Kuoleman suudelmaa ja muuta valtamedian hömppää

Olen tarkoituksella ollut viime aikoina kirjoittamatta Pinseriin ja katsellut kiusaantuneen ärtymyksen vallassa, miten valtamedioiden enemmän tai vähemmän nimekkäät toimittajat ovat yli-innostuneen labradorinnoutajan eleganssilla saapuneet Blogistaniin.

Kiusaantuneisuuteni syntyy pitkälle siitä tosiasiasta, että olen koulutukseltani ja ammatiltani toimittaja. Kollegojen likinäköinen käsitys faktoista, omaa itseään ja muita toimittajia esilletuova omahyväisyys sekä taipumus ryhtyä heti opettamaan ja saarnaamaan tekstinteosta ovat ärsyttäneet eräitä muitakin kuin minua, joten syy ei voi olla pelkästään havainnoijassa.

Miksi jo täälläkin nostavat naamaansa jatkuvasti esiin ihmiset, joilla on jo muutenkin ihan tarpeeksi sananvaltaa Suomessa? Vieläpä “henkilökohtaisen toimittajabrändin” esiintuomiseksi, kuten eräs toimittaja tänään radiossa muotoili. Nimityksen brändäsi äsken Tuija Aalto YLE:n ykköseltä lähetetyssä, Juha Kulmasen toimittamassa radio-ohjelmassa blogeista.

Siellä Aalto myös kertoili radion kuulijoille, miten Pinserin ja blogilistan on perustanut “harrasteleva netti-ihminen Sami Köykkä” tms. Väännetäänpä taas rautalangasta. Pinserin ja blogilista.fi:tä edeltäneen Pinserin blogilistan ovat perustaneet toimittaja Riitta Santala-Köykkä ja it-asiantuntija Sami Köykkä.

Samassa ohjelmassa Kari Haakana uskoi olevansa ensimmäinen suomalainen bloggaava toimittaja. Hohoo. Muistan täällä kyllä muitakin nähneeni, mm. Pekka Pekkalan itseni lisäksi.

Tietenkin keskustelussa muuten järkevän kuuloinen Hesarin päätoimittaja Reetta Meriläinen valitteli linkittämisen vaikeutta, kun hän ei halua ohjata ihmisiä maksullisiin linkkeihin, joissa on joku koura ojossa. Kuten Hesarissako? Haloo?

Sitten ovat vielä nämä tölvijät ja tökkijät, kuten joku ilmaisjakelulehteen kirjoittava hutkiva journalisti ja eräs sysipimeässä kulkeva mainontajulkaisun heebo. Antakaa mun kaikki kestää. Ei, en laita linkkejä. Tuollainen valtamedialle ominainen väkinäinen vastakkainasettelu, kilpailu, provokaatio ja ylpeänä yössä vaeltaminen eivät ansaitse linkkiä.

33 thoughts on “Kuoleman suudelmaa ja muuta valtamedian hömppää

  1. sivustakatsoja,
    enkös juuri kirjoittanut, että Sami ei yksinään ole blogilistan luoja.
    Ja kyllä helvetissä minua ärsyttää mm. lukutaidottomuus.

    Tuija:
    Minä taas yritin tekstilläni kuvata, että verkkojulkisuudessa toimittaja ei ole automaattisesti arvostettu hahmo.

  2. Riitta,

    >Minä taas yritin tekstilläni kuvata, että verkkojulkisuudessa toimittaja ei >ole automaattisesti arvostettu hahmo.

    En voisi enempää olla kanssasi samaa mieltä ja viittaankin privablogissani mainitsemaani digitaalisten lihasten treenaamiseen ehdotan, että jatkamme pikimmiten keskustelua livenä ja vaikkapa peräti olutlasin ääressä, koska luulen, että ajattelemme paljolti samoin asioista. Tässä kohtaa, peace, respect, ja tapamisiin (oletteko loppuviikosta kylillä, kysyy nimim. perjantaina Tampereella)

  3. Tuija:
    Mielenkiintoinen ajtus. Palataan asiaan mailitse. Peace, respect. :-)

  4. Olen menossa tampereelle ensi viikonloppuna tamaamaan bloggaavia kavereita. Voisikohan tästä kehittää jotain? [Hieroo käsiään yhteen…]

