanonut ja se kyllä jyrsii. Toisten sanoista minun on huono vastuuta ottaa, varsinkin kun en ollut paikalla niitä kommentoimassa.

Blogien rinnastaminen yksin journalismiin on typerää, koska journalistinen julkaiseminen on vain yksi bloggaamisen muodoista ja mahdollisuuksista. Mutta toisaalta: tämän ohjelman aiheena oli vakiintuneen median vaikutus blogeihin, joten näkökulman valinta oli sikäli ihan kohdallaan. Ja on se (kansalais)journalismi blogeissa kuitenkin ihan olemassaoleva ilmiö. Kyllä siitäkin voi puhua.

enpä ala yksilöimään juttuja ja henkilöitä. Minusta se ei vaikuta oikein korrektilta ja hyvältä idealta. Suoria “pointtereita” ei siis ole tiedossa.

En ottanut ohjelmaa talteen enkä taatusti jaksa kuunnella sitä toistamiseen. Tälle kuulijalle jäi kuitenkin mielikuva, että ensimmäinen bloggaava toimittaja oli Kari Haakana.

Media tekee juttuja mediasta aivan kuin bloggaajat tekevät juttuja bloggaajista. Sinänsä ihan ymmärrettävää. Tässä on kuitenkin mittakaava moneltakin hukassa. Minua henkilökohtaisesti ärsyttää valtamedian tapa ensin omia ilmiöt ikään kuin olisivat ne itse keksineet ja sitten alkaa pyöritellä tätä itse laadittua “totuutta” jatkuvassa luupissa.

Korostan, että kyse on henkilökohtaisista tuntemuksistani, ei objektiivisesta totuudesta.

Ylipäänsä minusta on kyseenalaista rinnastaa blogit journalismiin ja tehdä niistä jonkinlaista kansalaisjournalismia. Fokus on aivan toinen kirjoittaessani omia mielipiteitä omaan blogiini kuin pyrkiessäni tiedonvälitykseen perinteisessä mielessä.

Arvelen, etten ole lajissani ainoa. Minä esimneriksi en kirjoita Pinseriin “kolumneja” tai “uutisia” tai “pääkirjoituksia” vaan mietteitäni.

Kysymystäsi mainostajista en ymmärtänyt, joten voitko formuloida tarkemmin?

Pääsin vasta nyt kuuntelemaan ohjelman ja kuten muistelinkin, en siellä kehuskele olevani “ensimmäinen bloggaava toimittaja”. Tämän epiteetin heitti ohjelman toimittaja suorassa studiokeskustelussa, jossa en ollut läsnä. Ennalta nauhoitetussa haastatteluosuudessa Kulmanen kysymyksensä johdanto-osuudessa käytti termiä “yksi ensimmäisistä bloggaavista journalisteista”, jota vastauksessani vielä täsmensin että Suomessa ehkä.

Se, että bloggaavia toimittajia haastateltiin tässä jutussa oli luontevaa, koska ohjelma käsitteli bloggaamista ja journalismia (ja ko. ohjelman aihepiirinä yleensäkin on media). Esim. Kuukausiliitteen taannoisessa jutussa ja muissa bloggaamista yleisemmin käsittelevissä jutuissa esille ovat mielestäni hyvin päässeet muut kuin journalistit.

Voisitko Riitta antaa suoria pointtereita tapauksiin, joissa toimittajat ovat ryhtyneet “opettamaan ja saarnaamaan tekstinteosta”? Omahyväisyys ja likinäköisyyshän ovat sinänsä ammattiominaisuuksia, joten niistä en ole huolissani.

Kelpaisiko keskiaukeaman ihailijakuva kuukauden ATM:lle vai pitäisikö olla jokin pakina-palsta?

Mitä sitten tulee “virallisten” toimittajien blogeihin, niin niitähän voi tyhjentävästi kuvata lähinnä kahdella ilmaisulla: tylsä ja poliittisesti korrekti, eli jotain, mikä on mielestäni jollain lailla koko bloggaamisen idean vastaista, sillä jos haluamme lukea tylsiä ja poliittisesti korrekteja juttuja, niin me luemme niitä lehdestä.

Jos tulevaa bloggaajajulkisuutta ennustaa, niin joka paikassa haastatellaan tulevaisuudessa näitä Meriläisiä, Haakanoita sun muita, eli samoja tylsääkin tylsempiä hahmoja, jotka eivät mainostajien menettämisen pelossa uskalla sanoa mitään mielenkiintoista. Käytäntönä on jo tavallaan ollut tähänkinkin asti se, että samoja bloggaajia haastatellaan kymmenissä jutuissa kerta toisensa jälkeen – mikä onkin varsin rasittavaa.

