Perjantain lukuhetkiä

Kirjoittaja Sami, 22.10.2004

Tänä perjantaina on mukava laskeutua viikonloppuun tutustumalla uusiin blogeihin. Eli lisäsin listalle taas 37 kappaletta uusia tulokkaita. Tervetuloa, uudet kirjoittajat!

Samalla nimettömänä pysyttelevän avunantajan avustuksella siivosin listoilta pois joukon edesmenneitä blogeja eli lista kiiltelee nyt kuin vastapesty lattia. Lokakuun lopussa Blogistanin asukasmäärä on nyt siis 1093. Onpa meitä jo monta…

Viime lisäyskerralla kehotin lukijoita mainitsemaan vinkkeinä omia suosikkejaan. Minulle erinomaisia lukuhetkiä ovat viime aikoina tarjonneet mm. ei sinutella, Katselija ja Herra Hans Nissenin sairaiskertomus. Viimeksimainittu ei tosin näytä enää blogilta, mikä herra Nissenille tiedoksi mainittakoon (kertomukset takaisin!) Näiden lisäksi on toki suuri joukko muitakin suosikkeja, mutta niistä tarkemmin sitten toiste…

On muuten hauska huomata, miten jotkut jutut jäävät elämään blogissa etusivulta tiputtuaankin. Esimerkiksi juuri tällä hetkellä pinnalla ovat mm. ilmalämpöpumppukeskustelu, Harry Potter -jutut, kvarkkikeskustelu sekä uusmediamuistelot (vimmaiset ja mobiilit). Lisää ajankohtaisia vanhoja juttuja löydät oikean reunapalstan kohdasta “Keskustelua herättäneitä”.

    Jutussa “Perjantain lukuhetkiä” on yksi kommentti:

    • Just Sopivasti ehti olla just sopivasti pari viikkoa “uusien” joukossa ja sai just sopivasti muutaman lukijan. Kiitoksia siitä.

Kirjoita kommentti


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.