  5. Innostuksissani jätin oikeinkirjoituksen tarkistamatta: “tamaamaan” ei liene mikään slangi-ilmaisu, vielä.

  6. Olen hyvin samaa mieltä Riitan kanssa ja lähes ainahan Pinseriin viitataan Samikin tekeleenä (itsekin olen niin tehnyt) – muutenkin radiojutun kohta Pinserin asemasta blogiyhteisössä särähti jonkin verran (kokeneen bloggaajaan) korvaan, tuli sellainen olo, että joku harrastelijanörtti on tehnyt jotain jänskää bloggaamiseen liittyvää, kun todellisuudessa koko blogiyhteisö Suomessa (en osaa verrata muihin maihin) on rakentunut Pinserin listojen varaan.

    Mitä sitten tulee “virallisten” toimittajien blogeihin, niin niitähän voi tyhjentävästi kuvata lähinnä kahdella ilmaisulla: tylsä ja poliittisesti korrekti, eli jotain, mikä on mielestäni jollain lailla koko bloggaamisen idean vastaista, sillä jos haluamme lukea tylsiä ja poliittisesti korrekteja juttuja, niin me luemme niitä lehdestä.

    Jos tulevaa bloggaajajulkisuutta ennustaa, niin joka paikassa haastatellaan tulevaisuudessa näitä Meriläisiä, Haakanoita sun muita, eli samoja tylsääkin tylsempiä hahmoja, jotka eivät mainostajien menettämisen pelossa uskalla sanoa mitään mielenkiintoista. Käytäntönä on jo tavallaan ollut tähänkinkin asti se, että samoja bloggaajia haastatellaan kymmenissä jutuissa kerta toisensa jälkeen – mikä onkin varsin rasittavaa.

    Jos kiinnostavia ja blogistanille erityisiä ilmiöitä halutaan etsiä, niin nostan esimerkiksi (kuten joku jo aikaisemminkin ehdotti) ATM-bloggaajat – ilmiö, jota ei mistään muusta mediasta löydy. Jos ette tiedä, mikä on ATM-bloggaaja, niin en sitä ala tässä selittämään, vaan kehotan tutustumaan paremmin blogistanin originelleihin ja merkittäviin instituutioihin.

  7. …hahaha. Joopa joo, minäkin unohdin äsken kokoamastani kuvitteellisesta blogijournalismi lehdestä Atm:mmät.

    Kelpaisiko keskiaukeaman ihailijakuva kuukauden ATM:lle vai pitäisikö olla jokin pakina-palsta?

  8. Mainostajien? Minkä mainostajien? Montako mainostajaa blogissani on?

    Pääsin vasta nyt kuuntelemaan ohjelman ja kuten muistelinkin, en siellä kehuskele olevani “ensimmäinen bloggaava toimittaja”. Tämän epiteetin heitti ohjelman toimittaja suorassa studiokeskustelussa, jossa en ollut läsnä. Ennalta nauhoitetussa haastatteluosuudessa Kulmanen kysymyksensä johdanto-osuudessa käytti termiä “yksi ensimmäisistä bloggaavista journalisteista”, jota vastauksessani vielä täsmensin että Suomessa ehkä.

    Se, että bloggaavia toimittajia haastateltiin tässä jutussa oli luontevaa, koska ohjelma käsitteli bloggaamista ja journalismia (ja ko. ohjelman aihepiirinä yleensäkin on media). Esim. Kuukausiliitteen taannoisessa jutussa ja muissa bloggaamista yleisemmin käsittelevissä jutuissa esille ovat mielestäni hyvin päässeet muut kuin journalistit.

    Voisitko Riitta antaa suoria pointtereita tapauksiin, joissa toimittajat ovat ryhtyneet “opettamaan ja saarnaamaan tekstinteosta”? Omahyväisyys ja likinäköisyyshän ovat sinänsä ammattiominaisuuksia, joten niistä en ole huolissani.

  9. KariH,

    enpä ala yksilöimään juttuja ja henkilöitä. Minusta se ei vaikuta oikein korrektilta ja hyvältä idealta. Suoria “pointtereita” ei siis ole tiedossa.

