Keskisuomalaisen kertomaa

Keskisuomalainen valistaa meitä tänään sähkeuutisissaan otsikolla “Ensimmäinen blogi kunnallisvaaleihin”:

“Kunnallisvaaliehdokas, IT-alan ammattilainen Sami Kettunen (kesk.) on avannut internetissä sähköisen päiväkirjan eli blogin (www.kettunen.com). Se on ilmiönä uutuus kunnallisvaalikampanjoinnissa ja Kettusen itsensä mukaan jopa Suomen ensimmäinen”.

Jaa-a. :-)

(thanx Jaska J.)

Vaalibloggaajat esiin

Kuntavaalien lähestyessä lienee taas tiedossa joltinenkin määrä vaaliblogeja. Olen vihreiden ehdokkaana Kangasalan kunnanvaltuustoon, ja avasin itsekin oman vaalipäiväkirjan, johon aion kirjoitella vähän rennommin mietteitäni kuin Pinseriin.

Nyt olisi kiva tietää, ketkä muut vaalibloggaavat. Pistäpä kommentteihin oman vaaliblogisi osoite, jos sinulla on sellainen. Keräilen ehkä osan linkeistä Riitta valtuustoon -blogiini. Voit lähettää vaaliblogisi osoitteen myös sähköpostiini, joka on rsk kissanhäntä pinseri.com.

Google tulee

Lehdistä ja blogeista voi lukea huhuja Googlen oletettavasti suunnittelemasta omasta selaimesta. Aiemminhan on huhuttu myös siitä että hakukonefirma tekisi oman pikaviestinohjelmiston MSN Messengerin ja muiden rinnalle. Google-imperiumin hallussahan on jo nyt sähköposti (vieläkö joku tarvitsi kutsun?), bloggausohjelmisto, hakukoneita, keskusteluryhmäsoftat ja vaikka mitä. Joko pian alkaa olla muodikasta inhota Googlea?

Oma ennustukseni on, että mitä tahansa Google tekeekin selaimien suhteen, se tulee olemaan jollain tavalla läheisesti tekemisissä Firefoxin kanssa.

Firefox 1

Maanmainiosta Firefox-selaimesta ilmestyi ykkösversio. Vaikka tuo onkin vielä jonkinlainen kokeiluversio, heitin ennakkoluulot nurkkaan ja asensin sen koneelleni. Hyvältä näyttää. Ohjelma ei ole muuttunut kovin paljoa edellisistä versioista, mutta se tuntuu hieman nopeammalta ja sisältää mukavia uudistuksia.

Erityisen hauska yllätys oli mahdollisuus tehdä sivustojen RSS-virroista kirjanmerkkejä. Nyt saan esimerkiksi deliciousiin tallentamani kirjanmerkit näkyviin suoraan selaimen työkalupalkissa – homma toimii siis aivan kuten kirjamerkkien kuuluukin, mutta samat kirjanmerkit ovat käytettävissä nyt kaikilla käyttämilläni koneilla. Näppärää!

Samalla mieleen palasi Päivän pamauksen vähemmän tunnettu ominaisuus – oma pamaushan on nimittäin saatavissa myös RSS-virtana. Firefoxin ykkösversion kunniaksi lisäsin PP:n sivuille tarvittavat koodit, niin että oman blogilistansa voi nyt poimia pudotusvalikoksi parilla hiiren näppäimen painalluksella.

Vaikea olla nöyrä, kun on niin v—n hyvä

Uusmedian loiston vuosista voi nyt lukea kirjamuodossa, raportoi Re:. “Helsinki 12 kuvaa humoristisen yliampuvasti nuoren, ylipalkatun suhteellisuuden tajunsa täysin menettäneen uusmedia-AD:n hedonistista menoa työmaailmassa ja Punavuoren baareissa. Designer-labeleita tiputellaan kirjassa tiheämpään kuin Brett Easton Ellisin romaaneissa. Myöskään kolaviivoissa, vuosikertaviineissä ja suihinotoissa ei säästellä.

Kirjoittaja Tuomas Vimman työhistoriaan väitetään kuuluvan Razorfishin ja Grey Interactiven lisäksi myös minunkin työmaanani noin kuuden vuoden ajan toiminut IconMedialab, joten ehkäpä opuksesta tulee bongattua jotain tuttuakin. Vuosikertaviinit vielä menevät mutta noita kahta muuta taidettiin harrastaa sitten Razorilla ja Greyllä…

Tuhannes blogi

Jäytävä flunssa, pitkät työpäivät ja raskaat velvollisuudet ovat kuluttava yhdistelmä. Lisätään tuohon päälle vielä kiehtova vapaa-ajan projekti ja saadaan aikaiseksi kuin siivillä ohi rientäneet viikot. Blogien lukeminenkin on jäänyt ärsyttävän vähälle. Mutta asiaan: Edellisestä blogilistan päivityksestä pääsi kulumaan suorastaan luvattoman pitkä aika. Nyt kärsivällinen odotus on kuitenkin palkittu ja kaikki halukkaat ovat päässeet mukaan. Pinseri kiittää kärsivällisyydestä ja toivottaa uudet bloggaajat tervetulleiksi!

Samalla tänään vastaan tuli myös juhlahetki: blogilistalle lisättiin nimittäin tuhannes blogi. Laskuri naksahti Karhunluolan kohdalla, joten hän nauttikoot virtuaalisesta kukkapuskasta ja hurrauksesta!

Syyskuu, yhdestoista

Pinseri on ollut pitkään hiljaa, mutta ei suinkaan toimettomana. Lähiviikkojen aikana on luvassa jotain uutta ja upeaa… Mutta enpä kerro ihan vielä!

Päivät ovat olleet salaisuuden ja muidenkin kiireiden johdosta täyteen ahdettuja (eikä helpotusta näy), joten blogilistallekin on päässyt syntymään jonoa. Parin päivän kuluttua uusien tulokkaiden kärsivällisyys kuitenkin palkitaan.

Päivän linkkivinkki on uusinta kahden vuoden takaa: missä olit kun kaksoistornit sortuivat? Ja päivän kuva: näköala jota ei enää ole.

Television tulevaisuudesta

Kovalevyllä varustetut tallentavat digiboksit alkavat olla jo arkipäivää. Meilläkin on moisella leikitty jo liki puoli vuotta ja hiljalleen sitä alkaa pitää jo itsestäänselvyytenä. Poimin yleensä aamuisin tai edellisenä iltana ohjelmaoppaasta mielenkiintoiselta vaikuttavat ohjelmat ja ajastan digiboksin tallentamaan ne. Tällä tavalla ei ole enää niin tärkeää että on television ääressä parhaaseen katseluaikaan, vaan suosikkinsa voi katsoa vaikka puoliltaöin. Mutta tämähän on jo niin vanhanaikaista.
Continue reading