Jos kiinnostavia ja blogistanille erityisiä ilmiöitä halutaan etsiä, niin nostan esimerkiksi (kuten joku jo aikaisemminkin ehdotti) ATM-bloggaajat – ilmiö, jota ei mistään muusta mediasta löydy. Jos ette tiedä, mikä on ATM-bloggaaja, niin en sitä ala tässä selittämään, vaan kehotan tutustumaan paremmin blogistanin originelleihin ja merkittäviin instituutioihin.

>Minä taas yritin tekstilläni kuvata, että verkkojulkisuudessa toimittaja ei >ole automaattisesti arvostettu hahmo.

En voisi enempää olla kanssasi samaa mieltä ja viittaankin privablogissani mainitsemaani digitaalisten lihasten treenaamiseen ehdotan, että jatkamme pikimmiten keskustelua livenä ja vaikkapa peräti olutlasin ääressä, koska luulen, että ajattelemme paljolti samoin asioista. Tässä kohtaa, peace, respect, ja tapamisiin (oletteko loppuviikosta kylillä, kysyy nimim. perjantaina Tampereella)

Tuija:
Minä taas yritin tekstilläni kuvata, että verkkojulkisuudessa toimittaja ei ole automaattisesti arvostettu hahmo.

http://www.yleradio1.fi/mp3/julkinensana051107.mp3

Riitta, pahoittelen, etten osannut suorassa lähetyksessä muotoilla Pinserin syntyhistoriaa fiksummin.

Oma ensimmäinen muistikuvani Samista liittyy aikaan, jolloin hän opetti atk-asioita meille toimittajaopiskelijaplantuille Tampereen yliopistossa 90-luvun alussa. Häneen liittyvällä repliikilläni yritin tuon keskusteluohjelman kontekstissa kuvata, että henkilö, joka ei ole ammatiltaan toimittaja, voi olla kunnioitettu hahmo verkkojulkisuudessa siellä ansaitsemansa maineen nojalla.

Tässä toimittajat-bloggaajina-keskustelussa on häirinnyt se, että toimittajien pitäisi olla jotenkin “aikuisia” bloggaajina vain siksi, että ovat joskus kirjoittaneet johonkin enemmän kuin oman nimensä. Kyllä toimittajakin käy paskalla, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Kulmasen jutussa haastatellaan toimittajia toimittajien asemasta bloggaajina. Nettipornon haitallisuudesta pitää kysellä Ron Jeremyltä!

kiitos selvennyksestä. Keskusteluohjelman asiayhteydestä ei käynyt mielestäni selville, minkälaisesta linkkaamisesta oli kyse.

Mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä muuten tällä bloggaamisella (“harrastajat” vs. “ammattilaiset”) on open source -maailmaan. Vieläkin open sourcea (pl. Linux ja pari muuta suurinta) katsotaan automaattisesti kieroon yrityksissä ja organisaatioissa, ja se leimataan harrastelijoiden puuhasteluksi. Kuitenkin jo ennen suuryritysten mukaantuloa oli suurin osa avoimen lähdekoodin ohjelmista kuitenkin ammatikseen koodaavien tai ohjelmoinnista korkeakoulututkinnon suorittaneiden kirjoittamia.

Nettikaupassakin Amazon on poikkeus, muut jylläävät ovat jo aiemminkin puolimonopolistisia massamyymäläketjuja.

Jokin äly tähän loppuun: itse toivon, että esimerkiksi Hesarin mukaantulo bloggaamiseen lisää koko ilmiön uskottavuutta myös valtamedian reunoilta.

korho:
joskus pitää saada möksöttää! ;-)

Tommi:
Juuri näin.

Tämä pätee myös painettuihin juttuihin. Mikä tahansa artikkeli, joka on koskenut sellaista aihealuetta, josta tiedän keskimääräistä enemmän, tuntuu sisältävän runsaasti asiavirheitä. Oletan että sama pätee jossain määrin myös sellaisiin aiheisiin, joista en liikaa tiedä. Ei toimittajan aikataululla tietenkään ehdi paneutua aidon tutkimuksen vaatimalla tarkkuudella asioihin.

“Miksi jo täälläkin nostavat naamaansa jatkuvasti esiin ihmiset, joilla on jo muutenkin ihan tarpeeksi sananvaltaa Suomessa?”

Miksi eivät saisi? Eihän se ole vanhoilta parroilta pois, pikemminkin päinvastoin kun saadaan blogistaniin lisää väriä.

Oman henkilökohtaisen toimittajabrändin luominen lienee myöskin vain järkevää näinä satunnaisten irtisanomisten aikoina.

Anteeksi vain, mutta kirjoituksesta jää tällaiselle webissä toistakymmentä vuotta luuhanneellekin juuri tuommoinen “älkää tulko meidän hiekkalaatikolle” -fiilis.

