Lyhyen sunnuntain ilta

Leikkasin nurmikon, todennäköisesti viimeistä kertaa tänä vuonna. Käynnistyi kolmannella vetäisyllä. Totti vinkuu ulos edelleen mutta ei ihan yhtä tarmokkaasti kuin ennen. Jäätynyt nurmikonsänki kahisee kenkien alla samalla kun kultainennoutaja emuloi siperialaista vetokoiraa. Ilmalämpöpumppu puhaltaa lämmintä ilmaa kasvoille sisään tultaessa. PHP-koodi tapittaa syyttävästi ikkunassa (tietokoneen). Maanantaiaamulla herätyskello säädetään taas kahta tuntia aikaisemmaksi. Yskittää.

Tänään oli vuorossa taas rästihommia: lisäsin listalle 69 kolmen viikon aikana ilmoitettua uutta blogia. Olen yleensä laittanut kaikille sähköpostitse kuittauksen ja tervetulotoivotuksen blogilistalle. Nyt aion kuitenkin mennä vällyjen väliin ajoissa ja annankin tässä kollektiivisen tervetulotoivotuksen. Olette nyt blogistanin jäseniä – tervetuloa ja nauttikaa olostanne! Seuraavien päivien aikana tulette saamaan monia uusia lukijoita. On siis aika päivittää ahkerasti. Ja kiitoksia kun maltoitte odottaa lisäystä :)

Koska uutuuksia on noinkin paljon ja uusia blogeja tulee listoille kiihtyvällä vauhdilla, blogistanin veteraaneilla on myös uusia erityistehtäviä. Kun pidätte jostain blogista, hemmotelkaa sitä linkillä. Kertokaa suosikeistanne, niin uusista kuin vanhoistakin.

I, for one, welcome our new automobile overlords

Hetki jolloin koneet ottavat vallan meiltä ihmisiltä on päivä päivältä lähempänä. The Register raportoi pahan riivaamasta Renaultista joka kidnappasi kuljettajansa moottoritiellä. Pahaa-aavistamaton kuljettaja oli ohittamassa rekkaa kun auton vakionopeudensäädin jumittui ja alkoi kiidättää uhriaan hurjaa vauhtia moottoritietä eteenpäin. Kännykällä hälytetyt poliisit ehtivät jo aktivoida moottoritien varoitusmerkit ja avata maksuporttien puomit vapauteen karkaavaa autoa varten.

Juttu kertoo kaiken päättyneen onnellisesti miehen poistettua auton elektronisen käynnistysavaimen ja auton sammuttua. Pinseri haluaa kuitenkin todeta, että hulluksi tullut auto taisi olla vanhempaa mallia – Pinserimobiilissa nimittäin on samanlainen korttiavain ja sitä ei saa sammuksiin kortin pois vetäisemällä. Edes sammutuspainike ei tottele painalluksia jos auto on liikkeellä.

Enpä tiedä onko maailmanvalloitusta suunnittelevilla autoilla nettiyhteyksiä, mutta jos on, haluan muistuttaa autollemme että olen kyllä aikeissa tankata ihan pian ja että viikonloppuna voitaisiin vaikka käydä kiillotuspesussa. Muista tarpeista voi mieluusti tiedottaa ajotietokoneessa.

Modeemiostoksilla

Viime viikolla laskuja maksellessa koin äkillisen valaistumisen: olemme maksaneet ADSL-modeemistamme liki neljän vuoden ajan sievoisen summan vuokraa. Sillä rahasummalla ostaisi varmaan jo autokuormallisen modeemeja. Ei muuta kuin luuri käteen ja kysymään olisiko puhelinlaitoksella ideoita miten laskua voisi pienentää.
Continue reading

Luonnonilmiöitä suorana lähetyksenä

Washingtonin osavaltiossa USA:ssa sijaitseva St. Helensin tulivuori on viime aikoina osoitellut elonmerkkejä höyry- ja tuhkapilvien sekä maanjäristysten muodossa. Jonkinlainen purkaus saattaa olla siis odotettavissa. Jos haluat seurata tulivuoren tilannetta suorana, avaa työpöydällesi tulivuorikamera.

Eräs innokas valokuvaaja on laittanut näkyville hyviä mutta isokokoisia valokuvia paikan päältä.

Murrosikä

Kotonamme on muutaman viime päivän ajan asustanut hormonihirviö. Naapurustossa kulkee taas valtoimenaan tyttökoiria joilla on se aika vuodesta (termi kiimainen narttu kuulostaa jotenkin sopimattomalta termiltä…). Joka kevät ja syksy ilmoille pelmahtavat merkkihajut ovat sekoittaneet Totti-paran pään. Viime viikon puolivälistä asti ainoa sen päässä liikkunut ajatus on ollut päästä ulos etsimään näitä kiehtovia daameja.

Kiihtyneet koirat eivät ole kovin mukavaa seuraa. Totti viettää sisälläoloajat tarkkaillen jompaakumpaa meistä silmä kovana vinkuen ja vikisten jatkuvasti. Pieninkin jalan tai käden liikahdus valpastuttaa koiran ja se juoksee ulko-ovelle soittamaan nokkahuilua kahta kiivaammin. Välillä hauva anelee ulkoilua juoksemalla edestakaisin tai hyppimällä syliin. Ihmisillä alkaa olla jo pinna hieman tiukalla.

Minkähänlaista jälkeä saataisiin aikaan jos Totti osaisi kirjoittaa omaa blogia?

Ilmaista mainostilaa …not

Kommenttispammi. Termi, joka saa kylmät väreet kulkemaan blogin kirjoittajan selkäpiissä. Useimmat varmaankin tietävät mistä on kysymys: kekseliäät roskapostittajat ovat valmistaneet ohjelmia, jotka kulkevat blogeja läpi hieman hakukoneiden lailla. Aina kommenttilaatikkoon törmätessään ne lähettävät jutun jatkoksi mainoksen. Pinseriinkin tupsahtelee kommenttimainontaa silloin tällöin ja poistelemme niitä joutaessamme.

Kuluneen vuorokauden aikana on kuitenkin tullut vastaan pari tapausta jotka ovat saaneet pohtimaan kommenttimainontaa enemmänkin.
Continue reading