Pinseri on ollut pitkään hiljaa, mutta ei suinkaan toimettomana. Lähiviikkojen aikana on luvassa jotain uutta ja upeaa… Mutta enpä kerro ihan vielä!
Päivät ovat olleet salaisuuden ja muidenkin kiireiden johdosta täyteen ahdettuja (eikä helpotusta näy), joten blogilistallekin on päässyt syntymään jonoa. Parin päivän kuluttua uusien tulokkaiden kärsivällisyys kuitenkin palkitaan.
Päivän linkkivinkki on uusinta kahden vuoden takaa: missä olit kun kaksoistornit sortuivat? Ja päivän kuva: näköala jota ei enää ole.
Jutussa “Syyskuu, yhdestoista” on 5 kommenttia.
Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa
Bloggaajat hyväntekijöinä
Pelastusarmeijan joulupatakeräys päättyy vuodenvaihteessa. Aiemmassa jutussa aavistelin bloggaajien potin pääsevän top-20-listalle ja olinkin oikeassa. Sijoitukseksi tuli yhdestoista, 47 bloggaajan lahjoittamalla 1118 eurolla. Hienoa!
...
Kesä jatkuu ja jatkuu…
Kaunis kesäsää vain jatkuu ja jatkuu. Syyskuu on jo liki puolessavälissä ja edelleen päivällä lämpömittari nousee reippaasti yli 20:n ja aurinko paistaa lämpimästi. Yölläkin...
Syyskuu
Kirpeänraikkaat syyspäivät ovat ihan jees kunhan aurinko paistaa kirkkaasti. Viime päivien aikana meitä on hemmoteltu vielä erityisen hienonnäköisillä pilvillä. Jos toiveita saa esittää,...
Kirjoita kommentti
12.09.2004 klo 21:06
Hmmm…uteliaisuus tiivistyy uutta ja upeaa Pinseripiirrettä odotellessa… ja joo, itteä jo vähän nolottaa ku on ollut useamman viikon “(uusi)”, eli hyvä että on niitä oikeita uusia kohta tulossa listoille. Pinseri on kyllä ihan huippupalvelu!
15.09.2004 klo 10:50
Kyllä se taitaa Pinseri olla kuollut… ?
Olen yrittänyt blogiani saada listalle - vastauksetta - jo kelpo tovin…
15.09.2004 klo 11:18
Ei se kuollut ole, nukkuu vaan. Ja nukkuvaa koiraa ei saa häiritä ;)
Harrastuspohjalta näitäkin sivuja väännetään, eli aina ei voi olla koneen ääressä päivityksiä tekemässä. Melko pitkään minäkin olen kyllä odotellut oman blogini ilmaantumista listalle, mutta asiasta ei varmaan kannata ottaa turhia paineita.
15.09.2004 klo 12:40
Ei ole Pinseri kuollut. Blogistanin ulkopuolinen elämä vaatii joskus veronsa…
15.09.2004 klo 18:59
Joo, loistojuttu että kotimaiset lokit ovat jossain koottuna. Kiitos siitä pinsereille!
Niille teistä, jotka haluavat lokinsa laajemmalle jakelulle, niin kannattaa julkaista uutissyötteensä myös tuonne Syndic8.com palveluun (ilmainen), siellä on jo yli 79.000 aktiivista blogia ja yli 8000 rekisteröitynyttä käyttäjää.
Saatte liikennettä…
Olin ajatellut kirjoittaa pikaohjeet, kuinka homma hoituu.
t. Stedi