Aitojen ammattilaisten tituleeraaminen harrastelijoiksi on kylläkin lapsus, ei kuitenkaan välttämättä yleisen ylimielisyyden osoitus, mutta vähättelyä blogeja ja blogikulttuuria kohtaan kylläkin.

Nettimaailma on toisenlainen. Vanhoissa nyyssiohjeissa neuvottiin uusia lukemaan ryhmää oliko se vuoden vai puoli ennen omaa kirjoittelua. Missä perinteisessä työssä tai opiskelussa suvaittaisiin sellaista aikaa pelkkään orientoitumiseen?

Syitä voi jokainen miettiä. Ehkä internetin ensimmäiset käyttäjät sattuivat olemaan henkilöitä, jotka olivat tottuneet siihen, että asioiden hahmottaminen kestää aikansa. Toisaalta kuten kaikki asennushommia tai muuta tietokonetyötä tehneet tietävät, tietokoneen kanssa värkkääminen ei ole hätäisen hommaa. Yksi ilta vertasin levyä korjaavaa läppäriäni takkatuleen tai tervahautaan.

Jollain tavalla digimaailma muistuttaa aikakäsitykseltään enemmän säiden ja vuodenaikojen mukaan elävää agraarimaailmaa kuin paperijulkaisujen todellisuutta, joka on ottanut mallinsa teollisuudesta. Nettiin kirjoitetaan sub specie aeternitatis, lehtikirjoitusta myydään kuin silakoita.

Se on tietenkin lehtien perustehtävän kannalta ymmärrettävää ja oikein, mutta haittaa nettikirjoittelun ymmärtämistä. Puolin ja toisin.

Isot pelaajat voivat täysin vapaasti heittää korttinsa pöytään ja näyttää millaisia blogeja heiltä syntyy. Hyviä ei ole koskaan liikaa ja huonot laitetaan hännän viereen kainaloon ja poistutaan takavasemmalle.

Mediakonsernien toimintaa suorastaan pitääkin kommentoida ja kritisoida, mutta vinkkaisin, että liika ruikuttaminen kuulostaa pian pelkästä skene-poliisilta. “Me oltiin aitoja ja nyt koko homma on pilalla”. Turpa kiinni ja painukaa kirjoittamaan hyviä blogeja. Kaikki. Tai muuten tulee möksöttäjälle luunappi otsaan. ;)

Mutta uskon että alkuryminän jälkeen blogistaniassakin alkaa tasaantumaan mikäli monen ammattilaisen ego kestää sen että usein kansalaisjournalisti joka kirjoittaa “merkityksettömistä ja epäkiinnostavista pienen ihmisen asioista” saattaa olla huomattavasti mielenkiintoisempi tekstintuottaja kuin ammatikseen sitä suoltava.

hyviä pointteja. Kirjoitit:

“Mutta Riitta, kirjoituksestasi saa käsityksen ettei samalle hiekkalaatikolle saisi tulla leikkimään jollei osaa heti sääntöjä. Ja oikeastaan ei sittenkään koska kaikkien ei tartte päästä leikkimään hiekkalaatikolle. Niinkö?”

Ehkä minun pointtini on lähinnä se, että hiekkalaatikolle ei saisi tulla leikkimään kauhakuormaajalla. Tai ainakin, että niin ison ja järeän vempeleen kanssa olisi syytä harjoittaa hieman varovaisuutta ja huolellisuutta.

Minusta tämä oli vähän turhan kiivas kirjoitus.

Ymmärrän toki että väärät olettamukset ja diipadaapa-faktat jotka antavat omasta itsestä väärän kuvan vituttavat. Ymmärrän myös sen että “kollegojen” yritys vaikuttaa asiantunteville bloggaajille ja ylivertaisille tekstin tuottamisessa ärsyttää….

….mutta mitä oikeastaan voi olettaa uunituoreilta bloggaajilta? Vaikka he olisivat ammattitoimittajia, eivät he ole varmasti seuranneet blogistanian sisäänpäin lämpeävää bloggauskulttuuria kovin pitkään kun joku mainosheebo on keksinyt ehdottaa hesarilla tms. että laitetaampa toimittajat bloggaamaan koska se on trendikästä.

Mutta Riitta, kirjoituksestasi saa käsityksen ettei samalle hiekkalaatikolle saisi tulla leikkimään jollei osaa heti sääntöjä. Ja oikeastaan ei sittenkään koska kaikkien ei tartte päästä leikkimään hiekkalaatikolle. Niinkö?

Ihan niinkuin internettiin ei mahtuisi vaikka minkälaista diipadaapatoimittajaa ja bloggaajaa, ilman että ketään tarvitsee alkaa dissailemaan.