    En ottanut ohjelmaa talteen enkä taatusti jaksa kuunnella sitä toistamiseen. Tälle kuulijalle jäi kuitenkin mielikuva, että ensimmäinen bloggaava toimittaja oli Kari Haakana.

    Media tekee juttuja mediasta aivan kuin bloggaajat tekevät juttuja bloggaajista. Sinänsä ihan ymmärrettävää. Tässä on kuitenkin mittakaava moneltakin hukassa. Minua henkilökohtaisesti ärsyttää valtamedian tapa ensin omia ilmiöt ikään kuin olisivat ne itse keksineet ja sitten alkaa pyöritellä tätä itse laadittua “totuutta” jatkuvassa luupissa.

    Korostan, että kyse on henkilökohtaisista tuntemuksistani, ei objektiivisesta totuudesta.

    Ylipäänsä minusta on kyseenalaista rinnastaa blogit journalismiin ja tehdä niistä jonkinlaista kansalaisjournalismia. Fokus on aivan toinen kirjoittaessani omia mielipiteitä omaan blogiini kuin pyrkiessäni tiedonvälitykseen perinteisessä mielessä.

    Arvelen, etten ole lajissani ainoa. Minä esimneriksi en kirjoita Pinseriin “kolumneja” tai “uutisia” tai “pääkirjoituksia” vaan mietteitäni.

    Kysymystäsi mainostajista en ymmärtänyt, joten voitko formuloida tarkemmin?

  10. Kysymykseni mainostajista oli suunnattu nimimerkki Henrylle, joka epäili, että mielipiteideni tylsyys johtuisi mainostajien menettämisen pelosta. En ymmärtänyt pointtia, kun blogissani ei ole mainoksia.

    Sinulle on voinut jäädä ohjelman perusteella mielikuva minusta ensimmäisenä bloggaavana toimittajana. Sille en voi mitään, mutta panit kirjoituksessasi suuhuni sanoja, joita minä en sanonut ja se kyllä jyrsii. Toisten sanoista minun on huono vastuuta ottaa, varsinkin kun en ollut paikalla niitä kommentoimassa.

    Blogien rinnastaminen yksin journalismiin on typerää, koska journalistinen julkaiseminen on vain yksi bloggaamisen muodoista ja mahdollisuuksista. Mutta toisaalta: tämän ohjelman aiheena oli vakiintuneen median vaikutus blogeihin, joten näkökulman valinta oli sikäli ihan kohdallaan. Ja on se (kansalais)journalismi blogeissa kuitenkin ihan olemassaoleva ilmiö. Kyllä siitäkin voi puhua.

  11. KariH,
    Kyllä, oletin että Juha Kulmanen toistaa johdannossa samat asiat kuin hän esitti sinulle tai peräti referoi haastattelun sisältöä. Minusta se olisi ollut loogista. Tässä nopeasti aukikirjoitettuna ohjelmaa (ei välttämättä pilkulleen oikein)

    JK:..verkkolokikirjaa tai verkkopäiväkirjaa mutta ne on pikkuisen eri asia. Mutta kysytäänpä asiaa Kari Haakanalta. Hän on nimittäin sellainen journalisti, joka ensimmäisenä tiettävästi Suomessa tämän bloggaamisen aloitti. Siitä on jo öö useampi vuosi. Kari Haakana toimii tietokonelehden toimituspäällikkönä ja on tällä hetkellä lomailemassa mutta tämä haastattelu tehtiin viime viikolla….(poistettu JK:n refereointia KH:n sivujen sisällöstä) Mutta kuunnellaan Kari Haakanaa.
    KH: Öööö, no oli yli kolme vuotta.. alkaiskohan siitä kohta tulla neljä vuotta suurpiirtein mutsen verran pitää täsmentää, että bloggaavista toimittajista Suomessa ensimmäisiä maailmalla kyllä on ollu jo ennen sitäki.
    JK: Niin varmasti, millon oli muuten ensimmäiset maailmalla?
    KH: No sitä on vähän vaikee sanoo millon oli edes ensimmäinen blogi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *