Arkisto: March, 2004

Mill Hill Eastistä ei kukaan bloggaa

Kirjoittaja Riitta, 17.3.2004

Suomalaisilla bloggaajilla on blogilistansa, mutta muualla maailmassa on omat tapansa luoda ja ylläpitää yhteisöllisyyttä: Lontoon bloggaajat ovat järjestäytyneet maailmankartalle lähimmän metroaseman mukaan.

Viivyttelyn luonteesta

Kirjoittaja Riitta, 16.3.2004

Valkoinen tausta, mustat kirjaimet kirjoitti jokin aika sitten viivyttelyn luonteesta valaisevasti. En tiedä, onko maailmassa ketään, joka tekisi kaikki tehtävänsä ripeästi heti ne saatuaan eikä vasta, kun deadline on pelottavan lähellä. Varmaa on kuitenkin, että Jarno Virtasen esittelemä kaava toimii silloinkin, kun tärkeät tehtävät täytyy priorisoida. Se selvittänee osaltaan, miksi niin monet opinnäytetyöt ovat kesken, vaikka bloggaamiseen ja surfaamiseen tuntuu helposti löytyvän aikaa tuntikausia päivittäin.

Jatkuu alasivulla »

Avoin kirje luottokortteja käsitteleville

Kirjoittaja Sami, 15.3.2004

Yllättäen kesken työpäivän tuli varttitunti ylimääräistä aikaa, jonka päätin käyttää luovasti repun siivoamiseen. Ja se toi nenän eteen minua viime aikoina ällistyttäneen ja ärsyttäneen seikan: pankkikorttikuitit. Kuiteista syntyvä paperiroska sinänsä ei haittaa, nehän voi aina heittää roskiin. Vai voiko?

Jos katsot tarkemmin pankkikorttiostoksesta tulevaa kuittia, huomaat ehkä että monet liikkeet tulostavat kuittiin pankki/luottokorttisi numeron. Haloo?!? Siis tämän saman numeron, jonka riiittävän tehokas suojaaminen on yksi suurimpia Internet-kaupankäynnin leviämiseen liittyviä esteitä. Saman numeron, jota ihmiset eivät uskalla syöttää nettikauppojen sivuille, koska pelkäävät että se joutuu ilkeän hakkerin käsiin. Saman numeron, jonka suojaamiseen riittää vain paras mahdollinen kryptaus (jos sekään). Ja sen saman perhanan numeron, joka paperilapulle tulostettuna muuttuu jotenkin maagisesti roskaksi, jonka voi heittää surutta menemään.

Tässäpä vinkki häkkereiksi haluaville: älä turhaan vaivaa päätäsi nettisaitteihin murtautumisella. Mene sen sijaan penkomaan vaikkapa rautatieaseman roskiksia ja kerää kaikki kuitit talteen. Saat poimittua mukaasi kymmenittäin pankkikortti/VISA/Mastercard/mikälie-korttien numeroita. Ja niillähän voit sitten tilailla kaikkea kivaa netistä.

Arvoisat pankit, Luottokunta, Spar, rautatieaseman kioskit ja lukuisat muut tahot: koodatkaa nyt jo ne laitteenne uusiksi siten, että korttinumerot eivät tulostu kuittiin. Jos R-kioski osaa tehdä sen, osaatte kyllä tekin. Minua kyllästyttää säästää kaikki ostoskuitit repun sivutaskuun ja dumpata ne vasta firman salaisille papereille tarkoitettuun roskikseen.

Nettikolumnisti

Kirjoittaja Riitta, 15.3.2004

Isosisko on kyllästynyt verkkopäiväkirjailusta puhumiseen ja heitti kehiin aika hyvän kuuloisen sanan, ”nettikolumnisti”. Kalevan jutun mukaan Googlen hakusana ”nettipäiväkirja” räväyttää esiin tuhansia mahdollisuuksia tutustua tuiki tuntemattomien elämään. Haku ”nettikolumnisti” puolestaan tuo esiin vain kaksi hittiä: Myllypuron Työttömien työnhakusivut ja ”tulevaisuutta ennustavan nettikolumnisti” Petteri Järvisen. Nettikolumnisti kuulostaa hienolta, mutta onko se nimikkeenä kuin meikkitaiteilija - on vain kirjoitettava ja odotettava, että joku muu alkaa kutsua sinua sellaiseksi? Auttaisiko julkisuuskuvan muokkaamisessa, jos alkaisimme kaikki kutsua toisiamme nettikolumnisteiksi? :-)

Kiitti vitusti

Kirjoittaja Sami, 12.3.2004

Iltapäivälehdet tiesivät kertoa että Tommy Tabermannin rap-kappale Kiitti Vitusti on joutunut radiossa soittokieltoon. Onneksi sentään on Internet: Tommy Tabermann - Kiitti Vitusti (mp3). Linkki leviää laajasti joten ennustan että se ei ole kauaa toiminnassa. Kannattaa ehkä ottaa oma kopio tai peräti käydä ostamassa laulu kaupasta (onkohan sitä myynnissä?)

Pientä apua naapuriblogille

Kirjoittaja Sami, 11.3.2004

Kasan Jussilla on unelma: saada sata kommenttia blogikirjoitukseensa. Eiköhän mennä auttamaan.

Suurin suomalainen

Kirjoittaja Sami, 10.3.2004

Yleisradiossa on meneillään Suurin Suomalainen -äänestys. Selfdestructin Tonilla oli erinomainen ehdotus:

Ehdotan, että äänestämme kaikki Suomen suurimmaksi henkilöksi Väinö Myllyrinteen. Hän oli 246 cm pitkä ja oli aikanaan (1909-1963) myös Euroopan suurin mies. Ehdoton ykkönen.

Anna oma äänesi tästä.

Päivän taidevinkki

Kirjoittaja Sami, 10.3.2004

Jos joskus saat yliannoksen kauniista maalauksista, voit hakea perspektiiviä The Museum Of Bad Artista - kammottavan taiteen museosta. Art too bad to be ignored. Jos päivän mauttomuusannos ei tullut vielä tuosta täyteen, voit askarrella omia tuhmia teoksia Origami Undergroundin ohjeiden avulla. Tässä Totin suosikki.

Päivän linkit napattu Boing Boing blogista.

Muumipappapeli

Kirjoittaja Sami, 9.3.2004

Muumipappa kalassa - suorastaan addiktoiva kalastuspeli. Pidä hiiren nappia pohjassa muumin pään päällä ja heiluttele samalla hiirtä, niin vapa liikkuu. Kelaa ja päästä siimaa välilyönnillä. Sitten vain kalaan! Vaatii Javan. Varo käynnistämästä työaikana jos meinaat saada töitäkin tehdyksi. [tnx punkka]

Blogeja

Kirjoittaja Sami, 8.3.2004

Blogilistalla on taas tarjolla jokaviikkoinen uutuuksien joukko. Listalla on muuten nyt jo 699 blogia - kuka lienee seitsemässadas?

[Lisäys: Yksi lisäys oli jäänyt vahingossa toiseen postilaatikkoon, eli Pedaloki on 700. blogi listalla!]

Hintavertailua

Kirjoittaja Sami, 8.3.2004

Jos shoppailet usein Amazonista, olet ehkä tullut miettineeksi miten paljon eri sivukonttorien (USA, Iso-Britannia, Saksa jne) hinnat eroavat toisistaan. Pricenoia ratkaisee ongelman puolestasi - se vertailee puolestasi kirjojen ja levyjen hintoja toimituskuluineen. Näyttää siltä, että jenkki-Amazon on useimmiten edullisin, etenkin nykyisen dollarin suotuisan kurssin aikana.

Vertaillessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä pari asiaa: toimituskulut on laskettu hitaimman tavan perusteella. Siinä missä Euroopasta kirja saapuu noin viikossa, sama kirja seilaa Atlantin yli viikkokaupalla. Hinnoissa ei ole myöskään mukana ALV:ta (lisätään Englannin ja käsittääkseni myös Saksan kauppojen hintaan) ja tullia (tulee maksettavaksi USA:sta tilatuista ostoksista jos hinta ylittää tietyn rajan - lisäksi tämän päälle tulee vielä ALV). Ehkä se Englanti onkin joskus edullisempi.

DVD:t taidan kuitenkin edelleen ostella play.comista.

Taustakuvia

Kirjoittaja Sami, 7.3.2004

Taustakuvan vaihtoviikot! Jotkut pitävät taustakuvanaan abstraktia taidetta, minä taas pidän kauniista maisemista ja paikoista jossa haluaisin käydä. Halpa korvike näköalalla varustetulle talolle :-) Edellisen kuukauden ajan olen pitänyt taustakuvana Italian matkakuviamme parin vuoden takaa, mutta luulen että siirrryn seuraavaksi haaveilemaan Skotlannissa käymisestä. Morrice Web Scottish Wallpaper sisältää paljon silmänruokaa.

Far Side - realistisesti

Kirjoittaja Sami, 5.3.2004

Jokainen varmaan muistaa Far Siden (suomeksi Kaukana poissa tai Harhama)? Worth1000 haastoi Photoshop-taiturit tekemään klassisista pilakuvista realistisia versioita. Ehdoton linkkivinkki kaikille faneille!

Apuneuvo alibien tekemiseen

Kirjoittaja Sami, 5.3.2004

Kauan sitten, silloin kun kännykät olivat vielä jotain uutta ja hienoa, naureskelimme ajatukselle kännykässä olevista nauhoitetuista taustaäänistä joita voisi soittaa puhelun taustalla. Miten olisi vaikkapa liikenneruuhkan ääni: “olen pahoillani, mutta en millään ehdi tapaamiseen, olen jumissa liikenneruuhkassa”. Tai toimiston ääntä: “menee pitkään töissä tänään”.

Noh, tulevaisuus on täällä ja nyt tuokin on mahdollista. Series 60 -puhelimiin on saatavilla ohjelma nimeltään SoundCover joka tekee juuri tuon: soittaa puhelun taustalla itse valittua ääntä. Puhelimen soidessa voi valita sopivan hälyäänen: tarjolla esim sirkus, liikenneruuhka tai vaikkapa ukkosmyrsky. Täytyy kyllä myöntää että omissa testeissä en vielä onnistunut hämäämään ketään :)

Uudentyyppistä opiskelua

Kirjoittaja Sami, 5.3.2004

Vähän aikaa sitten uutisissa kerrottiin, kuinka Lapin yliopisto tarjoaa jokaiselle opiskelijalleen käyttöön kannettavan tietokoneen ja avaa langattoman verkkoyhteyden koko kampukselle. Saa kyllä meikäläisen hieman kateelliseksi.

Raportit kertovat, että läppäreillä varustetut opiskelijat saavat opiskeluistaan irti enemmän. Kiinnostavaa on kuitenkin seurata, miten koko luennolla istumisen konsepti muuttuu. Erilaisissa konferensseissa kulkevat ovat jo huomanneet, kuinka yleisö on muuttunut moniajavaksi. Ääneen keskusteleminen ei ole ehkä sallittua, mutta ircissä ja messengerissä chattaileminen ei häiritse ketään. Jos joku on eri mieltä puhujan kanssa, verkosta löytää nopeasti taustatukea väitteilleen. Reaaliaikainen bloggaus välittää tietoa myös ulkona istuville.

Ehkä vastaavanlainen järjestely olisi vauhdittanut aikanaan omiakin opintojani: ei olisi tarvinnut lintsata luennolta päästäkseen nettiin :-)


Tämä linkki on ansa roskapostittajille.